1. yle.fi
  2. Uutiset

Buzzfeed ostaa verkkolehti Huffpostin – Sama mies on ollut perustamassa molempia yhtiöitä

Buzzfeedin toimitusjohtaja Jonah Peretti tulee johtamaan uutta Buzzfeedin ja Huffpostin yhdistelmää. 

verkkolehdet
Buzzfeedin toimitusjohtaja Jonah Peretti puhuu yleisötilaisuudessa.
Jonah PerettiAndreu Dalmau / EPA

Mediayhtiö Buzzfeed ostaa verkkolehti Huffpostin mediajätti Verizonilta. Kauppa on osa isompaa liikesopimusta, jonka myötä Verizonista tulee Buzzfeedin vähemmistöomistaja ja yhtiöiden välillä alkaa yhteistyö niin sisällön kuin mainosten osalta, kertoo uutistoimisto AP.

Kaupan hintaa ei ole paljastettu. Sopimus on määrä lyödä lukkoon ensi vuoden alkupuolella.

Britannian yleisradioyhtiön BBC (siirryt toiseen palveluun):n mukaan Buzzfeedin toimitusjohtaja Jonah Peretti tulee johtamaan uutta Buzzfeedin ja Huffpostin yhdistelmää.

Peretti perusti Huffpostin yhdessä Ariana Huffingtonin kanssa vuonna 2005. Verkkolehti tunnettiin tuolloin nimellä Huffington Post. Buzzfeedin Peretti perusti vuotta myöhemmin.

– Emme osta Huffpostia minun henkilökohtaisten yhteyksieni vuoksi. Tartuimme tilaisuuteen, koska olemme innoissamme sen tulevaisuudesta ja kaikista niistä mahdollisuuksista, miten Huffpost voi muokata mediakenttää tulevina vuosina, Peretti kertoi yhtiön sisäisessä muistioissa, jonka CNN (siirryt toiseen palveluun)on saanut haltuunsa.

CNN kertoo, että huhut Huffpostin myynnistä ovat olleet ilmoilla jo vuoden päivät. Financial Times (siirryt toiseen palveluun) kertoi viime vuoden lokakuussa, että Verizon etsi tuolloin mahdollista ostajaa lehdelle. Verizon Median toimitusjohtaja Guru Gowrappan tosin kiisti huhut Varietyn (siirryt toiseen palveluun)haastattelussa vähän Financial Timesin uutisen jälkeen.

Lue seuraavaksi