1. yle.fi
  2. Uutiset

Tuhannet asiakkaat ovat ilman sähköä Keski-Suomessa

Sähköyhtiö Elenialta kerrotaan, että uusia sähkökatkoja voi tulla pitkälle iltaan saakka.

Verkkovika (Sähkö)
Tuuli ja sade puistelevat puita.
Myrskytuulet piiskaavat Suomea Liisan päivänä. Jaana Polamo / Yle

Myrsky on katkonut sähköt Keski-Suomessa tuhansilta talouksilta. Sähkökatkoja on ympäri maakuntaa.

Energiateollisuuden sähkökatkokartan mukaan klo 16 aikaan eniten katkoja oli muun muassa Elenia Verkon alueella Saarijärvellä 3570 asiakasta, Äänekoskella 1584 ja Jyväskylässä noin tuhat asiakasta.

Lisäksi Joutsassa, Keuruulla ja Uuraisilla oli kaikissa tuhatkunta sähkötöntä asiakasta. Jämsässä ilman sähköä olevia asiakkaita oli 690 noin klo 16 aikaan.

Sähköyhtiö Elenia ennakoi, että katkoja voi ilmaantua pitkälle iltaan asti. Vikojen korjaaminen voi myös viedä pitkälle iltaan, jopa aamuun saakka.

– Myrsky koettelee kovimmin Pirkanmaata ja Keski-Suomea. Sään pakastuminen vaikeuttaa sähkövikojen korjaamista, kertoo viestintäjohtaja Heini Kuusela-Opas sähköyhtiö Elenialta.

Elenian mukaan vikoja korjaus jatkuu koko yön ajan.

Voimakas matalapaine tuo Keski-Suomeen myös lumisateita ja huonon ajokelin.

Keski-Suomeen on annettu myös tuulivaroitus, jonka mukaan tuulen nopeus puuskissa on jopa 25 metriä sekunnissa.

Lue seuraavaksi