1. yle.fi
  2. Uutiset

Yle seurasi kyselytunnin suorana – Ikäihmisten toimeentulo ja polkupyörien kotitalousvähennys puhuttivat: "Mökin mummo ei nyt kiitä"

Voit katsoa tallenteen kyselytunnista klikkaamalla kuvaa. Täysistunto jatkui kyselytunnin jälkeen.

Eduskunnan kyselytunti
Perussuomalaisten Jari Koskela (vas.) kysyy eduskunnan suullisella kyselytunnilla Helsingissä 19. marraskuuta 2020, vieressä Veijo Niemi.
Ministerit vastasivat kansanedustajien ajankohtaisiin kysymyksiin tänään eduskunnan kyselytunnilla. Muun muassa perussuomalaisten Jari Koskela (kuvassa vasemmalla) kysyi, vieressä istui Veijo Niemi.

Ikäihmisten ja omaishoitajien toimeentulo ja jaksaminen puhutti eduskunnan kyselytunnilla.

Muun muassa perussuomalaisten Jukka Mäkynen sekä kokoomuksen Arto Satonen totesivat, että omaishoitajien inhimillisen panoksen lisäksi valtion säästää tämän työn ansiosta valtio miljardeja rahaa.

– On selvää, että sekä työssäkäyvien että eläkkeellä olevien omaishoitajien verotusta tulee keventää, Mäkynen sanoi.

Mäkysen mukaan autojen ja lämmityspolttoaineiden veronkorotukset kohdistuvat usein juuri iäkkäsiin.

– Mökin mummo ei nyt kiitä. Aiotteko perua suunnittelemanne veronkorotukset, Koskela viittasi muun muassa hallituksen tekemiin polttoaineverotuksen korotuksiin.

  • Yle seurasi tähän juttuun kyselytunnin keskeisen annin.
  • Eduskunnan kyselytunti pidetään torstaisin kello 16.
  • Katso tämänpäiväinen kyselytunti Areenasta klikkaamalla kuvan nuolta. Alareunan palkkia siirtämällä pääset kyselytunnin alkuun.

Valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) vastasi kysymykseen varsin tiiviisti.

– Hallitus on antanut eduskunnalle ehdotukset ensi vuoden veroratkaisuksi, ne ovat eduskunnan käsittelyssä. Hallituksen puolelta niitä ei olla vetämässä takaisin, Vanhanen sanoi.

Perussuomalaisten Arja Juvonen aloitti toivottamalla eduskuntaryhmän puolesta hyvää kansainvälistä miestenpäivää.

Juvonen totesi, että koronaepidemian aikana muun muassa vanhusten kotihoidon käyntejä on rajoitettu, eivätkä omaishoitajat eivät ole aina saaneet tarvitsemaansa tukea.

– Mitä vastaatte vanhustenhoidon ja kotihoidon hätään koronakriisin keskellä, Juvonen kysyi.

Hallituksen perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) myönsi, että hoito- ja palveluvelkaa on koronakriisin takia syntynyt, kun rahaa on kohdennettu koronan hoitoon. Hänen mukaansa hallitus on varautunut 450 miljoonalla siihen, että hoito- ja palveluvelkaa kitketään

– Tämä koskee myös vanhusten palveluita ja kotihoitoon liittyviä palveluntarpeita. Olemme halunneet varmistaa, että kriisin keskelläkin varataan näinkin tuntuva summa siihen, että ihmiset saisivat avun joka koronakriisissä on jäänyt väliin, Kiuru sanoi.

Kiurun mukaan yksi hallituksen tuntuvimmista teoista ikäihmisten aseman parantamiseksi on hoitajamitoitus. Mitoituksella yhtä vanhusta kohti olevien hoitajien määrä taataan järeämmin kuin nykyisillä suosituksilla.

Kokoomuksen Anna-Kaisa Ikonen tiedusteli, tuudittautuuko hallitus siihen, että vanhustenhoidon ongelmat on korjattu, kun hoitajamitoitukset säädetty.

– Katse pitäisi kohdistua kotihoitoon, hoivakotiin pääsyyn, yksilöllisiin elämäntilanteisiin, hoidon laatuun. Hallitus, missä ovat teot, Ikonen kysyi.

Unohtuivatko miehet miestenpäivänä?

Miesten päivän muistivat myös kristilliset. Antero Laukkanen (kd.) nosti esiin muun muassa poikien ja tyttöjen koulutuserot, oppimistulokset sekä miesten korkeamman syrjäytymisriskin ja keskimääräistä matalamman elinajanodotteen.

Laukkanen epäili, että syy voi piillä koulujen tasa-arvotavoitteissa.

– Ovatko miesten asiat unohtuneet hallituksen intersektionaaliseen feminismiin perustuvassa tasa-arvoajattelussa ja toimissa? Onko teillä tahtoa edistää poikkien ja miesten etua ja menestystä?

Opetusministeri Li Anderssonin (vas.) vakuutti, että koulutuksen tasa-arvon vahvistaminen on hallituksen ykköstavoitteita.

Suomessa poikien ja tyttöjen lukutaidossa osaamiserot ovat OECD-maidet suurimpia ja 2/3 pojista vastasi edellisessä Pisa-tutkimuksessa lukevansa vain jos on pakko.

– Pidän äärimmäisen tärkeänä, että jo varhaiskasvatuksesta synnytetään kulttuuri, jossa luetaan ääneen kaikkien lasten kanssa ja kannustetaan poikia lukemaan.

Supervähennys kotitaloustöihin – pyöränkorjaukseen?

Kokoomus odottaa hallitukselta kevään budjettiriihestä korotusta kotitalousvähennykseen ja vuoden alussa tehtyjen leikkausten perumista. Ikäihmisille puolue haluaa muita korkeamman, niin sanotun "supervähennyksen".

Sofia Vikman (kok.) esitti että vähennyksen voisi tehdä heti kaupanteon ja maksun yhteydessä, mikä on mahdollista Ruotsissa.

– Palveluntarjoaja voi vähentää suoraan asiakkaan laskusta ja hakea puuttuvaa summaa verottajalta. Voisiko tämän ottaa käyttöön myös Suomessa, Vikman kysyi.

Valtiovarainministeri Matti Vanhasen mukaan molemmat ideat on selvitettävä, mutta varoitti riskistä, jossa korotettu tuki korottaa suoraan työn hintaa.

– Sellaista järjestelmää, jossa palveluntarjoaja kysyy: "käytättekö kotitalousvähennystä", ja sen perusteella selviääkin hinta. Tällaista asetelemaa ei pidä ruokkia, Vanhanen vastasi.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen taas pohti uutta työtä luovan kotitalousvähennyksen laajentamista kiertotalousvähennykseksi, kuten kodinkoneiden tai polkupyörien korjaamiseen. Näin viedään tuontitavaran ostamisen sijaan työn tukemista.

Vanhanen ei lupaillut mitään vaan ihmetteli, mistä kotitaloustyöhön rinnastettava lisäarvo saadaan jos jokapäiväisiä töitä, kuten polkupyörän korjaamista tuetaan veroporkkanoilla.

– Kyllä se pitää asiakkaan teettää – ja siitä maksetaan se hinta, mikä palkka ja verot on. Ettei kaikkea työtä tehdä veroporkkanoilla houkutellen. Kannattaa pitää rajat siinä, mikä on se lisäarvo jota kotitalousvähennyksellä tavoitellaan, Vanhanen sanoi.

Sari Sarkomaa (kok.) kiitti hallitusta kotitalousvähennykseen tehdyn leikkauksen perumisesta ja kysyi, olisiko senioreiden "superkotitalousvähennys" mahdollinen. Moni vanhus jää ilman kotiapua ja Sarkomaan mukaan vähennyksen tulisi tulla nopeasti voimaan.

Ministeri Krista Kiurun mukaan kotona asuvien ikäihmisten tukeminen ei perustu verovähennyksiin vaan siihen, että kotihoitoa saavat ne, jotka sitä tarvitsevat.

– Se on lähtökohta tällaisessa maassa, jossa elämme.

Hallitusohjelmassa luvataan, että kotiin annettavien palvelujen parantamiseen satsataan 45 miljoonaa euroa.

– Sen päälle voidaan käydä keskustelua, onko yhteiskunnalla panostaa vielä laajemmin tukea kotona asumiseen esim tämän keskustelun pohjalta.

Tänään vastaamassa kansanedustajien kysymyksiin olivat myös muun muassa pääministeri Sanna Marin (sd.), kulttuuri- ja tiedeministeri Annika Saarikko (kesk.), sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.), opetusministeri Li Andersson (vas.) ja oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.).

Lue seuraavaksi