1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. synnytysvalmennus

Kainuulaisia synnyttäjiä valmennetaan tanssin ja liikkeen keinoin – kuuntele juttu taiteilijoiden uudesta aluevaltauksesta

Karoliina Kuvaja haluaa yhdistää kaksi ammattiaan.

synnytysvalmennus
Karoliina Kuvaja henkilökuvassa.
Karoliina Kuvaja haluaa tuoda liikeen mukaan synnytysvalmennukseen. Aikaisempaa kokemusta ei tarvita, vaan enemmän on kyse oman kehon tuntemisesta. Arkistokuva. Timo Sihvonen / Yle

Kainuulaisilla synnyttäjillä on mahdollisuus valmentautua synnytykseen muun muassa tanssin ja liikkeen keinoin. Koulutuksen takana on teatteri-ilmauksen ohjaaja Karoliina Kuvaja. Hän on julkaissut myös Sydänääniä -podcastia.

Kuvaja sanoo, että valmennus on suunnattu niin ensi- kuin uudelleensynnyttäjille.

Doulaksi kouluttautuva Kuvaja kertoo, että lisäksi synnyttäjille järjestetään talven aikana valmennuksia, joissa painopisteenä on muun muassa synnytykseen valmistautuminen ja imettäminen. Valmennuksia järjestetään Vaarakollektiivin nimissä.

Kuuntele alta Karoliina Kuvajan haastattelu:

Kainuulaisia synnyttäjiä aletaan valmentamaan muun muassa tanssin ja liikkeen keinoin. Koulutuksen takana on teatteri-ilmauksen ohjaaja Karoliina Kuvaja.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.

Lue seuraavaksi