Saunassa miesten on helppo puhua. Vaikka aavikolla on kesäpäivinä yli 50 astetta lämmintä, monet suomalaiset käyvät saunassa joka ilta.
Siellä istui myös sotilaspastori Heikki Arikka, jonka tehtävä oli huolehtia sadanviidenkymmenen suomalaissotilaan henkisestä hyvinvoinnista. Hän kuunteli juttuja mustasukkaisuudesta, pelosta ja koti-ikävästä. Mutta taistelutehtävistä ei puhunut kukaan – sotilaiden vaitiolovelvollisuus oli tiukka.
Suomalaiset sotilaat ja siviilit lähtivät Afganistanin kriisinhallintatehtäviin vuonna 2002. Tarkoitus oli parantaa naisten asemaa ja auttaa lapsia kouluun sekä toisaalta kerätä turvallisuuspoliittista pääomaa: syventää suhdetta sotilasliitto Natoon ja Yhdysvaltoihin.
Suomalaiset aloittivat perinteisillä rauhanturvaamisen opeilla: ajoivat kylään panssaroimattomilla autoilla ja jututtivat kyläläisiä. Paikalliset työntekijät rakensivat Suomen ja Euroopan unionin rahoituksella kaivoja ja kouluja.
Myöhemmin autot vaihtuivat panssaroiduiksi ja tilanne kiristyi.
Heikki Arikan tukikohdassa Pohjois-Afganistanin Mazar-i-Sharifissa tuoksui pöly, polttoaine ja kuivuus. Alueella risteili sotilaita, panssarivaunuja ja helikoptereita.
Suomalaisilla oli oma merikontti, jossa he keittivät kahvia ja katsoivat Ylen Aamu-tv:tä satelliittiiyhteydellä. Miehet nukkuivat 14 hengen teltoissa, aseistettuina ja pistoolit ladattuna.
Arikka raportoi viikoittain komentajalle suomalaisten mielialasta. Hän kokee, ettei hänen työtään ole koskaan tarvittu yhtä paljon.
– Afganistanissa ollaan suoraan tekemisissä elämän, kuoleman, köyhyyden, väkivallan ja etiikan kanssa. Kaikilla ei mene kaikki hyvin, se on lähtökohta. Mutta tein parhaani.
– Kun pidin kirkkoteltassa ehtoollisen, se oli täynnä nuoria miehiä. Epäilenpä, että Suomessa kukaan heistä ei käy kirkossa.
Suomi halusi olla Washingtonin liittolainen
Sysäys suomalaissotilaiden lähtöön Afganistaniin oli terrori-isku New Yorkissa vuonna 2001. Al-Qaidan terrori-isku World Trade Centerin (WTC) kaksoistorneihin sai Yhdysvallat pommittamaan Taliban-joukkoja Afganistanissa.
Heti perään käynnistyi Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) valtuuttama ja sotilasliitto Naton johtama kriisinhallintaoperaatio, jonka oli määrä kitkeä terrorismia, vakauttaa Afganistanin turvallisuustilanne sekä tukea ja kehittää maan hallintoa.
Yhdysvallat nähtiin tuolloin ainoana supervaltana, Neuvostoliitto oli hajonnut vuosikymmen aiemmin. Liberaalin demokratian voittokulku kuitenkin päättyi WTC-tornien terrori-iskuun.
Suomikin halusi tukea Yhdysvaltoja iskun jälkeen.
– Globaalin ilmapiirin mukaisesti Suomelle oli varmaan vain järkevää osoittaa, että tietenkin mekin olemme tässä mukana, koska kaikki lähiverrokkimaat olivat mukana, arvioi Charly Salonius-Pasternak.
Salonius-Pasternak on vanhempi tutkija Ulkopoliittisessa instituutissa. Vuosikymmen sitten hän herätti huomiota arviollaan, että Suomesta oli tullut käytännössä sodan osapuoli Afganistanin hallituksen, Yhdysvaltojen, Britannian ja muiden Nato-maiden rinnalle. Tutkija seisoo yhä näkemyksensä takana.
Arvio oli joillekin liikaa. Historiallinen mielikuva rauhanturvaajista puolueettomina sinibaretteina särkyi. Nato-maissa puhuttiin sodasta, Suomessa ja Ruotsissa kriisinhallinnasta.
Suomen suhde sotilasliitto Natoon syveni Afganistanissa
Kun Afganistanista juuri palannut ystävä ja kollega kertoi kokemuksistaan illallisella, Petri Kosonen teki päätöksensä.
– Hän sanoi, että siellä ollaan sodan kaltaisissa oloissa ja pääsee soveltamaan kaikkea sitä, mitä on kotimaassa harjoitellut. Se oli viimeinen niitti.
Kosonen päätti lähteä Afganistaniin. Tuleva komentaja ja hänen 200 hengen kriisinhallintajoukkonsa valmistautuivat kuukauden ajan lähtöön Porin prikaatissa Säkylässä. He harjoittelivat tienvarsipommin purkamista, vartiointia ja neuvottelutilanteita tulkin kanssa.
Kun Kosonen saapui Pohjois-Afganistaniin, oli poikkeuksellisen kylmä talvi ja aavikolla pakkasta. Kosonen oli tyytyväinen päästessään kokeilemaan koulutustaan käytännössä. Samasta asiasta hyötyi hänen mukaansa koko Suomi.
– Afganistanin kokemusten kautta Suomen taistelukoulutus ja myös esimerkiksi ensiapu on kehittynyt todellisiin sotaolosuhteisiin sopivammaksi. Tämä on maailmansotien jälkeen ensimmäinen kerta, kun Suomi on ollut sodankaltaisissa oloissa pidempään, Kosonen kertoo.
Myös turvallisuuspolitiikan tutkijan Charly Salonius-Pasternakin mielestä Suomelle käsinkosketeltavin etu liittyy Puolustusvoimien saamaan oppiin. Lähes 2500 suomalaissotilasta on palvellut Afganistanissa kahden vuosikymmenen aikana. Yhtä aikaa heitä on ollut enimmillään liki 200.
– Suomen puolustus on Afganistanissa saatujen oppien perusteella parempi nyt, kuin se olisi ilman näitä oppeja: laajempi yhteistyö Naton muiden kumppaneiden kanssa ja miten toimia monikansallisissa sotilasorganisaatioissa.
Lääkintä ja varusteet paranivat, tiedustelutieto kulki
Erityisesti ovat parantuneet suomalaissotilaiden lääkintähuolto ja varusteet, on kyse sitten luotisuojaliiveistä tai autoista. Yhteistoimintakyky muiden maiden kanssa on parantunut. Samoin ymmärrys siitä, miten suunnitellaan ja toimitaan, jos maajoukot tarvitsevat helikoptereiden tai lentokoneiden tukea.
– Kun itse olin varusmiespalveluksessa, ensiapukoulutus oli siviilimallista, opeteltiin esimerkiksi painantaelvytystä. Nykyään siellä opetellaan taisteluissa tulleiden vammojen hoitoa vaikka kiristyssiteen avulla, se on Afganistanin oppeja, kertoo Petri Kosonen.
Yhteistyö Nato-maiden kanssa Afganistanissa oli myös tapa päästä osalliseksi Nato-maiden tiedustelutietoihin.
– Ellei Suomi olisi parin vuosikymmenen aikana luonut näitä suhteita, luottamusta ja yhteistoimintakykyä Afganistanissa Naton kanssa, nykyisin ei edes voitaisi uneksia tästä yhteistyön syvyydestä. Tosin nykyisin fokuksena [huomion keskipisteenä] on maamme puolustaminen ja pohjoismainen yhteistyö, Charly Salonius-Pasternak tiivistää.
Apu Afganistanissa johti myös suomalaisuhreihin
Petri Kosonen toimi suomalaisen kriisinhallintajoukon komentajana vuonna 2011. Vastuu oli suuri.
– Karkeasti yleistäen Suomessa johtaja voi keskustella alaistensa kanssa ja ihmiset kertoo mielipiteitään. Mutta kun mennään tiukempaan tilanteeseen, alaiset odottaa, että johtaja tekee selkeitä päätöksiä.
Kriisinhallintaoperaatio uhkasi muuttua täydeksi sodaksi islamilaista ääriliikettä Talibania vastaan maan eteläosassa Yhdysvaltain ja Britannian vastuualueella. Maan pohjoisosassa, missä suomalaissotilaat olivat, tilanne oli rauhallisempi.
Silti Afganistan on ollut Suomelle yksi lähihistorian vaativimpia sotilaallisia operaatioita. Huoli Afganistanin kriisinhallintaveteraanien tarvitsemasta mielenterveyskuntoutuksesta nousi esiin.
Yhdeksi mieleenpainuvimmista tilanteista Kosonen mainitsee joukkojensa kotiutumisen syyskuussa 2011.
– Se on jäänyt mieleen, että kaikki lähti hengissä ja hyvissä ruumiin voimissa takaisin Suomeen. Silloin oli hyvä fiilis, saatiin vaikea homma hoidettua.
Suomalaisia on myös kuollut Afganistanissa.
Kaksi suomalaissotilasta on saanut surmansa, useampi on haavoittunut. Kerran suomalaissotilas jäi tulitaistelussa kahden tulen väliin ja haavoittui omien luodeista.
Vuonna 2014 sai surmansa kaksi Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen työntekijää. Vuonna 2017 suomalainen avustustyöntekijä siepattiin, hän vapautui neljä kuukautta myöhemmin.
Naisten asema parani, tytötkin pääsivät kouluun
Miten sitten kävi niiden naisten ja lasten, joita haluttiin auttaa?
Kansainvälisen Punaisen Ristin yhteistyö- ja kumppanuuspäällikkö Lotta Valtonen on ennen Afganistania työskennellyt useissa Afrikan ja Aasian maissa, mutta pitää Afganistania kohteista ylivoimaisesti haastavimpana.
– Afganistanissa sotaa on kestänyt niin kauan, ihmiset ovat niin köyhiä ja koulutustaso niin heikko. Lisäksi Afganistan on suuressa riskissä ilmastonmuutoksen vaikutuksille: kuivuus lisääntyy koko ajan.
Kahdessakymmenessä vuodessa naisten ja lasten asema on kuitenkin parantunut ja äitiyskuolleisuus on pienentynyt.
Taliban-hallinnon aikana arviolta miljoona afgaanilasta pääsi kouluun. Heistä suurin osa oli poikia. Nyt sikäläisen opetusministeriön arvio on kahdeksan miljoonan lapsen luokkaa. Heistä tyttöjä on melkein puolet.
Yhä useampi asukas saa puhdasta vettä, käymälät ovat parantuneet ja siltä osin tautien leviämisriski pienentynyt. Odotettavissa oleva elinikä on pidentynyt. Pääkaupunki Kabulissa ja muissa kaupungeissa raunioituneita alueita on rakennettu uudelleen.
– Vaikka Afganistanissa on edelleen konflikti päällä, samalla on pystytty kehittämään esimerkiksi terveydenhuoltoa. Kun rauha tulee, se on hyvä pohja, jolta ponnistaa eteenpäin, Valtonen toteaa.
Aina kaikki ei kuitenkaan mennyt niin kuin piti.
Kerran Suomi rahoitti uuden naisvankilan rakentamista. Vanha vankila oli romahtamaisillaan ja Suomi tahtoi parantaa kaikkein huono-osaisimpien naisten oloja. Vanhassa vankilassa paljastui järjestettyä prostituutiota. Vankilanjohtaja erotettiin ja paritustoiminta lopetettiin, mutta tapauksen seurauksena Suomi lopetti rahoituksensa vankiloille.
Rahassa mitattuna Afganistan on Suomen kehitysyhteistyön merkittävin kohde. Maa ei pysyisi pystyssä ilman kymmenien valtioiden raha-apua.
Kahdessa vuosikymmenessä Suomi on käyttänyt kehitysyhteistyöhön ja humanitaarisen apuun 385 miljoonaa euroa ja sotilaallisen kriisinhallintaan lähes yhtä paljon, 345 miljoonaa euroa.
Myös poliisikouluttajia ja kansalaisjärjestöjen työntekijöitä
Poliisineuvonantaja Anu Aro ilahtui, kun hän huomasi Facebook-kaveripyynnön.
Aro oli ollut auttamassa kouluttajaa kabulilaisella poliisiasemalla ja kuullut jo etukäteen, että sen johtaja oli vanhoillinen ja mahdollisesti hieman ennakkoluuloinen naisia kohtaan.
– Se oli jonkinlainen työvoitto, kun meistä tuli vähän kuin ystävät.
Suomalaisia siviilikriisinhallinnan työntekijöitä, kuten juuri poliisikouluttajia, on Afganistanissa ollut kahden vuosikymmenen aikana yhteensä noin 250. Lisäksi maassa on ollut kansalaisjärjestöjen lähettämiä työntekijöitä.
Aro työskenteli vajaan kahden vuoden ajan Kabulissa naispoliisien esimieskoulutuksen neuvonantajana. Koulutuksiin tuli naisia eri puolilta Afganistania vaikeidenkin taivalten takaa. Suvut huolehtivat lapsista ja sairaista sukulaisista, jotta naiset pääsivät matkaan.
– Suomessakin naispoliisi voi olla jonkinlainen esikuva, mutta kyllä se konkretisoituu tuollaisessa yhteiskunnassa kuin Afganistan, missä poliisi ei ole naisille hirveän hyväksytty ammatti, Aro kertoo.
– On niitä ihailevia pikkutyttöjä, jotka haluaa seurata perästä kaikista vaikeuksista huolimatta.
Aikaa, rahaa ja ihmishenkiä haaskattiin
Kahden vuosikymmenen jälkeen Afganistanissa ei vieläkään ole rauhaa.
Suomalaisia sotilaita on edelleen Afganistanissa kuutisenkymmentä. Enää ei kuitenkaan partioida rintamalla, vaan koulutetaan ja ohjataan afgaanisotilaita esikuntatehtävissä.
Neuvonanto- ja päällikkötehtävissä Afganistanissa kolmesti toiminut Petri Kosonen on sitä mieltä, että Afganistanin armeija pystyy nyt toimimaan itsenäisemmin kuin vielä vuosikymmen sitten.
– Useimmat suomalaiset ovat Afganistanissa vain vähän aikaa, joten heidän on vaikea huomata kehitystä. Se on sama asia, kuin jos opettaja näkisi oppilasta puoli vuotta, eihän siinä ajassa ehdi paljon tapahtua kehitystä. Mutta jos näet saman oppilaan peruskoulun ensimmäisellä luokalla ja sitten ylioppilaana, sinä aikana muutoksen kyllä huomaa. Itselläni on ikään kuin tämä jälkimmäinen perspektiivi.
Tutkijan mukaan heti Afganistan-operaation alussa tapahtui virhe, joka heijastuu tähän päivään asti. Yhdysvallat ei halunnut New Yorkin kaksoistorni-iskun jälkeen ääri-islamilaista Taliban-liikettä keskusteluihin Afganistanin tulevaisuudesta. Taliban oli tarjonnut suojan ja toimintamahdollisuuksia Al-Qaidalle.
Yhdysvaltain pommitusten jälkeen vuosituhannen alussa talibanit olivat altavastaajia, toisin kuin nyt. Sikäläisen hokeman mukaan länsimailla on kellot, mutta talibaneilla kaikki aika. Aikaa odottaa, että länsimaat vähentävät joukkojaan Afganistanissa, jolloin talibanien vaikutus vahvistuu.
Alun jyrkän asenteen vuoksi kahden vuosikymmenen aikana on hukattu aikaa, rahaa ja ihmishenkiä. Tänä syksynä alkaneiden Afganistanin virallisen hallituksen ja Talibanin rauhanneuvottelujen aika olisi ollut jo vuosituhannen alussa.
– Tuntuisi ainakin siltä, että jos silloin olisi oltu valmiita ottamaan edes Taliban-johto mukaan näihin poliittisiin neuvotteluihin, niin olisi ehkä saatu rauha maahan merkittävästi aiemmin. Ja tietenkin paljon pienemmillä satsauksilla länsimaiden, mutta myös Afganistanin kansalaisten suhteen, arvioi Ulkopoliittisen instituutin tutkija Charly Salonius-Pasternak.
Afganistaniin oli helppo mennä, vaikea lähteä pois
Suurta menestystä rauhanneuvotteluissa ei ole ollut. Tärkeämpää on kuitenkin se, että rauhanneuvottelut ylipäätään alkoivat Qatarin Dohassa.
Yhdysvallat on vetämässä joukkojaan Afganistanista Talibanien kanssa tekemänsä sopimuksen mukaisesti, jos rauhanneuvottelut sujuvat ja järjestys maassa säilyy. Mitä se sitten tarkoittaakin olosuhteissa, joissa etelän maakunnissa käydään taistelua kaupunkien hallinnosta ja tulitauko on pitänyt vain muutaman kerran tänä vuonna.
Jos Yhdysvallat vetäytyy kokonaan maasta, lähtevät muidenkin maiden kriisinhallintajoukot – Suomi mukaan lukien. Muut ovat riippuvaisia Yhdysvaltojen tukikohdista, tiedustelusta, ilmataistelukyvystä ja suojajoukoista.
Sotilasliitto Naton pääsihteeri on varoittanut Yhdysvaltoja, että liian hätäinen lähtö Afganistanista pudottaa maan terroristien käsiin.
Yhden arvion mukaan täysimittainen sisällissota Afganistanissa saattaisi johtaa jopa kymmen miljoonan pakolaisen kansainvaellukseen. Tämä on yksi syy myös Suomen ahkerointiin Keski-Aasiassa.
Vuosien mittaan Suomeenkin on tullut turvapaikanhakijoita Afganistanista. Viime aikoina on kiistelty, voidaanko kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita afgaaneja palauttaa kotimaahansa.
Suomi sitoutuu Afganistaniin tuleviksikin vuosiksi
Maanantaina alkoi Genevessä Sveitsissä ja etäyhteyksien avulla kerran neljässä vuodessa järjestettävä Afganistanin apukokous. Suomi järjestää kokouksen Afganistanin hallituksen ja YK:n kanssa.
Kokous on sulka hattuun ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) painottamalle ihmisoikeusperustaiselle ulkopolitiikalle.
Kokouksessa eri maat lupaavat rahallista tukea Afganistanille. Suomi lupaa pitää tukensa vähintään ennallaan ja sitoutuu tuleviksikin vuosiksi maan auttamiseen.
Palataan vielä hetkeksi Mazar-i-Sharifiin.
Tukikohdassa työskentelevä suomalainen naislääkäri vei usein iltaisin sotilaspastori Heikki Arikan salsatunnille. Niitä järjestivät Yhdysvaltain armeijassa taistelevat meksikolaistaustaiset sotilaat.
– Oli todella epätodellinen tunnelma olla Afganistanissa maastopuvut päällä tanssimassa salsaa, kertoo Arikka.
– Ensin pyörittää tunnin lantiota ja sitten palata takaisin siihen sotaan.
Jutusta poistettu kuva maanantaina 23.11.2020 klo 13.10. Kuvan kerrottiin esittävän suomalaissotilasta. Kuvatoimiston tieto oli todennäköisesti virheellinen. Lisätty kuva suomalaispartiosta Afganistanissa.
Voit keskustella suomalaisten toiminnasta Afganistanissa tiistaihin 24.11.2020 kello 23 asti. Klikkaa keskustele-painiketta.
Lue ja kuuntele lisää:
Maailmanpolitiikan arkipäivää: Afganistan tienhaarassa -neuvotteluja ja päättymätöntä väkivaltaa