1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Afganistan

Pelastakaa Lapset: Viisi lasta tapettu tai haavoitettu joka päivä viimeisten 14 vuoden aikana Afganistanissa

Afganistanin apukonferenssi alkaa tänään Genevessä. Suomi on yksi järjestäjistä.

Afganistan
Kolme lasta pitää käsiään toistensa hartioilla.
Yli 26 000 lasta on kuollut tai vammautunut Afganistanin väkivaltaisuuksissa 14 vuoden aikana. Nämä lapset kuvattiin Kabulissa 20. marraskuuta.Hedayatullah Amid / EPA

Suomen, YK:n ja Afganistanin hallituksen järjestämä kansainvälinen konferenssi Afganistanin auttamiseksi järjestetään tänään ja huomenna.

Virallisena kokouspaikkana on Geneve, mutta koronapandemian vuoksi kokous joudutaan toteuttamaan pääosin etäyhteyksien varassa.

Kokoukseen osallistuvilta noin 70 maan ulkoministereiltä odotetaan konkreettisia lupauksia Afganistanin auttamiseksi lähivuosina. Kokousta varjostavat Afganistanissa lisääntynyt väkivalta sekä vaikeudet maan hallituksen ja Taliban-liikkeen välisissä rauhanneuvotteluissa.

Huolia lisäsi juuri konferenssin alla tullut Yhdysvaltain ilmoitus Afganistanissa olevien amerikkalaissotilaiden määrän puolittamisesta jo tammikuun puoliväliin mennessä.

Väkivallan uhreina yli 26 000 lasta

Pelastakaa Lapset kertoo (siirryt toiseen palveluun), että vuosina 2005–2019 ainakin 26 025 lasta sai surmansa tai vammautui Afganistanissa. Viimeisten 14 vuoden aikana joka päivä kuoli tai haavoittui keskimäärin viisi lasta.

Afganistanin rauhanneuvottelut alkoivat syyskuussa Qatarissa, mutta väkivaltaisuudet eivät silti ole laantuneet.

– Siviileihin kohdistuneet iskut jatkuvat ja kymmenien lasten raportoidaan nyt kuolleen tai haavoittuneen viikoittain, Pelastakaa Lapset -järjestön ohjelmajohtaja Anne Haaranen sanoo tiedotteessa.

Lue myös:

Afganistanin pääkaupungissa useita räjähdyksiä – ainakin kahdeksan kuollut

Puolustusministeri Antti Kaikkonen arvostelee Yhdysvaltoja joukkojen vetämisestä: liian aikainen lähtö voi ajaa Afganistanin ääriryhmien käsiin

Miksi Trumpin päätös vetää joukkoja Afganistanista kuohuttaa ja mihin se voi johtaa? Lue vastaukset seitsemään kysymykseen

Afganistanissa jälleen hyökkäys oppilaitokseen – 19 kuoli ja 22 haavoittui, Isis ilmoitti tehneensä iskun

Mikään ei ole varmaa, kun Afganistanin avustuskonferenssi kokoontuu marraskuussa – silti Suomi otti kiperän järjestelytehtävän itselleen

Historian ensimmäinen rauhankokous Afganistanin hallituksen ja Talibanin välillä alkoi

Lue seuraavaksi