1. yle.fi
  2. Uutiset

Asukkaat joutuivat ällistymään – kaupunki hiekoitti kadut, vaikka jäätä ei ole missään

Lappeenrannassa hiekoituskalusto lähti liikkeelle ja levitti sepeliä täysin sulille pyörä- ja jalkakäytäville.

Teiden hiekoitus
hiekkaa asvaltin päällä
Vaikka nurmi vielä vihertää, on suuri osa kaupungin pyöräteistä nyt hiekoitettu.Petri Kivimäki/Yle

Monen muun suomalaiskaupungin tapaan Lappeenrannassa ei tällä hetkellä ole yhtään lunta, eikä myöskään jäätä. Siksi kaupungin asukkaat joutuivat maanantaina hieraisemaan silmiään, kun hiekoitusautot kurvasivat jalkakäytäville ja pyöräteille.

Hiekoitussepeliä levitettiin lähes kaikille kaupungin keskustan ja keskustan tuntuman kävely- ja pyöräteille useiden kilometrien matkalle sulan asvaltin päälle. Sepeli tuntui ennemminkin haittaavan kävelyä kuin parantavan sitä.

Lappeenrannan kaupungin kunnossapitopäällikkö Topi Kangas. Miksi kaupunki hiekoitti sulat pyörä- ja kävelytiet?

– Sääennuste näytti, että saattaa tulla pakkasyö. Päätimme tehdä ennaltaehkäisevän ratkaisun ja hiekoitimme pyörä- ja kävelytiet. Jos tulee pakkanen, hiekat olisivat siellä valmiina ja sepeli lisäämässä kitkaa. Jos märän asvaltin päällä oleva kosteus pääsee yöllä ennen aamun liikennettä jäätymään, on se todella vaarallista.

hiekoitushiekkaa sulan asvaltin päällä
Hiekkaa on kevyen liikenteen väylällä kunnon kerros.Petri Kivimäki/Yle

Topi Kankaan mukaan kyseessä oli ennen kaikkea varotoimi, jolla estetään aamun liukastumiset. Vaikka pakkasyötä ei tullutkaan, ovat hiekat valmiina loppuviikkoa varten, jonne on pakkasöitä ennustettu.

– Jalankulkijat ja pyöräilijät eivät sepeliä kovin paljoa liikuta. Se kestää paikoillaan useita päiviä, kertoo Kangas.

Yleensä ihmiset ovat tottuneet siihen, että hiekoituskalusto saapuu paikalle, kun tiet ovat jäässä ja maa lumesta valkoinen. Kun viime syksyt ovat lumettomia, on hiekoitus Kankaan mukaan aloitettava jo aiemmin kuin lumi on satanut maahan.

– On totuttu siihen, että maa on valkoinen, ennen kuin tiet ovat jäässä. Nykypäivänä maa on sula, mutta kuitenkin märkä. Yöllä voi tulla pakkasta, ja jos siellä ei ole sepeliä, on tie todella liukas. Lumikaan ei anna yhtään kitkaa, kertoo Lappeenrannan kaupungin kunnossapitopäällikkö Topi Kangas.

hiekoitushiekkaa pyörätiellä
Hiekan pitäisi pysyä paikoillaan useita päivä. Kuva on Lappeenrannan Sammonlahdesta Rapamäenkadun tuntumasta.Petri Kivimäki/Yle

Lehtien tekstiviestipalstoilla ja kaupunkien Facebook-ryhmissä on totuttu joka talvi näkemään moitteita kaupungille, kun ei ole hiekoitettu.

Oliko nyt ajatus, että hiekoitetaan reilusti etukäteen, ettei tule sanomista?

– No ei. Kyse on lähinnä siitä, että sanomista kaupungille tulee aina teki miten tahansa. Kyllä tässä oli turvallisuus ajatuksena, ettei pääsisi syntymään tilannetta, jossa pyörätiet ja jalkakäytävät ovat kauttaaltaan liukkaat. Sitä tilannetta yritetään välttää viimeiseen saakka, kertoo kunnossapitopäällikkö Topi Kangas.

Liukastumiset ja kaatumiset aiheuttavat Suomessa vuodessa tuhansia nilkkamurtumia. Kaatumisen seurauksena tyypillisiä ovat myös lonkka- ja rannemurtumat.

Liikenneturvan vuonna 2017 tekemän kyselyn mukaan joka kolmas liukastunut kertoo onnettomuuden johtuneen huonosta tiestä tai puutteellisesta tien kunnossapidosta.

Liukastumisen takia tulleet kaatumiset aiheuttavat usein kustannuksia yhteyskunnalle sekä kaatuneelle kipua ja ehkä pitkänkin sairasloman. Niiden ennaltaehkäisy innostaa kaupunkejakin entistä tehokkaampaan hiekoitukseen.

Lue seuraavaksi: Kuka vastaa vahingosta, kun joku liukastuu pihalla tai lumikuorma putoaa päälle?

Lue seuraavaksi