1. yle.fi
  2. Uutiset

Uudellamaalla ollaan leviämisvaiheen kynnyksellä – STM:n Varhila: koronan torjuntaa on pakko kiristää entisestään

HUSin alueella koronantapausten määrä on jo pari viikkoa ollut selvästi nousussa.

koronavirus
Krisi Varhila seisoo ikkunan vieressä toimistossaan.
Kirsi Varhila pitää Helsingin ja Uudenmaan tilannetta kriittisenä suuren 1,7 miljoonan asukkaan väkimäärän vuoksi.Arttu Timonen / Yle

Uudellamaalla ollaan jo pidemmän aikaa oltu leviämisvaiheen kynnyksellä, sanoi sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila Ylen Ykkösaamussa tänään keskiviikkona.

Hänen mukaansa koronatoimia on nyt kiristettävä entisestään, jotta tautitilanne saadaan pidettyä kurissa.

Varhila pitää tilannetta kriittisenä, koska Uudenmaan väkimäärä on suuri: 1,7 miljoonaa ihmistä.

– Koronan esiintyminen on parin viime viikon ajan ollut selkeästi nousujohteista. Tällä viikolla kokoontuva alueellinen koronakoordinaatioryhmä joutuu miettimään uusia keinoja tilanteen hillitsemiseksi. Tässä on varmasti pakko lähteä kiristämään toimia, Varhila toteaa.

Koronatilanteen kolmiasteinen jako perustuu sosiaali- ja terveysministeriön syyskuun alussa julkistamaan toimintasuunnitelmaan (siirryt toiseen palveluun).

Siinä määritellään, että leviämisvaiheessa tartunnat leviävät väestössä alueellisesti tai laajemmin:

  • Seitsemän edellisen vuorokauden aikana on 12–25 tartuntaa 100 000 asukasta kohti, ja 14 edellisen vuorokauden aikana 18–50 tartuntaa 100 000 asukasta kohti.
  • Lisäksi tapausten päivittäinen kasvunopeus on yli 10 prosenttia. Positiivisten näytteiden osuus tutkituista on yli 2 prosenttia.
  • Leviämisvaiheessa alle puolet tartunnanlähteistä on jäljitettävissä ja sairaalahoidon ja tehohoidon tarve kasvaa voimakkaasti.

Suomi pyrkii jatkamaan maahantulorajoituksia

Suomen rajoilla maahantulorajoitusten määräaika päättyy ensi maanantaina. Varhilan mukaan Suomi pyrkii jatkamaan rajoituksia.

– Suomessa tautitilanne on eurooppalaisittain hyvä, ja se halutaan pitää. Yritämme saada perustelut terveysturvallisuuden kannalta sellaisiksi, että ne oikeuttavat rajoitusten jatkamisen.

Varhila painottaa, että rajoilla on pystyttävä varmistamaan ja vahvistamaan, että maahan voi saapua terveellisesti ja turvallisesti.

Rokotusten osalta päätösten tekeminen venyy vuodenvaihteeseen tai ensi vuoden puolelle.

– Kansallinen päätöksenteko vie oman aikansa, ja ensin on saatava myyntilupa rokotteelle. Vasta sen perusteella voidaan päättää, kenelle ja minkälaisia annoksia jaetaan, Varhila sanoo.

Hänen mukaansa on myös liian aikaista arvioida, miten mahdollinen rokottaminen muuttaa koronaohjeistuksia. Laumasuoja ei tule hetkessä. Tilannetta seurataan ja arvioidaan rokotteen lopullista tehoa suomalaisessa väestössä ennen kuin hyviksi havaittuja ohjeistuksia lähdetään muuttamaan.

Lue myös:

Syksyn ylioppilasjuhlia ei pitäisi järjestää pääkaupunkiseudulla, sillä koronatyöryhmä suosittelee yli 10 hengen yksityistilaisuuksien välttämistä – katso lähetys

Koronatilanteen uusimmat tiedot Uudeltamaalta

Klamydia-kohu oli liikaa: nyt laivayhtiö yrittää hillitä pikkujoulukauden menoa ja peruu nimekkäiden artistien keikat

Maskigäng-kampanja kannustaa nuoria kasvomaskin käyttöön TikTokissa

Lue seuraavaksi