1. yle.fi
  2. Uutiset

Kouvolalle 3,3 miljoonan euron avustus valtiolta – tämän vuoden tulos nousemassa reilusti plussalle

Alle puolet avustusta hakeneista sai tuen.

Valtion tuet
Kouvolan kaupungintalo elokuussa kuvattuna.
Kouvola sai suurimman avustuspotin yhdessä Lappeenrannan kanssa. Arkistokuva.Antro Valo / Yle

Kouvolan kaupunki on saanut runsaan kolmen miljoonan euron korotuksen valtionavustukseensa.

Harkinnanvaraista korotusta haki kaikkiaan 149 kuntaa, joista 66 sai korotuksen. Tukea jaettiin yhteensä 60 miljoonaa euroa. Suurimmat eli 3,3 miljoonan euron potit myönnettiin Kouvolalle ja Lappeenrannalle.

Kymenlaaksossa korotusta sai Kouvolan lisäksi Iitti, jolle myönnettiin 920 000 euroa. Väkilukuun suhteutettuna Kouvola saa 40 euroa ja Iitti 137 euroa asukasta kohden.

Tukea voidaan myöntää kunnalle, joka tarvitsee lisätukea poikkeuksellisten tai tilapäisten talousvaikeuksien vuoksi. Kunnalla täytyy olla suunnitelma taloutensa tasapainottamiseksi. Tuki maksetaan kunnille kuluvan vuoden loppuun mennessä.

Kouvola on saanut tänä vuonna selvästi tavallista enemmän valtionosuuksia. Marraskuun alussa kerrottiin, että kaupunki on saamassa miljoonien alijäämänsä katettua jo tänä vuonna muun muassa koronatukien ansiosta.

Tällä hetkellä kaupunki ennakoi, että vuoden 2020 tuloksesta tulee yli 20 miljoonaa euroa ylijäämäinen.

Lue myös: Kouvola voi saada miljoonien miinuksen katettua jo tänä vuonna – koronatuet kohensivat tilannetta

Lue seuraavaksi