1. yle.fi
  2. Uutiset

Perjantaina on huono ajokeli lähes koko maassa – "Kannattaa harkita, lähteekö kesärenkailla liikenteeseen"

Lauantaina on luvassa taas runsaampia sateita, joista osa tulee myös lumena.

Liikennesää
Auto lumessa aikaisin aamulla Espoossa 20. marraskuuta.
Etelä-Suomi sai valkoisen lumipeitteen varhain aamulla. Kuva Espoosta tänään perjantaina.Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Ilmatieteen laitos varoittaa huonosta ajokelistä koko maassa, lukuun ottamatta Lapin maakuntaa, lumi- tai räntäsateen ja tienpintojen jäätymisen vuoksi.

Pohjoistuuli puhaltaa kylmempää ilmaa, ja sateet ovat muuttuneet osin lumeksi myös maan keski- ja eteläosassa. Sää on pakastunut yön aikana koko maassa ja keli voi olla perjantaiaamuna liukas eteläistä Suomea myöten.

– Kannattaa harkita, lähteekö kesärenkailla liikenteeseen. Varsinkin pienemmät tiet voivat olla liukkaita, Ylen metereologi Anniina Valtonen sanoo.

Päivän aikana lämpötila nousee plussan puolelle, mutta illalla ollaan taas miinuksella.

Vaikka perjantaina vähän selkeneekin, niin lauantaina on luvassa taas runsaampia sateita, joista osa tulee myös lumena, Valtonen kertoo.

Liisa on rauhoittunut

Liisa-myrsky sentään on jo laantunut. Valtosen mukaan Suomenlahdella saattaa vielä joitain puuskia tulla vastaan, mutta yleisesti ottaen Liisan suhteen on huomattavasti eilistä rauhallisempaa.

Liisa-myrsky aiheutti kovia tuulenpuuskia suuressa osassa maata torstaina. Se katkoi puita ja aiheutti sähkökatkoja etenkin maan keskiosista aina etelään saakka.

Sähkökatkotilanne on kohentunut illan ja yön aikana huomattavasti. Kahdeksan aikaan torstai-iltana sähköttä oli vielä yli 65 000 taloutta, kun aamulla viiden aikaan sähköt puuttuivat Energiateollisuuden sähkökatkokartan (siirryt toiseen palveluun) mukaan noin 22 000 taloudesta.

Suomen sääkartat perjantaista lauantaihin 20.-22.11.
Yle

Lue myös:

Yle seurasi Liisa-myrskyä: Sähköttä noin 22 000 taloutta, tuulet tyyntyneet – junaliikenteessä häiriöitä

Lue seuraavaksi