1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Paimio

Paimioon kaavailtu biokaasulaitos sai ministeriöltä investointitukea 2,4 miljoonaa

Laitosta suunnitellaan Paimion yrityspuistoon moottoritien varrelle.

Paimio
Kaasuautoa tankataan
Autoon tankataan biokaasua. Kuvituskuva.Kare Lehtonen/Yle

Paimioon rakennettavaksi kaavailtu maatalouden biomassoja hyödyntävä biokaasulaitos on saanut työ- ja elinkeinoministeriöltä investointitukea 2,4 miljoonaa euroa.

Biohankkeessa ovat mukana Paimion kaupungin lisäksi Envor Group Oy ja Erpe Oy. Yritys on nimeltään BioGPaimio Oy.

Laitoksen on määrä tuottaa biokaasua autojen polttoaineeksi.

Raaka-aineena käytetään agrobiomassasta vihermassaa eli sianlietettä ja esimerkiksi heinää.

Sitä suunnitellaan rakennettavaksi moottoritien läheisyyteen YksYkkösen yritysaluelle.

Paimion kaupungin elinkeinojohtajan Mika Ingin mukaan hanketta ollaan käynnistämässä lähiviikkoina. Paimion Kehitys Oy omistaa nyt BioGPaimiosta 30%. Kaupungin alkupääoman osuus on ollut 3 000 euroa.

– Näillä näkymin emme tule lisäämään panostustamme, vaan haemme omistajapohjaan lisää pääomia ja osaajia yksityiseltä puolelta. Rahoituksen suhteen tilanne on nyt erinomainen jo tälläkin pohjalla, mutta uskomme tämän hankkeen kiinnostavan sijoittajia laajalti, sanoo Ingi.

Työ- ja elinkeinoministeriö myönsi tiistaina yhteensä 33,2 miljoonaa euroa investointitukea seitsemälle uusiutuvan energian suurelle demonstraatiohankkeelle.

Tuki on tarkoitettu hankkeille, jotka tarjoavat uusia energiaratkaisuja vuoteen 2030 tähtäävien kansallisten ja EU-tavoitteiden saavuttamiseksi

Lue seuraavaksi