1. yle.fi
  2. Uutiset

Tulvahuippu on ohi pohjalaisjoissa, mutta lauantain sateet saavat vedet taas pieneen nousuun Vaasan eteläpuolella

Tulvakeskuksen mukaan tämänkertaiset tulvat eivät ole aiheuttaneet merkittäviä vahinkoja.

tulvat
Maalahdenjoen vedenpinta korkealla.
Vesi on ollut jälleen korkealla muun muassa Vaasan eteläpuolisessa Maalahdenjoessa.Jarkko Heikkinen / Yle

Runsaat sateet nostivat länsirannikon ja Lounais-Suomen joet tulvakorkeuksiin perjantaina. Tulvakeskuksesta kerrottiin lauantaina aamupäivällä, että Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan rannikkoalueella jokien pinnat ovat jo kääntyneet laskuun.

Paikoin vesi on noussut pelloille. Muun muassa Kauhavan Ylihärmässä Liinamaan sillan molemmin puolin vesi on huuhdellut Lapuanjoen rantapeltoja.

Lue myös:

Pohjalaisjoet korkealla – vedenpintojen nousu on pääosin pysähtymässä

Vedenpinnat monin paikoin tulvalukemissa – Kokkolassa satoi vuorokaudessa yli 54 milliä

Merkittäviä tulvavahinkoja ei ole tulvakeskuksen mukaan syntynyt. Myös Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan pelastuslaitoksilta kerrotaan, että tulviin liittyviä tehtäviä ei ole ollut.

Uusia sateita

Vaasan eteläpuolisella alueella jo laskussa olevat joet kääntyvät tulvakeskuksen mukaan uudelleen pieneen nousuun lauantain aikana.

Ilmatieteenlaitoksen sääkatsauksen (siirryt toiseen palveluun) mukaan lauantaina iltapäivän ja illan aikana Suomen yli lännestä itään liikkuu voimakas lumi- ja vesisadealue.

Sunnuntai on ennusteiden mukaan poutainen ja vedenpinnat kääntyvät laskuun.

Lue seuraavaksi