1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Rakennuspalo

Rakennuspalot ovat lisääntyneet Pirkanmaalla

Pirkanmaalla syttyi viime vuonna 161 rakennuspaloa.

Rakennuspalo
Läheltä
Yle

Rakennuspalot ovat lisääntyneet Pirkanmaalla. Viime vuonna syttyi 161 rakennuspaloa, selviää Pelastustoimen (siirryt toiseen palveluun)tilastoista.

Kasvua edellisvuoteen oli noin 10 prosenttia. Eniten rakennuspaloja syttyi viime vuonna Tampereella, Ylöjärvellä ja Kangasalla. Varsinaisten palojen lisäksi on paljon uhkaavia tilanteita.

Suomessa syttyy vuosittain yli 5 000 rakennuspaloa tai rakennuspalon alkua. Näissä useimmin syttymissyyksi arvioitiin ruoanlaitto tai sähkölaitteesta tai koneesta lähtenyt palo. Tulisijoihin ja savuhormeihin liittyviä paloja arvioitiin myös syttyneen kaikkiaan noin 500.

– Lämmitykseen liittyvät riskit korostuvat tähän vuodenaikaan, kun pattereita ja tulisijoja taas lämmitetään. Nokipalot ovat yleisin tulisijoihin ja hormeihin liittyvä paloriski, mutta myös esimerkiksi takasta lentävät kipinät, pitkään kytenyt tuhka ja tulisijojen vauriot aiheuttavat silloin tällöin tulipaloja, sanoo LähiTapiola Pirkanmaan korvausjohtaja Tapio Kärkelä.

Kiinteistönomistajan pitää nykyään itse tilata ja valita nuohooja. Asuinrakennuksissa nuohous on tehtävä vähintään kerran vuodessa, vapaa-ajan asunnoilla vähintään kolmen vuoden välein.

Suomessa syttyneiden rakennuspalojen määrää on laskenut kymmenen viime vuoden aikana, ja samalla on vähentynyt myös niissä menetettyjen ihmishenkien määrä. Viime vuonna koko Suomen tulipaloissa menehtyi pelastustoimen mukaan 49 ihmistä.

Pelastustoimen tietojen mukaan vain noin 40 prosentissa vuonna 2019 syttyneistä asuin- ja vapaa-ajanrakennusten paloista oli toimiva palovaroitin. Noin joka neljännessä kohteessa varoitinta ei ollut. Joskus se jää toimimatta laitteen tai pariston vian tai huonon sijainnin takia.

Lue seuraavaksi