1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Hirvien metsästys

Suovu-Palosen metsäalueella Kuopiossa on käynnissä hirvijahti – ulkoilua alueella ei suositella loppuviikon aikana

Retkeily alueella on ollut tänä vuonna poikkeuksellisen vilkasta.

Hirvien metsästys
Hirvi kävelee usvan keskellä.
Retkeilyä Suovu-Palosella ei suositella tällä viikolla, koska alueella on käynnissä hirvijahti. Kuvituskuva.Kimmo Ohtonen / Yle

Kuopiossa Suovu-Palosen metsäalueella (siirryt toiseen palveluun) on loppuviikosta ja tulevana viikonloppuna käynnissä hirvijahti. Metsäalue sijaitsee Kuopiossa Länsirannantien ja Lamperilantien kupeessa.

Retkeilijöitä kehotetaan välttämään aluetta turvallisuussyistä keskiviikosta 18.11. alkaen.

Liikkumista alueella rajoitetaan myös tieverkostolla. Metsästäjät sulkevat teitä puomeilla sen mukaan, missä jahti on kulloinkin käynnissä. Tarkoituksena on varmistaa yleinen turvallisuus alueella jahdin aikana.

Suovu-Palosen alueella on ulkoilureittejä, laavuja ja nuotiopaikkoja. Retkeily alueella on ollut tänä vuonna poikkeuksellisen vilkasta. Kuopion kaupunki ei suosittele retkeilyä Suovu-Palosen alueella hirvijahdin aikana.

Ulkoilijoita kehotetaan valitsemaan retkikohteeksi muita paikkoja.

Lähimmät laavut sijaitsevat Suovunkosken varressa, Lamperilan kyläntalon rannassa ja Haminalahden kulttuuripolun lähtöpaikalla. Myös Väärän laavulle voi mennä jalan Länsirannantien suunnasta.

Ryönäkosken laavu on jahdin aikana maanomistajan käytössä.

Hirvijahdin aikana metsissä liikkujien toivotaan valitsevan ylleen mahdollisimman paljon oranssia väriä sisältäviä ulkoiluasuja.

Lue seuraavaksi