1. yle.fi
  2. Uutiset

Talvinen sää työllisti pelastuslaitosta – yksi sairaalaan pakettiauton ja henkilöauton nokkakolarista

Talviseksi muuttunut sää on pitänyt sekä Lapin pelastuslaitoksen että Tieliikennekeskuksen kiireisenä.

tieliikenneonnettomuudet
Auto lumisella tiellä Inarissa kesäkuussa.
Talviseksi muuttunut keli on aiheuttanut onnettomuuksia.Yle

Torstaipäivänä sadellut lumi ja liukkaat tienpinnat ovat aiheuttaneet haasteita tieliikenteessä. Torstaipäivä ja perjantain vastainen yö pitivätkin sekä Tieliikennekeskuksen että Lapin pelastuslaitoksen kiireisenä.

– Kyllähän tuo muuttunut keli on aiheuttanut onnettomuuksia. Yön aikana Nelostiellä Rovaniemeltä Kemin suuntaan tapahtui esimerkiksi pari raskaan ajoneuvon ulosajoa, tieliikennepäivystäjä Erno Hakanen kertoo.

Vaikka sääolot muuttuivatkin nopeasti talvisiksi, ovat torstai-ilta ja perjantain vastainen yö sujuneet melko vähin kommelluksin.

– Ei voi sanoa, että merkittävää haittaa olisi tuosta kelistä ollut, olemme selvinneet ilman isompia tai erikoisempia häiriöitä, Hakanen kertoo.

Pakettiauton ja henkilöauton nokkakolari vei yhden sairaalaan

Lapin pelastuslaitoksella perjantain vastainen yö on sujunut melko rauhallisesti, mutta torstaipäivä piti henkilöstön kiireisenä.

– Paikoin oli poikkeuksellisen kiireinen päivä tietyissä toimipisteissä, kuten esimerkiksi Ranualla ja Rovaniemellä, joissa oli normaalia enemmän tieliikennepelastustehtäviä, päivystävä palomestari Tuomas Korhonen kertoo.

Vakavin onnettomuus tapahtui torstai-iltapäivällä Rovaniemen Alakorkalossa, kun henkilöauto ja pakettiauto kolaroivat.

–Nokkakolari johtui kelistä ja yksi henkilö toimitettiin sairaalaan jatkohoitoon. Se oli torstain vakavin onnettomuus, suurin osa oli kuitenkin tieltä suistumisia, Korhonen kuvailee.

Lue seuraavaksi