1. yle.fi
  2. Uutiset

Ylen ja Elisa Viihteen draamasarjat vahvoilla tv-ohjelmien kilpailussa – Kultainen Venla -ehdokkaat julkistettiin

Ehdokkaina on liuta tuttuja suosikkisarjoja. Venla-palkinnot jaetaan keväällä 2021.

Venla-palkinto
Laura Malmivaaran esittämä Anu Leinonen johtaa protestia Varjakan poliisiaseman edessä.
Laura Malmivaaran esittämä Anu Leinonen johtaa protestia poliisiaseman edessä draamasarjassa Kaikki synnit.Maiju Pohjanheimo / MRP

Yle ja Elisa Viihde dominoivat kotimaisen tv-draaman kenttää Kultainen Venla -ehdokkuuksien perusteella.

Kultaisia Venloja on jaettu vuodesta 2010. Televisioalan kilpailu syntyi, kun Kultainen TV- ja Venla-palkinnot yhdistettiin.

Yleltä parhaan draamasarjan pystistä kisaavat Paratiisi, Rauhantekijä ja White Wall. Elisa Viihteen ehdokkaat ovat Huone 301 ja Kaikki synnit (2. tuotantokausi). Viime vuonna kisan tässä vaiheessa mukana oli yksi C Moren tuottama sarja, mutta tällä kertaa kaikki viisi ehdokkuutta menivät kahden yhtiön nimiin.

Kuten viime vuonna, myös nyt parhaan draamasarjan ehdokkuudet peilaavat vuoden ohjaaja -ehdokkuuksia (fiktio). Ehdolla ovat Marja Pyykkö sarjasta Paratiisi, Aleksi Salmenperä sarjasta White Wall, AJ Annila Rauhantekijästä, Mikko Kuparinen Huone 301:stä ja Mika Ronkainen sarjasta Kaikki synnit.

Kuvassa Lars Ruud (Aksel Hennie)
White Wall -sarjassa vanhalla kaivoksella Pohjois-Ruotsissa viimeistellään maailman suurinta ydinjätteiden loppusijoituspaikkaa. Kuvassa Lars Ruud (Aksel Hennie).Alvi Pakarinen / Fire Monkey / Nice Drama / Moskito

C More Ylen ja Elisa Viihteen rinnalla komediassa

Komedian puolella ehdokkuudet menevät Ylen ja Elisa Viihteen lisäksi C Morelle. Parhaan komediasarjan ehdokkaina ovat Yleltä Modernit miehet, Noin Viikon Studio ja Pirjo, Elisa Viihteeltä Kalifornian kommando ja Makkari, C Morelta Paras vuosi ikinä ja Sunnuntailounas.

Parhaan naisnäyttelijän pystistä kisaavat Irina Björklund (Rauhantekijä), Riitta Havukainen (Paratiisi), Elena Leeve (Sunnuntailounas), Lotta Kaihua (Paras vuosi ikinä) ja Leena Pöysti (Huone 301).

Paras miesnäyttelijä -kategoriassa ehdolla ovat Iikka Forss (Modernit miehet), Taneli Mäkelä (Sunnuntailounas), Jussi Vatanen (Huone 301), Matti Ristinen (Kaikki synnit) ja Tommi Korpela (Makkari).

Ann-Mari Sundell (Irina Björklund) istuu vakavana rauhanneuvottelusalissa takanaan ihmisiä.
Rauhantekijä-sarja alkaa sillä, kun Irina Björklundin esittämä Ann-Mari Sundell puhuu suunsa puhtaaksi Suomen asekaupoista YK:n turvallisuusneuvoston kokouksessa.MRP Matila Röhr Productions / Yle

Yle määrää tahdin uutisten, asiaohjelmien ja lastenohjelmien osalta

Asiaohjelmissa sekä lapsille ja nuorille suunnatuissa sisällöissä marssijärjestys on selvä. Tahdin määrää Yle.

Uutis-, ajankohtais- ja asiaohjelmasarja -kategoriassa Yleltä ehdolla ovat A-studio, Docventures, Itämeren suojelijat Peltsi ja Tom, Koivisto, Logged in, MOT ja Veden valtakunta. Ainoa Ylen ulkopuolelta tullut ehdokas on MTV3:n Viiden jälkeen.

Vastaavasti Lasten- ja nuortenohjelma -kategoriassa Yleltä ehdolla ovat Arkipellina, Lasten tasavalta, Luuserit, Muumilaakso, Salasaaren seikkailijat ja Yle Mix. Ylen ulkopuolelta ehdolla on Nelonen Median HS Lasten uutiset.

Kategorioita on yhteensä 19, finalistit julkaistaan 5. tammikuuta 2021. Kaikki kategoriat ja ehdokkaat löytyvät Kultainen Venla -sivustolta (siirryt toiseen palveluun).

Yleisö äänestää erikseen suosikkiesiintyjää ja -ohjelmaa 26. joulukuuta alkaen. Venla-gaala järjestetään keväällä 2021. Ohjelman lähettää Nelonen.

Lue lisää:

Kun Irina Björklund teki elämänsä roolin, otsikoihin ei noussut rauhantyö vaan hiusten väri – "Nauratti ja mietin vain, miten määritellään tyylikkäästi harmaantunut"

Suositun Kaikki synnit -sarjan uusi kausi käsittelee sukupuolten välistä sotaa, ja tekijät ottavat sen yhtä vakavasti kuin aiemmat aiheensa

Suomessa kuvattu jännityssarja White Wall ei ole tavanomainen pohjoismainen draama – “Sarja ei matki muita vaan hiihtelee omia latujaan”

Katso Areenassa:

White Wall

Kaikki synnit (1. tuotantokausi)

Rauhantekijä

Paratiisi

Lue seuraavaksi