1. yle.fi
  2. Uutiset

Laaja pedofiilirinki Länsi-Uudellamaalla: Kaksi miestä tuomittiin vuoden ja kahdeksan kuukauden vankeusrangaistukseen

Molemmat tuomitut ovat syytettyinä pedofiiliringin toimista myös Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudessa.

lasten seksuaalinen hyväksikäyttö
Kuvassa on ihmisten varjoja Helsingin keskustassa lokakuussa 2020.
Silja Viitala / Yle

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus on antanut tuomionsa laajan pedofiiliringin niin sanotussa Uudenmaan haarassa. Kyse on järkyttävästä pedofiiliringistä, jossa pahimmillaan on raiskattu lasta 10 tuntia huumattuna, kertoi keskusrikospoliisin KRP:n tutkinnanjohtaja Sanna Springare poliisin tiedotustilaisuudessa viime vuonna.

Käräjäoikeuden istunto Espoossa järjestettiin suljetuin ovin ja oikeudenkäyntiaineisto on salaista, mutta tuomio julkinen.

Entinen kirkkovaltuutettu ja matkailualan yrittäjä, 59, tuomittiin kahdesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Käräjäoikeus katsoi, että miehen menettelyt ovat olleet luonteeltaan seksuaalisia ja omiaan vahingoittamaan asianomistajien kehitystä.

Toinen syytetty mies, 51, tuomittiin kahdesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä sekä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidosta sekä huumausaineen käyttörikoksesta.

Käräjäoikeus tuomitsi kummankin 1 vuoden 8 kuukauden mittaiseen vankeusrangaistukseen. Lisäksi miehet velvoitettiin korvamaan asianomistajille vahingonkorvauksia noin 1 750–6 000 euroa sekä oikeudenkäyntikuluja.

Käräjäoikeuden mukaan tekoja on perusteltua pitää luonteensa ja tekotapansa johdosta paheksuttavina sekä kokonaisuutena arvostellen törkeinä. Käräjäoikeus katsoi, ettei kummankaan vastaajan vankeusrangaistusta ole perusteltua määrätä ehdollisena.

Molempia syytettiin törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. 51-vuotiasta lisäksi sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan materiaalin hallussapidosta sekä huumausainerikoksesta.

Samoja miehiä syytetään myös Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudessa useista lapsiin kohdistuneista hyväksikäyttörikoksista.

Tapauksen oikeuskäsittely on jaettu kahteen käräjäoikeuteen. Pääosa jutusta käsitellään Etelä-Pohjanmaalla, koska suurin osa epäillyistä ja myös uhreista on pohjalaisia. Pohjanmaan oikeudenkäynnissä tuomio annetaan 17.12.2020.

Kaikki uhrit ovat poikia

Keskusrikospoliisi tiedotti maaliskuussa 2019 epäilevänsä useaa suomalaismiestä lapsiin kohdistuvasta seksuaalisesta väkivallasta, väkivallan ja hyväksikäyttöjen kuvaamisesta sekä laittoman materiaalin hallussapidosta ja levittämisestä.

Poliisi takavarikoi tutkinnassaan jopa 400 tuntia laitonta videomateriaalia. Osa tästä materiaalista on katsottu oikeudenkäynneissä. Poliisin mukaan osa kuvamateriaalista sisältää erittäin raakaa väkivaltaa.

Uhreja on poliisin mukaan yhteensä kuusi, ja he olivat tekohetkellä 6–15-vuotiaita. He ovat kaikki poikia.

Hyväksikäyttö ja väkivalta ovat tapahtuneet vuosien 2004 ja 2014 välisenä aikana. Kuvien hallussapito, kuvaaminen ja jakaminen olivat poliisin mukaan jatkuneet vuoteen 2018 saakka.

Lisää aiheesta:

Ex-kirkkovaltuutettu peitti kasvonsa pedofiilikäräjillä, poliisi: Syytetty jakoi kuvia, joissa näkyy raiskaus ja eläimeen sekaantuminen (10.11.2020)

KRP epäilee: Viisi suomalaista mukana kansainvälisessä lapsipornoringissä – kuvissa suomalaisten lasten väkivaltaista hyväksikäyttöä (27.3.2019)

Lue seuraavaksi