1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Keski-Suomi

Kahdeksan keskisuomalaiskuntaa saa lisää harkinnanvaraista valtionavustusta taloutensa helpottamiseksi

Keski-Suomessa harkinnanvaraisen avustuksen korotusta saivat erityisesti valokuituverkkohankkeen velkaannuttamat kunnat.

Keski-Suomi
Laajakaistayhteyttä kaivetaan maahan
Multia on yksi niistä kunnista, joiden talousongelmia laajakaistahanke on vaikeuttanut.Yle / Antti Seppälä

Kahdeksan keskisuomalaiskuntaa saa vielä tänä vuonna harkinnanvaraiseen valtionosuuden korotuksen.

Helpotusta talouteensa saavat Hankasalmi, Kannonkoski, Karstula, Konnevesi, Kyyjärvi, Multia, Petäjävesi ja Toivakka.

Valtioneuvosto päätti harkinnanvaraisen valtionosuuden korotuksen jaosta eilen. Tuki on tarkoitettu niille kunnille, joilla on poikkeuksellisia tai tilapäisiä kunnallistaloudellisia vaikeuksia.

Keski-Suomessa suurin osa rahaa saaneista kunnista on talousvaikeuksissa erityisesti valokuituverkkohankkeen takia.

Suurimman avustussumman eli 670 000 euroa Keski-Suomessa saa kuitenkin Hankasalmi, joka ei kuulu Keski-Suomen Verkkoholding Oy:n takausten takia vaikeuksiin joutuneisiin kuntiin.

Valtioneuvosto myönsi harkinnanvaraisen avustuksen korotukset kunnan asukasluvun mukaan. Keskisuomalaiskunnat saivat avustusta 137–140 euroa asukasta kohti.

Rahaa oli valtiolta hakenut peräti 149 kuntaa, mutta sitä sai reilusti alle puolet hakijoista eli 66 kuntaa.

Lue seuraavaksi