1. yle.fi
  2. Uutiset

Suomenhevosesta haluttiin kansallinen ihanne: nöyrä, luotettava ja rohkea – tutkimus etsii hevosen juuria kaukaa idästä

Kansalaiset lähettivät tutkijoille satoja jouhi- ja luunäytteitä, joista saadaan dna-näytteet.

suomenhevonen
Karin Hemmann, Helsingin YO, hevosen pääkallo
Biologi Karin Hemmann (kuvassa) selvittää arkeologi Tuija Kirkisen kanssa suomenhevosen vaiheita vuosina 1850-1950. Kuvaa klikkaamalla voit katsoa videon, jossa on vossikka Helsingin liikenteessä vuonna 1967.

Sata vuotta sitten maatalon tärkein työjuhta oli hevonen. Niitä oli Suomessakin satoja tuhansia vetämässä auraa pellolla tai tukkeja metsästä.

Hevonen oli usein omistajalleen myös erityisen rakas, jolloin se haudattiin kokonaisena ja talteen otettiin vielä harjajouhia muistoksi.

Hevosten haudoille tuotiin kukkia ja Helsingin yliopiston arkeologi, tutkijatohtori Tuija Kirkinen kertoo Sopusointu-nimisen hevosen erityisestä hautapaikasta.

– Hautakivi oli asetettu istumakiven muotoiseksi. Siellä käytiin toimittamassa asioita Sopusoinnulle. Käytiin keskustelemassa sille hevoselle.

Eino-Vakaa -nimsien hevosen muistokivi
Eino-Vakaan muistokivi on Turun raviradan portilla. Alunperin Kupittaalla ollut kivi kertoo aikansa ravikuninkaan kuolleen kesken lähdön 12.9.1913. Hevonen haudattiin radan tuntumaan, kuten moni muukin huippuravuri aikanaan.Markku Sandell / Yle

Kirkinen on yhdessä toisen tutkijatohtorin eli biologi Karin Hemmannin kanssa selvittämässä suomenhevosen vaiheita vuosina 1850-1950. Tutkimuksessa kartoitetaan suomenhevosen alkuperää ja jalostamista vuonna 1907 tapahtuneen kantakirjauksen jälkeisinä vuosikymmeninä.

Kansalaisilta ja museoista on saatu sekä jouhi-, nahka-, kavio-, luu- ja hammasnäytteiden lisäksi tarinoita hevosista. Oulun yliopistossa on vuosikymmeniä vanhoista ullakoilla lojuneista jouhinäytteistä saatu analysoitua hevosten dna.

Tätä tutkijat pitävät jo merkittävänä saavutuksena. Jo nyt Karin Hemmannin mukaan on tullut esiin paikallisia hevospopulaatioita ja maantieteellisiä eroja.

– Kirjallisuuden mukaan idässä olisi ollut pienempiä ja tummempia ja lännessä isompia ja raskastekoisimpia. Me tutkimme asiaa. Paikallisia populaatioita on paljastunut. Tämä viittaa jalostushistoriaan. Kokoa tutkimme paraikaa aktiivisesti, mutta niistä en uskalla vielä sanoa mitään yleistävää, tuloksia on vielä niin vähän.

Suomenhevosta jalostettiin isommaksi, koska tarvittiin rotevampia hevosia vetämään yhä raskaampia maatalouskoneita.

Vielä 1800-luvun puoliväliin saakka suomenhevoset olivat varsin pieniä. Säkäkorkeus oli huomattavan matala.

– Hevoset juoksivat ihan villeinä kevään kyntötöiden jälkeen pitkin kyliä. Ne olivat hyvin pienikokoisia, lähes 130 senttiä säkäkorkeudeltaan, varmajalkaisia, sinnikkäitä otuksia, Karin Hemmann kertoo.

Karin Hemmann, Helsingin YO, hevosen pääkallo
Nuuksiosta löytynyt huomattavan iso hevosen kallo paljastui metsäpalon jälkeen. Vanhoista luista on Karin Hemmannin mukaan pystytty eristämään hevosen dnata.Markku Pitkänen / Yle

Määrätietoinen jalostus kuitenkin kasvatti kokoa ja kantakirjoihin kelpasivat 1907 alkaen vain harvat. Ulkomailta tuotiin myös isompia hevosia tuomaan lisää kokoa suomenhevosten kantaan. Mutta ennen sitä suomenhevosia oli kovinkin erilaisia kuin nyt.

Jalostuksen tavoitteista hieman myöhemmin tässä jutussa.

Hevosten hautoja ja kalmistoja avattu

Viime elokuussa Tuija Kirkinen ja Karin Hemmann matkasivat Varsinais-Suomeen Salon Kuusjoelle. Parran kartanon pihapiirissä oli perimätiedon mukaan Ilkka-nimisen hevosen hauta. Hevosesta tekee merkittävän sen asema kantaori Kirpun varsana.

Nykyiset suomenhevoset polveutuvat neljästä kantaorista, vaikka aikanaan niitä on ollut lukuisia. Mainitut neljä kantaoria ovat Murto, Kirppu, Lohdutus ja Uljaanpoika. Tällä hetkellä tutkijat ovat onnistuneet saamaan dna-näytteet Murton ja Lohdutuksen linjasta.

Näytteet on saatu muun muassa kaivamalla vanhoista haudoista hevosten luita ja eristämällä dna niistä.

hevoshautaa avataan Kuusjoella
Parran kartanon pihapiiriin on haudattu Ilkka-niminen Kirppu-kantaorin jälkeläinen. Kiveyksistä huolimatta haudasta ei löydetty hevosen jäännöksiä.Markku Sandell / Yle

Kuusjoella hautaa oli kaivamassa joukko innokkaita avustajia, joiden mukana myös Ypäjän hevosopiston Marjatta Lähdekorpi ja Päivi Laine. Heidän sinnikkään salapoliisityönsä tuloksena on löytynyt kymmeniä hevosten hautoja ja jopa hevoskalmistoja.

Kartanon tuuliviirinä ollut Kirpun profiili jäi kuitenkin ainoaksi löydöksi, kun kartanon puiston kivettyä hautaa ja lisäkaivauksia avattiin. Tämä kertoo siitä, kuinka hataria muistitiedon mukaiset kertomukset haudoista ovat. Tutkijat uskovat kuitenkin vielä, että Ilkan hauta löytyy alueelta, mutta lisävinkit ovat edelleen tarpeen.

Kirppu-tuuliviiri huvimajan katolla
Kirpun profiili on tallennettu tuttuun tuuliviiriin.Marjatta Lähdekorpi

Kirkisen ja Hemmannin tietoon on tähän mennessä tullut noin 60 yksittäis- tai kaksoishautausta sekä 15 hevoskalmistoa, joihin on haudattu useita hevosia. Hautapaikoista ja -tavoista kootaan kartta ja tietoa tulevia tutkijoita varten.

Hevoskalmistoja on syntynyt kylien ja esimerkiksi maatalousoppilaitosten liepeille. Arkeologi pitää ilmiötä melko ainutlaatuisena.

Lontoossa ja Pariisissa on kirjallisuuden mukaan alettu 1800-luvulla haudata lemmikkieläimiä kalmistoihin. Suomessa oli samaan aikaan tilan tai kylän hevoskalmistoja, joille ei kirjallisuudesta löydy juurikaan vastineita.

– Se kertoo ilman muuta hevosen ja ihmisen läheisestä suhteesta, Kirkinen sanoo.

Toistaiseksi tutkijat eivät ole kaivaneet auki hevoskalmistoja, vaikka heidän työhuoneisiinsa on jo kertynyt useita hevosten kalloja. Joissain niissä on luodinreikä otsassa.

Hevosista on arkeologisia löytöjä pitkältä ajalta myös Suomesta. Varhaisimmat löydöt ovat Nakkilan Rieskaronmäeltä 2 700-2 500 vuoden takaa.

Kotimaisia alkuperäisrotuja on kuitenkin tutkittu arkeologisesti varsin vähän ja tähän seikkaan arkeologian ja dna-tutkimusten yhdistämisellä nyt halutaan lisätietoa.

– Materiaalin keräämisellä alkaa olla todella kiire, sillä tieto hautapaikoista ja hevosmateriaaleista on häviämässä 1900-luvun alkupuolella vaikuttaneiden ihmisten ikääntyessä, Tuija Kirkinen arvioi.

Edelleen kuitenkin posti tuo näytteitä tutkijoille. Jouhia on irroiteltu keinuhevosista, mutta niitä otettiin talteen myös harjojen materiaaleiksi.

Tuija Kirkinen, arkeologi, Helsingin Yo
Kotimaisten alkuperäisrotujen varhaisia vaiheita ei ole arkeologisesti juurikaan selvitetty, sanoo Tuija Kirkinen.Markku Pitkänen / Yle

Suomalaisen hevosen monimuotoinen tausta

Nyt tehtävä tutkimus tuo valoa suomenhevosen kehitykseen viimeksi kuluneiden 150 vuoden ajalta. Geenitutkimukset keskittyvät kymmeneen mutaatioon, jotka ovat vaikuttaneet hevosten ominaisuuksiin.

Mielenkiintoista on esimerkiksi niin sanotun ravigeenin ilmaantuminen ja leviäminen suomenhevosiin. Kyseinen geeni koodaa liikkeiden koordinaatiota ja hevosilla se vaikuttaa niiden käyntiin ja raviin.

Tätä geeniä on löydetty jo 1900-luvun alun suomenhevosilta. Nyt selvitetään, milloin tämä ominaisuus on tänne rantautunut, sillä alunperin kyseinen geenimutaatio löydettiin Englannista.

– Nykyisillä suomenhevosilla se on hyvin yleinen, mutta sadan vuoden takaa se kertoo suomenhevosen käytöstä sekä työ- että kilpahevosena, Karin Hemmann toteaa.

Suomenhevoset ovat nykyään korkeajalkaisempia kuin ennen, mutta edelleen löytyy vankkoja työhevosia ja piensuomenhevonen, joka muistuttaa alkuperäistä matalaa, 1800-luvun alussa vallalla ollutta hevostyyppiä.

Hevosen luita pahvilaatikossa
Dna-näyte saadaan poraamalla hampaista ja luista vähäinen määrä luuta. Tutkijat ovat saaneet jo yli 400 näytettä kansalaisilta ja museoista.Markku Pitkänen / Yle
vanhoja hevosen hampaita laatikossa
Markku Pitkänen / Yle

Biologi Karin Hemmannin mukaan suomenhevosen geeniperimästä on löytynyt yllättävä yhteys mongolian villihevoseen eli przewalskinhevoseen.

Ainoana kesynä hevosrotuna suomenhevosilta on löydetty sama äitilinjan mitokondrioiden dna:n haploryhmä kuin przewalskinhevoselta. Tämä kertoo hevosten keskinäisistä sukulaissuhteista ja lajin evoluutiosta.

– Se on hyvin mielenkiintoinen asia, jonka yhteistyökumppanimme Oulun yliopiston dosentti Laura Kvist on äskettäin paljastanut. Oletus on, että se löytyy myös näistä meidän saamistamme näytteistä, mutta täytyy odottaa vielä, Hemmann miettii.

Suomenhevonen ja kansallinen ihanne

Suomenhevosen rotu määriteltiin vuonna 1907 ja samalla myös rodulle tyypilliset ominaisuudet. Silloin rajattiin paljon eläimiä, joita ei pidetty jalostuskelpoisina. Se kapeutti suomalaisen hevosen kantaa.

– Jos tutkitaan pelkästään nykyistä suomenhevosen geeniperimää, niin silloin tutkitaan vain murto-osaa siitä, mikä on ollut alkuperäinen eläin ennen rodunjalostusta ja 1960-1970-luvuilla tapahtunutta kannan romahdusmaista vähenemistä, Tuija Kirkinen sanoo.

Hevonen rapsuttaa toista hevosta kaulasta.
Suomenhevosen rotumääritelmissä näkyvät kansalliset ihanteet.Elisa Kinnunen / Yle

Suomenhevosen jalostus karsi pois vääränväriset ja ihanteeksi tuli punaruskea rautiainen liinaharja. Liian kirjavat tai valkoläikkäiset eivät kelvanneet kantakirjaan.

Siinä oli Tuija Kirkisen mukaan näkyvissä kansallista ihannetta. Hevosen ulkonäössä etsittiin samoja piirteitä, mitä pidettiin suomalaisina kansallisina ominaisuuksina. Nöyryys, luotettavuus, kestävyys ja rohkeus.

– Suomenhevosen ikonisella ruskealla värivalinnalla haluttiin varmistaa, ettei rodussa ole vieraita vaikutteita. Puhuttiin ihan vierasverisyydestä, josta esimerkiksi suuret valkoiset merkit olivat osoituksena.

Lue myös

Tutkijat ihmeissään – haudasta kaivetut, 66 vuotta sitten kuolleet hevoset ovat niin hyvässä kunnossa, että ne pystyi yhä tunnistamaan nimeltä

Tutkijat löysivät ainutlaatuisen hevoshaudan: "Karvat ovat säilyneet haudassa kuin ne olisi laitettu sinne eilen"

Kaksi hevosta haudattiin oudolla tavalla 66 vuotta sitten – nyt arkeologit yrittävät selvittää, mitä oikein tapahtui

Lue seuraavaksi