1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. sähkökatkot

Voimakas tuuli katkoo sähköjä Kymenlaaksossa – sähköverkkoyhtiö varautuu vikojen korjaukseen

Tuulen nopeus puuskissa voi olla 20 metriä sekunnissa.

sähkökatkot
Suurjännitelinjoja halkoo metsää.
Sähkölinjoille kaatuvat puut aiheuttavat sähkökatkoja. Kuvituskuva.Henrietta Hassinen / Yle

Voimakas tuuli on katkonut sähköjä eri puolilla Kymenlaaksoa.

Yön aikana Kymenlaakson Sähköverkon alueella ilman sähköjä oli enimmillään yli 2 600 asiakasta.

Kymmeneltä aamupäivällä yhtiön alueella oli yli 1 500 sähkötöntä asiakasta. Eniten sähköjä oli poikki Virolahdella, jossa oli 755 sähkötöntä taloutta. Lisäksi sekä Kouvolassa että Iitissä oli noin 160 KSS Verkon asiakasta ilman sähköä.

Sähkökatkojen määrä vaihtelee jatkuvasti.

Ilmatieteen laitos on antanut Kymenlaaksoon tuulivaroituksen. Tuulen nopeus puuskissa voi olla 20 metriä sekunnissa.

Ilmatieteen laitoksen mukaan tuuli on tänään puuskaista laajalti koko maassa. Tuuli heikkenee lännessä myöhään iltapäivällä, mutta idässä vasta yöllä.

Vikojen korjaukseen varaudutaan

Kymenlaakson Sähköverkko on nostanut valmiuttaan voimakkaan tuulen vuoksi sekä sähkövikojen korjauksen että puhelinpalvelun osalta.

Yhtiö pyytää ilmoittamaan vikapaikoista kuten linjoille kaatuneista puista häiriöilmoitusnumeroon 05 778 0222.

Sähköverkkoyhtiö muistuttaa, että sähkölinjoille kaatuneisiin puihin ei saa koskea eikä puita tule omatoimisesti ryhtyä poistamaan sähkölinjan päältä.

Myöskään maassa oleviin sähköjohtoihin ei saa koskea hengenvaaran vuoksi. Johdoille kallistuneisiin puihin ja lähellä maata roikkuviin johtimiin on pidettävä 20 metriä väliä.

Lue seuraavaksi