1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Thaimaa

Thaimaassa jälleen suurmielenosoitus – kymmenet tuhannet marssivat Bangkokissa, mielenosoittaja: "Olemme vihaisia"

Protestoijat töhrivät maalilla Bangkokin poliisiaseman. Eilen protestit päättyivät väkivaltaisesti, tänään kahakoilta vältyttiin.

Thaimaa
Thaimaassa mielenosoittajat heittivät maalia Thaimaan poliisin päämajan portin päälle 18. marraskuuta 2020.
Thaimaassa mielenosoittajat heittivät maalia Thaimaan poliisin päämajan portin päälle 18. marraskuuta 2020.Rungroj Youngrit / Epa

Thaimaan pääkaupungissa Bangkokissa ainakin 10 000, uutistoimisto AFP:n arvion mukaan jopa 20 000 ihmistä on jälleen lähtenyt kaduille vaatimaan Thaimaan hallituksen, monarkian ja perustuslain uudistamista.

Kuningaskunnassa on kuohunut kuukausien ajan.

– Tulimme tänne, vain ja ainoastaan, koska olemme vihaisia, sanoi protestijohtaja Panusaya "Rung" Sithijirawattanakul uutistoimisto Reutersille.

Heinäkuussa alkaneet mielenilmaukset ovat pääosin sujuneet rauhanomaisesti.

– Meillä ei ole aseita, meillä ei ole armeijaa. Tuntui siltä, että minun on pakko tulla ulos kertomaan, että en pelkää heitä. Me olemme vahvempia, sanoi 22-vuotias mielenosoittaja Thanisorn brittilehti The Guardianille (siirryt toiseen palveluun).

– Kansa on jo herännyt. Propaganda-aika on jo mennyttä, sanoi Thanisorn.

Hänellä oli mukanaan lasten vesipistooli. Osa mielenosoittajista suihkutti vesipistooleilla vettä ilmaan protestina eilisille väkivaltaisuuksille.

Thaimaan pääkaupungissa Bangkokissa marssittiin myös Ratchaprasongin ostosalueella 18. marraskuuta 2020.
Thaimaan pääkaupungissa Bangkokissa marssittiin myös Ratchaprasongin ostosalueella 18. marraskuuta 2020.Diego Azubel / Epa

Kymmeniä loukkaantui tiistain kahakoissa

Tiistaina poliisi tukahdutti mielenosoittajien kulun parlamenttitalolle väkivaltaisesti kyynelkaasulla ja vesitykillä. Uutistoimistojen mukaan tykin veteen oli sekoitettu ärsyttävää ainetta. Demokratia-aktivistit ottivat yhteen myös kuningasmielisten rojalistien kanssa. Kahakoissa loukkaantui yli 50 ihmistä.

Demokratia-aktivistit ovat kiistäneet rojalistien näkemyksen siitä, että he haluaisivat lakkauttaa monarkian kokonaan.

Mielenosoittaja suihkutti spraymaalia poliisiaseman porttiin 18. marraskuuta 2020.
Mielenosoittaja suihkutti spraymaalia poliisiaseman porttiin 18. marraskuuta 2020.Diego Azubel / Epa

Keskiviikkona mielenosoittajat töhrivät Bangkokin pääpoliisiaseman kirkkaanvärisellä maalilla. Mielenosoittajat myös asettivat koiranruokaa poliisiaseman porttien edustalle. Kyseessä on loukkaus poliisiviranomaista kohtaan. Protestoijat pitävät poliisia ”tyrannian orjina”.

Marssia poliisiasemalle johdatti kirjava joukko: marssin etunenässä kulki klovniksi pukeutuneita henkilöitä, ja osa protestoijista kantoi suuria puhallettavia kumiankkoja.

Demokratiamielenosoittajat kannattelivat puhallettavia jättiankkoja Bangkokissa järjestetyssä mielenosoituksessa 18. marraskuuta 2020.
Demokratiamielenosoittajat kannattelivat puhallettavia jättiankkoja Bangkokissa järjestetyssä mielenosoituksessa 18. marraskuuta 2020. Kumiankat toimivat paitsi protestien symbolina myös konkreettisena suojana vesitykkejä vastaan.Diego Azubel / Epa

Osa mielenosoittajista oli pukeutunut kypäriin, suojalaseihin ja kaasunaamareihin väkivaltaisuuksien pelossa, mutta poliisiaseman töhrimisen jälkeen mielenosoittajien joukko hajaantui.

Tällä kertaa väkivaltaisuuksilta vältyttiin – poliisi sulkeutui asemalleen, eikä puuttunut mielenosoittajien tekemisiin.

Mielenosoittajat kävelivät graffitin ohitse, joka esittää Nälkäpeli-kirjoista ja -elokuvista tuttua merkkiä, kolmea pystyssä olevaa sormea. Merkkiä on näkynyt hallintoa ja monarkiaa arvostelevissa mielenosoituksissa.
Mielenosoittajat kävelivät graffitin ohitse, joka esittää Nälkäpeli-kirjoista ja -elokuvista tuttua merkkiä, kolmea pystyssä olevaa sormea. Merkkiä on näkynyt hallintoa ja monarkiaa arvostelevissa mielenosoituksissa.Narong Sangnak / Epa

Suuri haaste maan valtajärjestelmälle

Demokratialiike on yksi suurimmista haasteista valtajärjestelmälle miesmuistiin. Thaimaassa vaatimus monarkian uudistamisesta on erittäin uskalias, sillä Thaimaassa edelleen voi joutua vankeuteen kuningashuoneen arvostelemisesta.

Mielenosoittajat haluaisivat myös syrjäyttää pääministeri Prayuth Chan-ochan.

Sotilaat kaappasivat Thaimaassa vallan vuonna 2014 ja valtaan nousi silloinen kenraali Prayuth.

Monet mielenosoittajien vaatimista perustuslakiuudistuksista säädettiin sotilasvallan aikana.

Thaimaan parlamentti on tällä viikolla puinut erilaisia muutosehdotuksia perustuslakiin. Lainsäätäjät hylkäsivät ehdotuksen, joka olisi avannut keskustelun mahdollisista muutoksista kuningas Maha Vajiralongkornin asemaan.

Parlamentti jatkaa vielä kahden aloitteen käsittelyä. Niissä käsitellään mahdollisia muutoksia perustuslakiin, mutta ei kosketa kuninkaan asemaan.

Lue myös:

Saksassa hoviaan pitävän Thaimaan kuninkaan toiminta saksalaisten tarkkailussa – ulkoministeri: toimimme heti, jos havaitsemme laittomuuksia

Handmaid's Talen päähine, Nälkäpelin käsimerkki ja maitoteeallianssi – sortajia vastaan käydään uusin tavoin eri puolilla maailmaa

Thaimaan hallinto luopuu poikkeustilasta – protestiliike uhannut yhä suuremmilla marsseilla, ellei pääministeri eroa

Thaimaa lakkauttaa hallintoa kritisoivan tv-kanavan – parlamentti kokoontuu erityisistuntoon ensi viikolla

Lähteet: AFP, Reuters

Lue seuraavaksi