1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Nakkila

Nakkilan valtuusto ei myöntänyt sivistysvaliokunnalle eroa – sivistysjohtajan toiminnasta selvitys

Valiokunta oli pyytänyt eroa, koska se oli menettänyt luottamuksensa sivistysjohtajaan.

Nakkila
Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta
Yle

Nakkilan kunnanvaltuusto ei myöntänyt sivistysvaliokunnalle sen pyytämää eroa. Sen sijaan se hyväksyi valtuustoryhmien puheenjohtajien ehdotuksen ja kirjasi pöytäkirjaan, että valtuusto luottaa valiokunnan jäseniin ja sen toimintaan.

Valiokunta päätti viime kuussa pyytää eroa, koska se ei enää luota sivistysjohtaja Jonna Heikkilään.

– Nyt selvitetään, löytyykö sivistysjohtajan toiminnasta virheitä ja kuinka raskaita ne mahdollisesti ovat, toteaa valtuuston puheenjohtaja Ilmo Myllymaa ( kesk. ).

Kunnanhallitus päätti eilen perustaa työryhmän selvittämään asiaa. Apua pyydetään myös ulkopuoliselta asiantuntijalta.

– Sivistyspuolen toimintaa ja päätöksentekoa valvotaan nyt tiukasti, jotta kaikki menee niin kuin kuuluukin.

Nakkilan hallintokriisin taustalla on muun muassa aiemmin syksyllä tapahtunut hyvinvointikoordinaattorin ero. Syntyneen eripuran vuoksi nakkilalaiset yhdistykset keskeyttivät protestina toimintansa viikoksi.

Kuuntele täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta.

Korjaus 17.11. klo 9.06: Selvitystyöryhmän perustamisesta päätettiin kunnanhallituksessa, ei valtuustossa, kuten jutussa aiemmin kerrottiin.

Lue seuraavaksi