1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. työttömyys

Salaattitehtaan entiset työntekijät kouluttautuvat muun muassa hoitoalalle – kolmasosa Salicon irtisanotuista on edelleen työttömänä

Vain kourallinen Juvan salaattitehtaan henkilökunnasta muutti työn perässä Helsinkiin.

työttömyys
Salicon tehdas Juvalla.
Salicon tehdas Juvalla hiljeni lopullisesti syyskuussa.Petri Vironen / Yle

Salaattitehdas Salicolta Juvalla irtisanotut ihmiset ovat löytäneet melko hyvin uusia uria.

Etelä-Savon TE-toimiston mukaan lähes puolet noin sadasta tehtaan entisestä työtekijästä on aloittanut uuden ammatin opiskelun muutoskoulutuksen turvin. Salicolaisia kouluttautuu muun muassa oppisopimuksilla hoitoalan tehtäviin, kertoo palvelujohtaja Kari Joutsalainen Etelä-Savon TE-toimistosta.

Salico ilmoitti tammikuussa sulkevansa Juvan tehtaansa ja keskittävänsä toimintonsa Helsinkiin. Tehdas ajettiin alas vaiheittain syyskuuhun mennessä.

Osa yhtiön reilusta sadasta työntekijästä löysi uuden työn jo irtisanomisaikana. Joutsalaisen mukaan koronapandemian aiheuttamasta työllisyystilanteen heikkenemisistä huolimatta entiset salicolaiset ovat löytäneet melko hyvin myös uusia työnantajia, pääosin Juvan seudulla ja muualla Etelä-Savossa.

Helsinki houkutteli vain harvoja

Salico tarjosi Juvan työntekijöille myös mahdollisuutta siirtyä työskentelemään yhtiön Helsingin tehtaalle. Irtisanotun Esa Kääriäisen tietojen mukaan harva tarttui tarjoukseen. Kääriäisen arvio on, että noin kymmenkunta työntekijää muutti työn perässä Helsinkiin.

– Onhan se haastavaa ainakin perheellisten ja asunnonomistajien lähteä, Kääriäinen arvioi.

Esa Kääriäisellä kävi huono tuuri työpaikan vaihdoksen yhteydessä. Uusi työpaikka on mieluisa, mutta tehdasta uhkaa sulkeminen,
Esa Kääräinen allekirjoitti työsopimuksen Salicon kanssa vain kaksi päivää ennen Juvan tehtaan yt-ilmoitusta. Petri Vironen / Yle

Kääriäinen itsekin jäi Etelä-Savoon etsimään uusia töitä ravintola-alalta. Korona kuitenkin vei alkaneet työt käsistä. Seuraava tiedossa oleva työpätkä on joulun ajan sesonkitöissä Kruunu-Herkun palveluksessa. Keikkatyöläisen tuloilla ei juhlita, Kääriäinen sanoo:

– On ollut tiukkaa. Laskuja on pinossa ja niitä maksetaan sitä mukaa kun jostain saa rahaa.

Tällä hetkellä Salicon irtisanotuista on työnhakijoina Etelä-Savon työ- ja elinkeinotoimistossa 39 ihmistä, joista työttöminä työnhakijoina 27. Työssä olevina työnhakijoina TE-toimiston listoilla on 7 ja koulutuksessa tai työllistämistä edistävässä palvelussa 5 ihmistä.

Lue myös:

Salaattitehdas palkkasi uuden työntekijän ja ilmoitti yt-neuvotteluista kahden päivän päästä – Salico aikoo sulkea tehtaan vihannespeltojen keskeltä

Lue seuraavaksi