1. yle.fi
  2. Uutiset

Oulun Tiernapoikapatsas on nyt uudella paikallaan – aivan lähellä syttyivät 1950-luvulla Oulun ensimmäiset jouluvalot

Teos sijaitsee uudella Kirkkokadun kävelykatuosuudella.

tiernapojat
Tiernapoikapatsas marraskuussa 2020 uudella paikallaan Oulun Rotuaarilla
Oulussa tierna-aika alkaa poikkeusoloissa, kun esimerkiksi perinteinen tiernapoikien laulukilpailu jouduttiin perumaan. Ylen Aamussa 18. marraskuuta keskusteltiin tiernaperinteestä ja kuultiin tervehdys vuoden 2019 tiernapoikien laulukilpailun voittajilta.

Oulussa keskustan Tiernapoikapatsas on saanut uuden sijaintipaikan. Patsas siirrettiin uuden Kirkkokadun kävelykatuosuudelle tiistaina.

Kyseessä on kuvanveistäjä Sanna Koiviston teos, joka paljastettiin vuonna 2014 nykyisen Kauppakortteli Pekurin edustalla Kirkkokadulla. Patsas siirrettiin vuonna 2016 kauppakeskus Valkean eteen Kauppurienaukiolle. Nyt se palasi taas Kirkkokadulle, mutta lähemmäksi Mannerheiminpuistoa.

Tiernasäätiö oli toivonut patsaalle paikkaa juuri Rotuaarin jatkoksi tulevalle kävelykadulle, kohtaan jossa syttyivät vuonna 1950 ensimmäiset jouluvalot, jotka nimettiin Tiernaristiksi.

Nyt Tiernapojat-patsaan katselusuunta on uudessa sijoituspaikassaan kohti Kirkkokadun ja Saaristonkadun risteyksen alkuperäistä Tiernaristiä.

Kyseessä on myös tiernapoikatraditioon liittyvä merkityksellinen sijainti, sanoo Oulun liikekeskuksen toiminnanjohtaja Jarmo Hagelberg.

– Aikoinaan tiernapojat tällä paikalla päättivät, että kuka mihinkin lähtee, tässä jaettiin kaikki reviirit. Nyt tiernapojat ovat palanneet omalle paikalleen.

Taideteos on liitetty Oulun kaupungin taidekokoelmaan.

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Lue seuraavaksi