1. yle.fi
  2. Uutiset

Paula Risikko korostaa, että koronan vaikutuksia on tärkeä arvioida myös paikallisella tasolla

Etenkin maakuntakeskusten on arvioitava koronan vaikutuksia laaja-alaisesti.

Etelä-Pohjanmaa
Paula Risikko
Paula Risikko vaatii, että koronan vaikutuksia tutkitaan myös paikallisella tasolla. Tuomo Björksten / Yle

Seinäjoella halutaan selvittää koronaepidemian vaikutuksia laaja-alaisesti.

Kansanedustaja ja valtuutettu Paula Risikon sekä Kokoomuksen, Kristillisdemokraattien ja Sinisten valtuustoryhmät tekivät asiasta valtuustoaloitteen.

– Valtakunnan tasolla ja yleisellä tasolla tehdään paljon vaikutusarviointeja, mutta yksittäisen kunnankin pitää tehdä omat selvityksensä ja arvionsa. Seinäjoen kaupunki on maakuntakeskus, jonka kaikki toimet heijaustuvat muuhun maakuntaan, Risikko muistuttaa.

Koronaepidemialla on monia terveydellisiä, sosiaalisia ja taloudellisia vaikutuksia, jotka pitää selvittää myös paikallisella tasolla.

– On tärkeä selvittää, mihin kaikkeen korona vaikuttaa. Sairaanhoitopiirin johtajana olen huolissani esimerkiksi leikkausjonoista. Niitä ei onneksi ole Etelä-Pohjanmaalla niin kovasti kertynyt, mutta koronalla saattaa olla paljon kerrannaisvaikutuksia, joita ei vielä osata ottaa täysin huomioon.

Kerrannaisvaikutukset voivat vielä yllättää

Risikko on huolissaan, että esimerkiksi hammashoitoon on yli miljoonan käynnin rästit koko Suomessa. Sekin vaikuttaa muun muassa leikkausjonoihin ja sydänsairauksiin.

– Nämä kaikki tämän tyyppiset asiat kertaantuvat. Nyt pitäisi saada tilannekuva, missä mennään ja mihin kaikkeen korona lopulta vaikuttaakaan. Tässähän ei ole vielä kaikki: epidemia jatkuu yhä.

Jokaisella kunnalla ja kaupungilla on oltava ajantasainen tieto koronaepidemian vaikutuksista paikallistasolla, jotta tarvittavia korvaavia toimenpiteitä pystytään ennakoimaan ja suunnittelemaan.

– Kaiken kaikkiaan tein Seinäjoen kaupungille aloitteen siitä, mitä epidemia on saanut aikaan ja miten vauriot korjataan. Toivon, että asia otetaan vakavasti, Risikko tuumii.

Koronaan liittyvät korjaustoimet vaikuttavat myös kuntien budjetteihin.

– Siksikin jokaisen kunnan ja kaupungin pitää tehdä oma arvionsa, valtakunnallinen arvio ei yksinään riitä. Seinäjoen kaupungin pitää olla koko ajan herkällä korvalla, koska tässä voi tulla myös tarvetta talousarvion muuttamiselle.

Katso täältä Ylen korona-aiheiset uutiset maakunnittain koottuna.

Lue seuraavaksi