1. yle.fi
  2. Uutiset

Porin entiseen postitaloon tulossa iso remontti – Porin teknisen toimen tiloissa vesivahinkoja

Remonttisuunnitelmaa vauhdittaa se, että osa talon päävuokralaisen Porin teknisen toimen tiloista on tällä hetkellä poissa käytöstä vesivahinkojen vuoksi. 

Pori
TPK Porin tkninen palvelukeskus virasto vanha postitalo Pori virkamies byrokratia
Entinen postitalo sijaitsee aivan Porin torin läheisyydessä. Soila Ojanen / Yle

Porin entiseen postitaloon suunnitellaan ensi vuonna isoa remonttia.

Postitalon omistavan Leijonaverkot Oy:n toimitusjohtaja Kari Asiala sanoo, että elinkaarensa lopussa oleva rakennus vaatii massiivisen peruskorjauksen.

Rakennus on Porissa keskeisellä paikalla torin lähellä. Yhtiö käy parhaillaan neuvotteluja myös uusien vuokralaisten kanssa.

Osa postitalossa olevista Porin teknisen toimen tiloista on tällä hetkellä poissa käytöstä vesivahinkojen vuoksi. Porin tilayksikön päällikkö Mikko Viitala vakuuttaa, että henkilökunnan työturvallisuudesta on pidetty huolta. Osa henkilökunnasta työskentelee etänä.

Postitalo on tällä hetkellä noin 90 kaupungin työntekijän työpaikka.

Tilayksikön päällikkö Viitala sanoo, että kaupunki hakee tekniselle virastolle uusia tiloja omista tai kaupunkikonsernin rakennuksista. Näillä näkymin kaupunki pysyy kuitenkin vuokralaisena postitalon ykkös- ja kakkoskerroksessa.

Kuuntele täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta.

Lue seuraavaksi