1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. työttömyys

Koronakriisi kuristaa edelleen Lappia eikä työttömyys hellitä

Lomautukset pitkittyvät, pitkäaikaistyöttömyys lisääntyy ja nuorten työnsaanti on vaikeutunut.

työttömyys
Kuvassa on ihmisen varjo Helsingin keskustassa lokakuussa 2020.
Työttömistä lomautettuja oli lähes 1500.Silja Viitala / Yle

Työttömyys ei näytä hellittävän Lapissa. Ilman työtä oli lokakuun lopussa 10 660 lappilaista, mikä on lähes 2300 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömistä lomautettuja oli lähes 1500. Työttömiä lappilaisia oli noin 120 enemmän kuin kuukausi sitten.

Luvut ovat Lapin ely-keskukselta.

Ely-keskuksen mukaan koronavirukseen liittyvien rajoitusten vaikutukset erityisesti matkailuun näkyvät kuntien ja seutukuntien erilaisena työttömyyden kehityksenä. Koronakriisi näkyy myös siten, että lomautukset pitkittyvät, pitkäaikaistyöttömyys lisääntyy ja nuorten työnsaanti on vaikeutunut. Lisäksi avoimet työpaikat ovat vähentyneet ja yritykset ovat varsin varovaisia uusien työntekijöiden palkkaamisessa.

Pahin työttömyystilanne oli Savukoskella, Muoniossa, Pelkosenniemellä, Inarissa, Enontekiöllä ja Kolarissa. Paras tilanne oli Simossa, Keminmaassa ja Sodankylässä.

Vuoden takaiseen verrattuna työttömien määrä oli suurempi kaikissa muissa kunnissa paitsi Tervolassa ja Pelkosenniemellä.

Työttömien osuus työvoimasta oli Lapissa 13,2 prosenttia, kun koko maassa työttömyysprosentti oli 11,9.

Lue seuraavaksi