1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kaivokset

Tukes: Oriveden kaivoksen tyhjentäminen voi olla hengenvaarallista

Uusien tietojen mukaan kaivoskuilun syvyyksiin varastoitujen jätteiden joukossa voi olla vanhentuneita räjähdysaineita. Niiden syttyminen tai räjähtäminen on edelleen mahdollista.

Oriveden kaivoksesta louhittiin vuosien ajan kultamalmia. Kuva: Antti Eintola / Yle

Oriveden suljetun kaivoksen tyhjentäminen voi olla hengenvaarallista. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin mukaan jätteiden poistaminen saattaa aiheuttaa sortumisvaaran.

Kaivoskuilun jätteiden koostumuksesta on saatu uutta tietoa. Hylätyn rojun seassa voi olla vanhentuneita räjähteitä, mikä merkitsee räjähdyksen ja tulipalon vaaraa. Samoin putoamisvaara on ilmeinen.

Jos ely-keskus päättää jatkaa tyhjennystä, Tukes suosittelee kauko-ohjattavia laitteita, riskiarvion tarkentamista sekä suojatilan rakentamista. Onnettomuusvaaraan tulee varautua, Tukes sanoo lausunnossaan.

Marraskuun 2020 alussa kävi ilmi, että Tukesin johtavaa asiantuntijaa epäillään törkeästä virka-aseman väärinkäytöstä. Epäily syntyi Oriveden kaivoksen kaatopaikan rikostutkinnan yhteydessä.

Kaivosyhtiö Dragon Mining toivoo, että jätteet voivat jäädä kaivokseen ikiajoiksi.