1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. työnhaku

Avoimia työpaikkoja viime vuotta vähemmän heinä–syyskuussa – tilanne tukala etenkin Uudellamaalla

Vuotta aiemmin avoimia työpaikkoja oli noin 5 000 enemmän kuin tänä vuonna.

työnhaku
TE-toimisto.
Avoimet työpaikat vähenivät etenkin Helsinki-Uudenmaan suuralueella.Jorge Gonzalez / Yle

Avoimia työpaikkoja oli tämän vuoden heinä–syyskuussa vähemmän kuin vuosi sitten. Kuluvan vuoden kolmannella vuosineljänneksellä avoimia työpaikkoja oli 43 000, kun vuotta aiemmin määrä oli 48 500.

Avoimet työpaikat vähenivät etenkin Helsinki-Uudenmaan suuralueella.

Kolmannella vuosineljänneksellä kaikista avoimista työpaikoista 30 prosenttia oli määräaikaisia, kun vuotta aiemmin vastaava osuus oli 23 prosenttia. Osa-aikaisten työpaikkojen osuus kaikista avoimista työpaikoista oli 23 prosenttia, joka on viisi prosenttiyksikköä enemmän kuin edellisenä vuonna.

Avoimista työpaikoista 54 prosenttia oli työnantajan arvion mukaan vaikeasti täytettäviä, kun vuotta aiemmin vastaava osuus oli 67 prosenttia. Vaikeasti täytettäviksi koettuja työpaikkoja oli edelleen paljon esimerkiksi terveys- ja sosiaalipalveluiden toimipaikoissa.

Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen Avoimet työpaikat -tilastosta (siirryt toiseen palveluun) ja kuvaavat syyskuun ensimmäisen päivän tilannetta.

Lue seuraavaksi