1. yle.fi
  2. Uutiset

Kuusi Lapin kunta saa harkinnanvaraista valtionosuutta: Rovaniemelle 2 miljoonaa, Kemiin 1,5 miljoonaa ja Sodankylään miljoona euroa

Tukea myönnettiin Lappiin yhteensä lähes 6,4 miljoonaa euroa.

kuntatalous
Mynthögar och statsrådsborgen på ett kartbotten av kusten
Valtiovarainministeriön mukaan tukien jaossa huomioitiin myös koronakriisin vaikutukset.Yle

Kuusi Lapin kunta saa valtiolta korotettua harkinnanvaraista valtionosuutta. Jaosta päätti valtiovarainministeriö.

Isoimman potin saa Rovaniemen kaupunki, kaksi miljoonaa euroa. Kemin kaupungille myönnettiin 1,5 miljoonaa euroa, ja Kemijärvi ja Sodankylä saavat kumpikin miljoona euroa. Pelloon myönnettiin 470 000 euroa ja Simoon 420 000 euroa.

Tukea myönnettiin Lappiin yhteensä lähes 6,4 miljoonaa euroa. Koko maassa rahaa jaettiin 66 kunnalle yhteensä 60 miljoonaa euroa.

Kuntien valtionosuutta voidaan korottaa, jos kunta on lisätyn tuen tarpeessa poikkeuksellisten tai tilapäisten kunnallistaloudellisten vaikeuksien takia. Ministeriön mukaan harkinnanvaraisen avustuksen jaossa huomioitiin myös koronakriisin vaikutukset.

– Tämä on hyvä uutinen ja iso apu Sodankylän kunnan talouteen, vt. kunnanjohtaja Tarja Lempeä sanoo kunnan tiedotteessa.

Lue seuraavaksi