1. yle.fi
  2. Uutiset

Iota-myrskyssä on kuollut ainakin kahdeksan ihmistä – trooppiseksi myrskyksi laantunut hurrikaani on tehnyt tuhoja Keski-Amerikassa

Tämän vuoden hurrikaanikausi Atlantilla on ollut ennätyksellinen.

hirmumyrskyt
Ihmisia evakuoidaan hirmumyrky Iotan tieltä Nicaraguassa
Ihmisiä evakuoidaan turvaan Iota-myrskyn aiheuttamien tulvien keskellä Nicaraguassa 17. marraskuuta. Nicaraguan armeija / EPA

Keski-Amerikassa ainakin kahdeksan ihmistä on kuollut hurrikaanista trooppiseksi myrskyksi laantuneen Iotan takia.

Kuusi ihmistä on kuollut Nicaraguassa, jonne Iota rantautui viitoskategorian hurrikaanina. Lisäksi sekä Kolumbian Providencia-saarella että Panamassa on kuollut molemmissa yksi ihminen. Iota on myös aiheuttanut laajaa tuhoa.

Nyt jo Hondurasiin edenneen myrskyn on ennustettu saavuttavan El Salvadorin varhain keskiviikkona paikallista aikaa.

BBC:n mukaa (siirryt toiseen palveluun)n Iota oli vuoden tähän mennessä voimakkain hurrikaani. Lisäksi se on toinen koskaan marraskuussa muodostunut hurrikaani, joka on voimistunut viitoskategorian hurrikaaniksi. Edellisen kerran näin tapahtui vuonna 1932.

Keski-Amerikkaan iski vain muutama viikko sitten Eta-myrsky, jonka kaikkia tuhoja ei ole vielä ehditty korjata. Iotan pelätään pahentaneen tuhoja entisestään.

100 000 nicaragualaista ja hondurasilaista on evakuoitu kodeistaan, kertoo Reuters. Kolumbialle kuuluvalla Providencian saarella miltei kaikki infrastruktuuti on uutistoimiston mukaan tuhoutunut tai vaurioitunut. Saarella asuu noin 6 000 ihmistä.

Tämän vuoden hurrikaanikausi Atlantilla on ollut ennätyksellinen: tähän mennessä on todistettu jo 30 nimettyä myrskyä ja 13 hurrikaania.

Lue lisää:

Video: Vitosluokan hurrikaani Iota riepotteli Kolumbian kaukaisia saaria – Yhteydet pahoja tuhoja kärsineeseen pikkusaareen ovat olleet poikki

Lähteet: AFP, Reuters

Lue seuraavaksi