1. yle.fi
  2. Uutiset

Pohjalaisjoet korkealla – vedenpintojen nousu on pääosin pysähtymässä

Useat joet ovat torstain illan ja perjantain aamun aikana olleet kolmannen kerran tänä syksynä tulvakorkeuksissa.

tulvat
Veden vallassa oleva pelto.
Vesi on noussut pellolle myös Alavetelissä, koska ojat eivät ole jaksaneet vetää kaikkea sadevettä. Raila Paavola / Yle

Runsaat sateet ovat nostaneet vesipintoja Pohjanmaan rannikolla, Keski-Pohjanmaalla ja Kauhajoen suunnalla tulvalukemiin. Vesistöjen korkeudet ovat nousseet esimerkiksi Kyrönjoen latvoilla ja Lapuanjoessa.

– Vedet nousivat ehkä ennakoitua nopeammin. Tämä oli tälle syksylle kolmas tulvahuippu. Normaalisti tämän kaltaisia huippuja talvisaikaan on vain kerran, kertoo vesistöpäällikkö Liisa-Maria Rautio Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksesta.

Raution mukaan sadetta on tullut tällä viikolla paikoin jo 50 millimetriä.

– Esimerkiksi Kauhajoella Päntäneenjoen ja Kaunistonjoen reunoilla on ainakin kuvien perusteella vettä pelloilla.

Vettä on noussut pelloille ja metsiin useissa jokilaaksoissa, mutta rakennuksille ei tiettävästi ole aiheutunut vahinkoja. Myöskään merkittäviä teitä tulvivat joet eivät ole Raution tietojen mukaan sulkeneet. Tilannetta on helpottanut, että yöllä lämpötilat ovat olleet pakkasen puolella.

– Ei kuitenkaan paljoa olisi tarvinnut sataa, että ongelmia olisi tullut, Rautio kertoo.

Viikonlopulle on ennustettu uusia sateita.

– Sateeton päivä tässä välissä helpottaa tilannetta, että ennustetut sateet viikonloppuna ja ensi viikon alussa eivät välttämättä nosta vedenkorkeuksia tätä korkeammalle, Rautio kertoo.

Uutisia läheltäsi -kirje kertoo sinulle uutiset lähiseudultasi – tilaa se sähköpostiisi tästä (siirryt toiseen palveluun)

Lue seuraavaksi