1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. hirmumyrskyt

Voimakas hurrikaani murjoo Keski-Amerikassa aluetta, joka vasta toipuu edellisestä hirmumyrskystä – uusia katastrofaalisia tuhoja pelätään

Iota-myrsky heikkeni viitoskategoriasta neloseen Nicaraguan rannikon saavuttaessaan.

hirmumyrskyt
Kaksi viikkoa sitten riehuneeen Eta-myrskyn aiheuttamia tulvia Hondurasin La Limassa.
Kaksi viikkoa sitten riehuneeen Eta-myrskyn aiheuttamia tulvia Hondurasin La Limassa. Kaupungissa varaudutaan nyt uuteen hurrikaaniin.Wendell Escoto/ AFP / Lehtikuva

Voimakas Iota-hurrikaani on rantautunut keskiamerikkalaiseen Nicaraguaan Karibian-rannikkolle hieman heikentyneenä.

Hirmumyrsky oli aiemmin jo viitoskategorian hurrikaani, mikä on Saffirin-Simpsonin viisiportaisella asteikolla kaikkein voimakkain. Se merkitsee, että tuulet puhaltavat yli 70 metriä sekunnissa.

Nyt myrsky on neljännen asteen hurrikaani, eli tuulet puhaltavat 59–69 metriä sekunnissa, kertoo Yhdysvaltojen kansallinen hurrikaanikeskus NHC (siirryt toiseen palveluun).

Hurrikaanin varoitetaan tuovan Keski-Amerikkaan katastrofaalisia tuulia ja hengenvaarallisia sateita ja tulvia. NHC varoittaa aluetta myös myrskyvuoksen vaarasta.

Myrskytuuli ja rankkasade runtelevat Nicaraguan lisäksi Hondurasia. Hondurasin presidentti Juan Orlando Hernández kuvaili maanantaina lähestyvää hurrikaania ”pommiksi”.

Iota on voimakkain Atlantin tämän vuoden hurrikaaneista. Se on vasta mittaushistorian toinen marraskuussa viitosluokkaan voimistunut hirmumyrsky. Viimeksi viitosluokan hurrikaanista on raportoitu marraskuussa vuonna 1932, kertoo BBC (siirryt toiseen palveluun).

Asiantuntijoiden mukaan ilmastonmuutoksen aiheuttaman merivesien lämpenemisen vuoksi hurrikaanit pysyvät entistä pidempään voimakkaina vielä rantautumisen jälkeenkin.

Viranomaiset varoittavat, että uusi hirmumyrsky voi pahentaa entisestään kaksi viikkoa sitten Keski-Amerikkaan iskeneen Eta-myrskyn tuhoja.

Nicaraguan Bilwissä asuvat ihmiset kertovat uutistoimisto AP:lle ehtineensä juuri korjata edellisen myrskyn aiheuttamia tuhoja. Yksi heistä on Yasmina Wriedt, jonka talosta Eta vei katon.

– Korjasimme sen parhaan kykymme mukaan. Nyt luulen, että tuuli vie sen taas, sillä tämän myrskyn sanotaan olevan voimakkaampi, Wriedt sanoo.

– Pelkään taas taloni menettämistä. Pelkään meidän kaikkien tässä naapurustossa elävien puolesta, Wriedt jatkaa.

Katolisen kirkon avustusjärjestössä työskentelevä Cairo Jarquin kävi viime viikolla Bilwissä ja lähialueille arvioimassa edellisen myrskyn tuhoja. Hän pelkää Iotan nyt tuhoavan sen vähän, minkä Eta vielä jätti pystyyn.

Lue myös:

Hirmumyrsky Iota lähestyy vasta edellisestä myrskystä toipuvaa Keski-Amerikkaa

Lähteet: AP, AFP, STT

Lue seuraavaksi