1. yle.fi
  2. Uutiset

Poliisin otteet kovenevat, Ranska rajoittaa poliisien kuvaamista – Samalla maa joutuu ampumaan alas englanninkielisen median vääriä väitteitä

Yksinkertaistavien tulkintojen leviäminen Ranskan terrorismin vastaisista toimista voi olla turvariski maan kansalaisille.

Ranska
Mielenosoitus, Eiffel-torni
Ranskassa on jo viikkojen ajan osoitettu mieltä uutta turvallisuuslakia vastaan. Toimittajat ja sananvapauden puolustajat vastustavat lakiesitystä, jonka mukaan poliiseista ei saisi julkaista kuvia vihamielisessä tarkoituksessa. Ian Langsdon / EPA

Ranskan parlamentin alahuone eli kansalliskokous hyväksyi tiistai-iltana selvällä enemmistöllä erittäin kiistanalaisen lain, jolla rajataan oikeutta kuvata työtehtävissä olevia poliiseja.

Hallitus perustelee lain tiukennusta sillä, että vihapuhe ja poliisien tappouhkaukset ovat yleistyneet verkossa. Uusilla säännöillä halutaan ehkäistä vihanlietsontaa yksittäisiä poliiseja kohtaan ja tunnistettavien kasvokuvien julkaisua yllyttämistarkoituksessa.

Viimeksi lauantaina toimittajat ja sananvapausaktivistit lähtivät kaduille osoittamaan mieltään lakia vastaan. Uusia mielenosoituksia on suunnitteilla ensi lauantaiksi.

Lehdistön- ja sananvapauden puolustajien mielestä lainmuutos vaikeuttaa toimittajien työtä ja poliisin väärinkäytösten paljastamista.

Esitys saattaa vielä muuttua senaatin käsittelyssä, jonne se menee seuraavaksi. Sekä jotkut Ranskan presidentti Emmanuel Macronin LREM-puolueen jäsenet että useat senaattorit ovat tyrmänneet esityksen liian rajuna. Takaisin kansalliskokoukseen laki palaa ensi vuonna.

Pääministeri Jean Castex lupasi tiistaina, että hallitus vie lain lopuksi perustuslakineuvostoon, joka tutkii sen perustuslain mukaisuuden.

Gérald Darmanin
Ranskan sisäministeri Gérald Darmanin puolusti uutta "kokonaisturvallisuuslakia" tiistaina ennen parlamentin äänestystä.Mohammed Badra / EPA

Uudella turvallisuuslainsäädännöllä hallitus pyrkii estämään terrorismia, jonka kohteeksi maa on joutunut kymmeniä kertoja viime vuosina. Yli 260 ihmistä on kuollut.

Presidentti Macron pitää sekä opettajia että poliisia yhteiskunnalle olennaisina ammatteina, joiden edustajat joutuvat kohtaamaan jatkuvaa väkivallan uhkaa.

Hallitus on vakuutellut, että poliisien kuvauskielto koskee vain sellaisia kuvia, joihin on liitetty vihamielistä tekstiä. Kiellon ulkopuolella ovat tiedonvälitystarkoituksessa otetut kuvat.

Minkäänlaista tuomiota tai sakkoa ei sisäministeri Gérald Darmaninin mukaan voi saada esimerkiksi poliisin kuvaamisesta mielenosoituksessa, jos kyse ei ole vihapuheesta. Lakiin tehtiin parlamenttikäsittelyssä lisäys, että pahantahtoisuuden pitää olla ilmeistä (siirryt toiseen palveluun).

Silti toimittajat ja kansalaisaktivistit ovat raivoissaan. Heidän mielestään lain muotoilulla voidaan tarvittaessa perustella rangaistukset myös tilanteissa, joissa on normaalisti kuvattu poliisin voimankäyttöä mielenosoituksissa.

Monet toimittajajärjestöt kehottivat kaikkia "demokraatteja" osallistumaan lauantain "vapauksien marssille" eri puolilla Ranskaa.

Samalla poliisin otteet kovenevat

Telttoja République-aukiolla
Kansalaisjärjestöt ja aktivistit pystyttivät taivasalle jääneille turvapaikanhakijoille 500 teltan leirin mielenosoituksena Pariisissa maanantai-iltana.Christophe Petit Tesson / EPA

Ranskan johdolla on nyt hyvin vaikeaa uusien terrorismin vastaisten toimien läpiviemisessä. Se joutuu tasapainoilemaan monien ristikkäisten paineiden alla.

Parlamentin äänestys sattui juuri samaan päivään, jolloin Ranskassa kuohuttiin jo valmiiksi poliisin voimankäytöstä.

Myöhään maanantai-iltana poliisi käytti poikkeuksellisen rajuja voimakeinoja turvapaikanhakijoita kohtaan. Kansalaisjärjestöt olivat pystyttäneet taivasalle joutuneille pakolaisille viitisensataa telttaa Pariisin République-aukiolle.

Poliisi käytti kyynelkaasua ja pamppuja teltoissa levänneitä ihmisiä kohtaan, retuutteli heitä ja hätisti poliisiautosaattueessa pois keskustasta.

Sisäministeri Gérald Darmanin kauhisteli somessa jaettuja videoita poliisin käytöksestä ja vaati poliisilta raporttia tapahtumista. Hän aikoo käynnistää poliisin toimista myös rikostutkinnan.

Aiheesta lisää: Poliisi hajotti siirtolaisten leirin kovin ottein Pariisin keskustassa – sisäministeri vaatii selvitystä poliisin toimista

Pariisissa hävitetty jo 30. telttaleiri? Suurkaupunki ei kykene huolehtimaan turvapaikanhakijoista

Poliisi tempoo ihmistä teltasta
Ranskan poliisi poisti pääosin Afganistanista kotoisin olevia siirtolaisia teltoista väkivalloin myöhään maanantai-iltana Pariisin République-aukiolla.Christophe Petit Tesson / EPA

Pariisin läpi kulkee paljon maahanmuuttajia esimerkiksi matkalla Britanniaan. He pystyttävät usein leirejä kaupunkiin, ja yleensä poliisi repii rakennelmat alas.

Anglosaksinen media syyllistää Ranskaa

Kiivaaseen vastustukseen törmänneiden turvallisuuslakien lisäksi Ranskan hallitusta turhauttavat väärät tiedot, joita sen terrorismin vastaisista toimista on levinnyt anglosaksisessa mediassa viime viikkoina.

Kun hallitus sanoo käyvänsä taistelua ääri-islamismia tai poliittista islamia vastaan, sitä on syytetty englannin kielisessä mediassa islamofobiasta ja toimien kohdistamisesta viattomiin muslimeihin.

Syytä terrorismista on sälytetty terrori-iskujen uhrille itselleen eli Ranskalle.

Poliiseja, koululaisia
Ranskan poliisi tekee nyt lähes päivittäin kotietsintöjä ja pidätyksiä muslimipiireissä. Se tarkoittaa väistämättä myös maltillisten muslimien häiritsemistä. Kuva on koululta Pariisin lähettyviltä, jossa terroristi tappoi opettajan.AOP

Islamismi pyrkii muuttamaan yhteiskunnan islamilaisen lain eli sharian mukaiseksi. Ranskan hallitus korostaa taistelevansa islamismia ja etenkin islamistista separatismia vastaan, ei islamin uskontoa vastaan. Nämä termit ovat menneet etenkin somessa levinneissä tulkinnoissa sekaisin.

Monet Ranskan muslimijohtajat ovat asettuneet Macronin tueksi.

Sekä brittiläinen Financial Times (siirryt toiseen palveluun) että verkkolehti Politico (siirryt toiseen palveluun) ovat poistaneet Ranskaa syyllistäviä artikkeleitaan tiettävästi Ranskan hallituksen pyynnöstä. Kun jutut ovat alkaneet levitä muslimimaissa, niistä on koitunut turvallisuusriski Ranskalle ja sen ulkomailla asuville kansalaisille.

Erityisen paljon voimakkaita tulkintoja ja virheitä on ollut amerikkalaisessa mediassa.

Esimerkiksi The Washington Post (siirryt toiseen palveluun) julkaisi viime viikonloppuna artikkelin, jossa referoitiin hyvin yksipuolisesti uutta poliisin kuvaamista rajoittavaa lakia. Juttu väitti käytännössä kaiken poliisin kuvaamisen tulevan rangaistavaksi.

Ranskan toimiin liittyvässä some-keskustelussa lehden pääkirjoitustoimittaja lisäsi vettä myllyyn twiittaamalla, että Macron aikoo rekisteröidä kaikki Ranskan muslimilapset. Moni väitti Ranskan olevan natsi-Saksan tiellä. Muun muassa yksi Pakistanin ministereistä jakoi twiittiä.

Kysymys oli kuitenkin selvästä virheestä. Ranska ei "rekisteröi muslimilapsia" vaan haluaa kaikille lapsille henkilötunnuksen.

Tätä nykyä maassa on hallituksen mukaan noin 50 000 lasta, joilla ei ole henkilötunnusta ja jotka eivät ole koulujärjestelmän piirissä. Usein he ovat tyttöjä, joita vanhemmat eivät päästä kouluun. Lakimuutoksen jälkeen kotiopetukseen saisi jäädä vain terveyssyistä.

Sekä Washington Postin toimittaja että Pakistanin ministeri poistivat twiittinsä Ranskan ulkoministeriön yhteydenoton jälkeen.

Ulkoministeriö joutui myös selittämään englanninkielisellä Twitter-tilillään, että kaikkien ranskalaisten lasten pitää käydä koulua ja 12 miljoonalla lapsella on jo olemassa henkilötunnus.

Lue seuraavaksi