1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. sähkökatkot

Tuuli on voimistumassa – kovimpia puuskia odotetaan iltapäivästä alkaen

Kovimmillaan tuuli voi puhaltaa 25 metriä sekunnissa.

sähkökatkot
Tuulipussi navakassa tuulessa.
Torstaina on kovaa puuskaista tuulta. Kuvituskuva.Petteri Bülow / Yle

Kova puuskainen tuuli on aiheuttanut sähkökatkoja. Savon Voiman verkkoalueella on ollut varhain torstaiaamuna sähköttä muutamia satoja talouksia.

Tuuli on kuitenkin vasta voimistumassa. Torstain Suomen yli itään liikkuvan matalapaineen voimakkaimpien tuulten ennustetaan osuvan iltapäivällä maan keskiosaan.

Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan kovimmat puuskat voivat olla 25 metriä sekunnissa, minkä takia Ilmatieteen laitos on antanut maa-alueille varoituksen vaarallisen voimakkaasta tuulesta. Myös pitkäkestoisemmat sähkökatkot ovat mahdollisia.

VR on kehottanut varautumaan häiriöihin junaliikenteessä kaatuneiden puiden tai sähköratavaurioiden takia.

Tuulen arvioidaan heikkenevän torstai-illan aikana.

Lue seuraavaksi