1. yle.fi
  2. Uutiset

Se yksi muuttuja

Sukupuolen on uskottu muuttuvan yhä merkittävämmäksi puoluevalintoja selittäväksi tekijäksi. Ilmiöstä puhutaan Yhdysvalloissa, mutta se näkyy myös Suomessa.

politiikka
Joe Biden ja Donald Trump.
Demokraattien Joe Biden on nousemassa Yhdysvaltain presidentiksi – republikaanien Donald Trump taas väistymässä.AFP

Trump is for the boys. Trump on pojille.

Näin tiivisti toimittaja Eric Levitz The New York Magazinessa lokakuussa.

Levitz oli analysoinut Yhdysvaltain presidentinvaalien alla tehdyistä kannatusmittauksista, että miehet ja naiset Atlantin toisella puolen eivät ole olleet politiikasta koskaan aiemmin näin erimielisiä keskenään (siirryt toiseen palveluun).

Ovensuukyselyiden odotetaan vielä tarkentuvan, mutta alustavasti näyttäisi juuri tältä. Jos miehet olisivat saaneet päättää, Donald Trump olisi noussut presidentiksi komein luvuin.

Jos naisilta taas kysytään, Joe Biden olisi voittanut vielä selvemmin kuin nyt.

Republikaanien miehistymisestä ja demokraattien naisistumisesta on puhuttu Yhdysvalloissa jo jonkin aikaa. Ilmiö ei ole kuitenkaan vain amerikkalainen.

Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa perussuomalaiset oli miesäänestäjien keskuudessa selvästi suosituin puolue. Vastakkaisella laidalla on vihreät.

Suomessakin voidaan puhua miesten puolueesta ja naisten puolueesta. Tarkemmin: perussuomalaisista ja vihreistä.

Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa perussuomalaiset oli miesäänestäjien keskuudessa selvästi suosituin puolue. Sitä ilmoitti äänestäneensä joka neljäs miesvastaaja. Naisista puoluetta kannatti vain joka kymmenes. Vuoden 2015 vaaleihin verrattuna miesten kannatus nousi entisestään, naisten taas laski.

Tiedot selviävät oikeusministeriön laajasta eduskuntavaalitutkimuksesta (siirryt toiseen palveluun). Samasta viestivät Ylen puoluekannatusmittaukset, kun niitä tarkastelee sukupuolittain noin kymmenen vuoden ajalta.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Vastakkaisella laidalla on vihreät. Se nousi eduskuntavaaleissa täpärästi naisten suosituimmaksi puolueeksi. Naisista 18 prosenttia äänesti vihreitä, kun miehillä vastaava osuus jäi vain viiteen prosenttiin.

Siis: perussuomalaiset ovat entisestään miehistyneet, vihreät naisistuneet. Samalla ne olivat vaalihetkellä ”oman sukupuolensa suosituimpia puolueita”.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Myös kristillisdemokraatit on selvästi suositumpi naisten joukossa. Sen sijaan SDP:n, kokoomuksen, keskustan, vasemmistoliiton ja RKP:n kannatuksen erot naisten ja miesten välillä olivat melko pieniä sekä vuoden 2015 että vuoden 2019 vaaleissa.

Vasemmistoliitto menetti miesäänestäjiä vuoden 2011 vaaleista lähtien, mutta kykeni korjaamaan tilannetta vuoden 2019 vaaleissa. Tuolloin se sai lähes yhtä paljon ääniä miehiltä kuin naisilta.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Eduskuntavaalitutkimuksen valossa voi myös sanoa, että lähes puolet naisista äänesti viime eduskuntavaaleissa vihreitä tai vasemmistopuolueita. Miehillä vastaava osuus oli kolmanneksen luokkaa.

Siis: miehet ja naiset äänestävät eri tavoin, niin Suomessa kuin Yhdysvalloissa. Miksi?

Yhdysvalloissa sukupuolten välinen ero äänestyskäyttäytymisessä havaittiin toimittajien ja tutkijoiden keskuudessa ensimmäistä kertaa laajasti vuoden 1980 presidentinvaalissa.

Vaikka juuri Donald Trumpin on uutisoitu jakavan mielipiteitä naisten ja miesten välillä, ilmiö tunnistettiin Yhdysvalloissa jo nelisenkymmentä vuotta sitten.

Georgia Southern Universityn politiikan tutkimuksen emeritaprofessori Lois Duke Whitaker kirjoittaa kirjassaan Voting the Gender Gap (University of Illinois Press, 2008), että sukupuolten välinen ero äänestyskäyttäytymisessä havaittiin toimittajien ja tutkijoiden keskuudessa ensimmäistä kertaa laajasti vuoden 1980 presidentinvaalissa.

Republikaanien Ronald Reagan voitti tuolloin demokraattien Jimmy Carterin. Ero oli kahdeksan prosenttiyksikköä: 55 prosenttia miehistä ja 47 prosenttia naisista kannatti Reagania.

Matalin ero mitattiin vuoden 1992 ovensuukyselyistä. Demokraattien Bill Clinton voitti tuolloin jatkokautta hakevan George H. W. Bushin. 45 prosenttia naisista ja 41 prosenttia miehistä kannatti Clintonia.

Ennätyksellisen korkeaan 11 prosenttiyksikön kaulaan päästiin vuonna 2016, kun Donald Trump valittiin ensimmäiselle kaudelleen – mutta myös vuonna 1996. Tuolloin Bill Clinton valittiin jatkokaudelle, vastaehdokkaanaan republikaanien Bob Dole.

Matalimmalla erolla valitusta Clintonista oli tullut ensimmäisen kautensa jälkeen entistä leimallisemmin naisten ehdokas.

Tuoreista vaaleista on vielä vaikea sanoa mitään. Rutgersin yliopiston ylläpitämässä palvelussa (siirryt toiseen palveluun) voi vertailla vaaleja edeltävien kyselyiden sukupuolieroa. Lokakuisissa kyselyissä ero on matalimmillaan vain kaksi prosenttiyksikköä, korkeimmillaan jopa 16.

Kaksi olisi ennätyksellisen matala, 16 ennätyksellisen korkea kaula.

Kongressissa istui monia demokraatteja, jotka olivat republikaaneja oikeistolaisempia – ja republikaaneja, jotka olivat yhtä vasemmistolaisia kuin vasemmistolaisimmat demokraatit.

Vielä 1960-luvulle tultaessa naiset kannattivat todennäköisemmin republikaania – esimerkiksi Dwight D. Eisenhoweria (1956) ja Richard Nixonia (1960). Tämän jälkeen naiset ovat alkaneet suosia demokraattien, miehet puolestaan republikaanien ehdokasta.

Syytä voi yrittää etsiä Yhdysvaltain politiikan laajemmasta murroksesta, joka ajoittuu juuri 1960-luvulle. Toimittaja Ezra Klein kirjoittaa alkuvuonna ilmestyneessä Why We’re Polarized -kirjassaan (Avid Reader Press), että vielä 1950-luvulla puolueet tarjoilivat äänestäjille mössöä. Puolueita oli vaikea erottaa toisistaan. Erot olivat ylipäänsä sattumanvaraisempia, paikallisempia.

– Vuonna 1950 New Yorkin entinen kuvernööri Thomas Dewey myönsi, että jos ”aidon” puolueen mitta oli yhtenäinen organisaatio, jolla on kansalliset näkökulmat tärkeisiin kysymyksiin, ei tätä vaatimusta täyttäisi demokraatit eivätkä republikaanit, Klein kirjoittaa.

Kongressissa istui monia demokraatteja, jotka olivat republikaaneja oikeistolaisempia – ja republikaaneja, jotka olivat yhtä vasemmistolaisia kuin vasemmistolaisimmat demokraatit. Lähes puolet kansasta ei nähnyt merkittäviä eroja puolueiden välillä.

Miesten ja naisten väliltä löytyy näkemyseroja selvästi esimerkiksi kuolemanrangaistukseen, rikollisuuteen ja sosiaaliturvaan liittyen.

Merkittäväksi vedenjakajaksi muodostui lopulta Lyndon B. Johnsonin presidenttikausi vuosina 1963–1969.

Demokraattien johdolla tehtiin amerikkalaisittain kunnianhimoisempaa sosiaalipolitiikkaa, mutta myös puolue itsessään muuttui perustavalla tavalla. Se siirtyi kannattamaan lopullisesti mustien kansalaisoikeuksia.

Puolueen yksinvaltainen asema etelässä romahti. Aiemmin demokraateissa olivat paiskanneet kättä pohjoisemmasta tulevat, laajoja sosiaaliohjelmia kannattavat edustajat ja etelän rotuerottelua kannattaneet konservatiivit. Moninapaisuus alkoi purkautua: demokraateista tuli entistä enemmän liberaalien, amerikkalaisittain keskusta-vasemmistolaisten puolue ja republikaaneista konservatiivien puolue.

Sukupuoliero liittyy osittain juuri siihen, millaista politiikkaa puolueet kannattavat ja kuinka selvästi. Whitakerin mukaan pitkällä aikavälillä on tunnistettu, että miesten ja naisten väliltä löytyy näkemyseroja selvästi esimerkiksi kuolemanrangaistukseen, rikollisuuteen ja sosiaaliturvaan liittyen. Näissä kysymyksissä näkemyserot ovat olleet selkeät myös puolueiden välillä 1960-luvulta alkaen – tuota aiemmin eivät.

Whitaker huomauttaa, että sen sijaan suhtautuminen vaikkapa aborttiin tai naisten rooliin politiikassa ei näytä riippuvan yhtä selkeästi sukupuolesta.

Vihreiden ja perussuomalaisten listat ovat kuin peilikuvat toisistaan.

Suomessa puolueet teettävät säännöllisesti puoluebarometritutkimuksen, jossa selvitetään kansalaisten näkemyksiä politiikasta ja puolueista. Puolueiden sisäisiin tarpeisiin tehty yleisötutkimus vuotaa usein ennemmin tai myöhemmin myös tiedotusvälineiden haltuun.

Vuosi sitten puoluebarometrissa kysyttiin, millaisia huolenaiheita eri puolueiden kannattajilla on. Barometrissa huomautetaan, että ylipäänsä ”huolestuneimpia” olivat perussuomalaiset ja vihreiden kannattajat – tosin täysin eri syistä.

Perussuomalaisia huolestuttivat keskimääräistä enemmän muun muassa maahanmuuttajien määrä, sananvapaus, EU:n tavoitteet ja toimet Suomen kannalta, rikollisuus ja häiriökäyttäytyminen, terrorististen tekojen uhka ja verotuksen korkeus.

Sen sijaan rasismi, ilmastonmuutos ja vihapuheen määrä huolestuttivat heitä keskimääräistä vähemmän. Ne, ja sukupuolten tasa-arvo, taas olivat vihreiden kärkihuolenaiheita. Listat ovat kuin peilikuvat toisistaan.

Kun huolenaiheita katsotaan sukupuolittain, naiset mainitsevat useammin ilmastonmuutoksen, vanhustenhoidon, tuloerot, sukupuolten tasa-arvon ja rasismin – muun muassa. Valtion velkaantuminen, maahanmuutto, EU ja sananvapaus taas huolestuttavat miehiä.

Yhtäläisyyksiä perussuomalaisten ja miesten sekä vihreiden ja naisten huolilistoissa on nähtävissä. Jos siis ajatellaan, että Yhdysvalloissa sukupuolten mukaan eriytyvää äänestyskäyttäytymistä ovat vauhdittaneet demokraattien naisille ja republikaanien miehille mieleisemmät ja entistä terävämmät linjat, ei teesiä olisi vaikea soveltaa Suomeenkaan.

Äänestyskäyttäytymisessä on usein enemmän eroja sukupuolten sisällä kuin niiden välillä, sanoo Hanna Wass.

Tuoreessa eduskuntavaalitutkimuksessa kuvaillaan, että sukupuolen on uskottu muuttuvan ajan myötä yhä merkittävämmäksi puoluevalintoja selittäväksi tekijäksi.

Tutkimuksessa haetaan selittäviä tekijöitä muun muassa naisten koulutustason ja työmarkkina-aseman noususta mutta myös miesten aseman murroksesta. Globalisaation on uskottu haavoittavan monien miesvaltaisten alojen työmarkkina-asemaa.

Eduskuntavaalitutkimustakin tehnyt yleisen valtio-opin dosentti Hanna Wass Helsingin yliopistosta muistuttaa, että äänestäjällä on useita erilaisia identiteettejä.

On olennaista huomioida sukupuoli-identiteetin merkitys, mutta myös muut identiteetit. Niitä saatetaan peilata ehdokkaiden identiteetteihin.

– Tästä seuraa, että äänestyskäyttäytymisessä on usein enemmän eroja sukupuolten sisällä kuin niiden välillä, Wass sanoo.

Samalla hän muistuttaa, että kansainvälisen tutkimuksen valossa myös kasvatuksella, sukupuoleen liittyvillä stereotypioilla ja sosiaalisilla normeilla on merkitystä.

– Voitaisiin sanoa, että toisella puolella on konfrontaatiohakuisuus ja toisella konfrontaatiopakoisuus, hän sanoo.

– Juuri miehet tuntuvat kannattavan enemmän tällaisia kannanotoissaan rajumpia puolueita. Naiset taas arvostavat enemmän sosiaalista harmoniaa.

Kyse ei siis ole vain politiikan asialistasta – vaan myös tyylistä.

Mainittujen teosten lisäksi jutussa on käytetty lähteinä (järjestyksessä) The Gender Gap – Voting Choices In Presidential Elections -taustapaperia (Rutgers University, 2017), Tommi Uschanovin artikkelia Tämä on Amerikka (Long Play, 2013) sekä Eelco Harteveldin, Stefan Dahlbergin, Andrej Kokkosen ja Wouter Van Der Brugin artikkelia Gender Differences in Vote Choice: Social Cues and Social Harmony as Heuristics (Cambridge University Press, 2017).

Bill Clintonin kannatuksen jakautumista on täsmennetty juttuun klo 19.40.

Lue seuraavaksi