1. yle.fi
  2. Uutiset

Yara supistaa Uudenkaupungin tehtaansa päästöjä seitsemän miljoonan euron investoinnilla

Tehtaan kasvihuonekaasupäästöt vähenevät 90 prosenttia.

Uusikaupunki
Yaran tehdas Uudessakaupungissa
Uusi päästöjä vähentävä kattila asennetaan Uudenkaupungin tehtaaseen kesällä 2022. Arkistokuva.Paula Collin / Yle

Lannoitevalmistaja Yara investoi reilut seitsemän miljoonaa euroa Uudenkaupungin typpihappotehtaaseensa. Yhtiö kertoo tiedotteessaan toimenpiteen vähentävän tehtaan kasvihuonekaasupäästöjä 90 prosentilla.

Investoinnin myötä käyttöön tulee suurempi prosessikattila, jossa yhtiön kehittämän katalyyttiteknologian avulla ilokaasupäästöt muuntuvat vaarattomaksi typeksi ja hapeksi.

Lannoitteiden valmistuksessa tarvitaan typpihappoa kasveille välttämättömän typen raaka-aineena. Tuotantoprosessissa syntyy ilokaasua, joka on vahva kasvihuonekaasu.

– Aloitamme lähiaikoina investointihankkeen yksityiskohtaisen suunnittelun. Ensi keväänä alkavat tehdasrakennuksen muutostyöt, jotta suurikokoinen prosessikattila saadaan mahtumaan. Uusi kattila päästään asentamaan kesällä 2022, kertoo Yaran Uudenkaupungin tehtaanjohtaja Teija Kankaanpää tiedotteessa.

Tämän lisäksi tehtailla panostetaan prosessilämmön laajempaan hyödyntämiseen ja selvitetään mahdollisuuksia korvata polttoöljy kaasumaisilla polttoaineilla.

Yara on vuosina 2008-19 investoinut Suomeen yli miljardi euroa, josta Uuteenkaupunkiin 255 miljoonaa euroa. Viimeisin kuluvan vuoden investointi on 28 miljoonan euron raaka-ainevarasto.

Kuuntele tästä uusimmat radiouutiset Varsinais-Suomesta.

Lue seuraavaksi