1. yle.fi
  2. Uutiset

Alajärvi ja Vimpeli siirtävät peruskoulut etäopetukseen, karanteenissa jo 300 altistunutta – eteläpohjalaiskuntien koronatilanne pahenee yhä

Järvi-Pohjanmaan pandemiajohtoryhmä tiedotti sunnuntaina illansuussa uusista tartunnoista ja rajoitustoimista.

koronavirus
Koululainen etäopiskelee
Esiopetus ja peruskoulut siirtyvät etäopetukseen Alajärvellä ja Vimpelissä 23.11.. Lukioiden osalta päätös on tehty jo viime viikolla. (Kuvituskuva)Pasi Takkunen / Yle

Koronatartuntatilanne Etelä-Pohjanmaalla Alajärven alueella pahenee.

Järvi-Pohjanmaan pandemiajohtoryhmä on päivittänyt tilannetta sunnuntaiaamun jälkeen tiedottamalla yhä uusista tartunnoista ja rajoituksista.

Alajärven kaupungin alueella on todettu yhteensä 44 positiivista koronatartuntaa lauantaista 14. marraskuuta tähän päivään. Aiempi luku oli 36 tartuntaa.

Alajärvi on pandemian kiihtymisvaiheessa.

Uusia tartuntoja on todettu Paavolan koulun, Alakylän koulun ja Vimpelin yhteiskoulun oppilailla. Tapausten määrän kasvamisen takia kouluja siirtyy etäopetukseen maanantaista 23. marraskuuta alkaen.

Lue seuraavaksi: Etelä-Pohjanmaalla 17 uutta koronatartuntaa, Järvi-Pohjanmaalla 240 altistunutta karanteenissa – Lappajärvellä toimintakeskus ja Alajärvellä päiväkoti kiinni

Noin 300 ihmistä karanteenissa

Järvi-Pohjanmaan pandemiajohtoryhmän mukaan tartuntalähteet ovat tiedossa ja uudet tartunnat liittyvät Lehtimäen tartuntaryppääseen sekä Kurikassa pelattuun jääkiekko-otteluun.

Valtaosa uusista tapauksista on todettu jo karanteenissa olevilla. Tartunnan saaneet on asetettu eristyksiin. Tällä hetkellä karanteeniin asetettuja altistuneita Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueella on noin 300.

Altistuneissa on paljon ikäihmisiä sekä sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöä. Altistuneiden jäljitystyö on edelleen kesken.

Koulut etäopetukseen, yo-juhlat keväälle

Koronatilanteesta johtuen kaikki Alajärven ja Vimpelin esi- ja perusopetuksen yksiköt ja oppilaat siirtyvät etäopetukseen maanantaista 23. marraskuuta alkaen.

Etäopetus jatkuu tällä tietoa 6. joulukuuta asti.

Perheille tilanteesta tiedotetaan Wilmassa ja koulujen nettisivuilla.

Pandemiajohtoryhmä tiedottaa, että lähiopetus esioppilaille, 1.-3. -luokkalaisille ja erityisen tuen päätöksen omaaville oppilaille järjestetään heti, kun se on mahdollista ja oppilaiden turvallisuus lähiopetuksessa voidaan taata.

Etäopetuksen ruuan jakelu aloitetaan tiistaina 24. marraskuuta.

Lukiot siirtyivät Alajärvellä ja Vimpelissä etäopetukseen koko lukukauden lopuksi jo perjantaina 20. marraskuuta.

Sunnuntaisen tiedotteen mukaan syksyn ylioppilaita juhlitaan kevään 2021 ylioppilasjuhlien yhteydessä. Opiskelijoiden ruuan jakelu alkaa 24. marraskuuta.

Asumispalveluyksikössä kaikki testattu

Pandemiajohtoryhmän mukaan Kultakämmenen asumispalveluyksikössä on todettu kahdella asukkaalla positiivinen koronavirustartunta. Sen vuoksi kaikki asumispalveluyksikön 40 asukasta on testattu.

Pandemiajohtoryhmä tiedottaa, että muilla asukkailla ei ole todettua koronavirusinfektiota.

Kultakämmenen asukkaat ja osa henkilöstöstä on asetettu karanteeniin. Asumisyksikön toiminta pystytään turvaamaan. Tilanteen johdosta asumisyksikön vierailuun on asetettu rajoituksia.

Koulumäen päiväkoti on suljettu itsenäisyyspäivään asti, muut varhaiskasvatuksen yksiköt ovat auki. Avoin varhaiskasvatustoiminta on tauolla.

Alajärven musiikkiopisto ja kuvataidekoulu Eero jatkavat etäopetuksessa lukukauden loppuun. Järvi-Pohjanmaan kansalaisopiston kaikki lähiopetus on keskeytetty 6. joulukuuta asti.

Kirjastojen uloslainaustoiminta pyritään aloittamaan mahdollisimman pian. Kaikki sivistystoimen järjestämä harrastus- ja vapaa-ajan toiminta Alajärvellä ja Vimpelissä on keskeytetty.

Lue täältä lisää Ylen korona-aiheisia uutisia Etelä-Pohjanmaan maakunnasta.

Lue seuraavaksi