1. yle.fi
  2. Uutiset

Nivalassa sattui kolmen auton liikenneonnettomuus – kukaan ei loukkaantunut vakavasti

Neljä ihmistä vietiin jatkotutkimuksiin.

autot
112 numero paloauton kyljessä
Autoissa olleet neljä ihmistä eivät loukkaantuneet vakavasti onnettomuudessa.Antti Kolppo / Yle

Nivalassa sattui kolmen henkilöauton välinen liikenneonnettomuus Ylivieskantiellä kahden jälkeen keskiviikkona.

Onnettomuuspaikka sijaitsee Nivalan ja Raudaskylän välillä.

Autoissa olleet neljä ihmistä eivät loukkaantuneet vakavasti, mutta kaikki kuljetettiin ambulanssilla jatkotutkimuksiin. He pääsivät myös omin avuin ulos autoista.

Lisäksi autot kärsivät peltivaurioita.

Onnettomuuspaikalla toinen ajokaista oli suljettuna liikenteeltä noin tunnin ajan, ja pelastuslaitos ohjasi liikennettä paikan päällä.

Nyt liikenne kulkee onnettomuuspaikalla jo normaalisti.

Onnettomuuden syytä ei vielä tiedetä. Poliisi tutkii onnettomuutta.

Lue seuraavaksi