1. yle.fi
  2. Uutiset

Vuokatissa kaksi koronatartuntaa belgialaisilla urheilijoilla, tartunnan saaneet urheilijat ovat olleet kuplassa

Kainuun kantaväestössä ei ole ollut tartuntoja viime viikkoina.

koronavirus
Ampumahiihtäjiä harjoittelemassa Vuokatissa.
Vuokatissa on urheilijakuplassa urheilijoita tällä hetkellä Suomesta, Japanista, USAsta, Ukrainasta, Turkista, Bulgariasta, Belgiasta ja Virosta. Arksitokuva.Antti Tauriainen / Yle

Tulotarkastuksissa on löytynyt kaksi koronatartuntaa Vuokattiin saapuneesta urheilujoukkueesta. Belgialainen joukkue on saapunut urheilijakuplassa Vuokattiin ja positiivisen tuloksen saaneet urheilijat ovat eristettyinä. Loppu joukkueesta on karanteenissa.

Tällä hetkellä Vuokatissa on urheilijakuplassa urheilijoita Suomesta, Japanista, USAsta, Ukrainasta, Turkista, Bulgariasta, Belgiasta ja Virosta.

Kainuun kantaväestössä ei ole ollut tartuntoja, testejä tehdään noin 800 viikossa.

Keskiviikkoiltana positiivisen testituloksen saaneen turkkilaisen urheilijan kautta ei ole löytynyt uusia tartuntoja. Hiihtäjä osallistui viime viikonloppuna Kainuun talvikisoihin. Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari kertoo, että lauantain lähdössä altistuneet hiihtäjät on kohta testattu. Muutamaa testitulosta odotetaan vielä.

– Näyttää, että tämä jää yksittäiseksi tapaukseksi, Koukkari summaa.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.

Lue seuraavaksi