1. yle.fi
  2. Uutiset

Ministeri Kiuru antoi ohjeita koronan leviämisalueille: uimahallit ja ryhmäliikunta seis, lasten harrastusten lopettamista harkittava tarkkaan: "Yleinen tahtotila on, että tehdään se, mikä on tehtävissä"

Uudet suositukset ovat voimassa joulukuun puoleen väliin saakka.

koronavirus
Krista Kiuru
Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru kuvattuna 3. marraskuuta Säätytalolla.Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) on käynyt koko päivän keskusteluja vakavimmassa koronatilanteessa olevien alueiden kanssa koronatilanteesta ja tarvittavista toimenpiteistä.

Epidemia leviää nyt nopeimmin Uudellamaalla. Sosiaali- ja terveysministeriö onkin lähettänyt paimenkirjeet Uudellemaalle ja muille alueille, jotka ovat siirtymässä kiihtymisvaiheesta leviämisvaiheeseen.

– Yleinen tahtotila alueilla tänään on ollut se, että nyt tehdään se, mikä on tehtävissä on, Kiuru sanoo.

Epidemia leviää nyt nopeimmin Uudellamaalla. Kiuru on tyytyväinen, että osa vasta kiihtymisvaiheessa olevista alueista on ottanut rajoitukset käyttöön etupainotteisesti.

– Esimerkiksi Pirkanmaa ilmoitti jo tänään, että he rajoittavat yli 20-vuotiaiden liikunta- ja harrastustoimintaa. Yksityistilaisuuksiin tulee kymmenen hengen rajoitus, Kiuru sanoo.

Kiurun mukaan yli tuhat tartuntaa viikossa on liikaa. Uudellamaalla määrä on nousemassa jo 1 700:een.

– Myös Uudellamaalla on nyt selvästi tahtoa tehdä asioita valtioneuvoston toiveiden mukaan, Kiuru sanoo.

Ohjeet ja suositukset koskevat kokoontumisia, tilojen sulkemista, harrastustoimintaa, riskiryhmien suojaamista, opetuksen järjestämistä, etätöitä ja maskin käyttöä. Ne ovat voimassa joulukuun puoleen väliin saakka.

Sosiaali- ja terveysministeriö aikoo jatkaa säännöllistä yhteydenpitoa ja yhteistyötä alueiden kanssa.

Korkean tartuntariskin julkiset tilat tilapäisesti kiinni

Ministeriö kehottaa, että julkisten tilojen käyttö keskeytetään. Kielto koskee kuntosaleja ja ryhmäliikuntaa tai urheiluun käytettäviä tiloja, uimahalleja ja kylpylöitä, yleisiä saunoja, huvi- ja teemapuistoja, tivoleita sekä eläintarhoja ja sisäleikkipuistoja tai –paikkoja.

Yli kymmenen henkilön yksityistilaisuuksia ei pitäisi järjestää eikä niihin osallistua. Kiellot jäävät aluehallintovirastojen ja kuntien vastuulle.

Ministeriö suosittelee ryhmäharrastusten keskeyttämistä. Esimerkiksi työväenopistoissa on syytä siirtyä etäyhteyksiin.

Lasten harrastusten lopettamista sen sijaan kehotetaan harkitsemaan tarkasti.

Korkeakouluille ja toisen asteen oppilaitoksille suositellaan etäopetusta. Suositus ei koske välttämätöntä lähiopetusta.

– Perusopetuksessa etäopetukseen siirtymisessä pitää käyttää erittäin suurta harkintaa. Lähiopetusta halutaan pitää auki. Se on lapsille ja nuorille erittäin tärkeää, Kiuru sanoo

Pääkaupunkiseutu kertoi jo kiristyksistä

Kiuru keskusteli tiistaina ensimmäisenä Uudenmaan alueen kuntien ja viranomaisten kanssa. Keskustelut eri maakuntien kanssa jatkuvat keskiviikkona.

Pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan sairaanhoidopiirin HUSin tiedotustilaisuudessa kerrottiin ennen keskustelujen alkua aamupäivällä, että pääkaupunkiseudun koronatoimia kiristetään tuntuvasti. Yleisötilaisuudet perutaan ja palvelutilat suljetaan. Toisen asteen oppilaitokset siirtyvät etäopetukseen.

Käytännössä pääkaupunkiseudulla otetaan nyt käyttöön ne toimet, joita hallitus on leviämisvaiheessa oleville alueille suosittanut.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) kiitti Twitterissä tiukempien rajoitusten käyttöönotosta.

– HUS alueen tänään kerrotut koronarajoitustoimet ovat painavia ja tarpeen, pääministeri tviittasi.

Hallitus kokoontuu huomenna neuvotteluun koronatilanteesta. Yle tietojen mukaan neuvottelu alkaa klo 16. Neuvottelussa käsitellään ainakin sosiaali- ja terveysminisiteriön kunnille valmistelemaan ohjauskirjettä.

Tampereen pormestari Lyly: "hyvähenkinen tilaisuus"

Ministeri Kiurun keskusteluissa alueiden kanssa on tarkoitus selvittää, minkälaisilla toimenpiteillä koronaviruksen leviämistä voitaisiin alueittain estää.

Ministeri Kiurun keskustelee tänään Uudenmaan lisäksi Pirkanmaan, Länsi-Pohjan ja Kanta-Hämeen edustajien kanssa. Varsinais-Suomen, Vaasan, Päijät-Hämeen ja Ahvenanmaan on tarkoitus olla vuorossa huomenna.

Pirkanmaan kanssa keskustelu käytiin iltapäivällä. Tampereen pormestari Lauri Lyly (sd.) kertoi Ylelle, että kyseessä oli molemminpuolinen tilannekatsaus.

– Ihan hyvähenkinen tilaisuus. Käytiin läpi mikä tilanne Pirkanmaalla tällä hetkellä on ja mitä toimenpiteitä meillä on tarkoitus tehdä. Ministeriön puolelta tuli toive, että kannattaa tehdä etupainotteisesti asioita.

Lyly totesi, että Pirkanmaalla on otettu käyttöön kiihtymisvaiheen kaikki toimenpiteet. Tänään Kiurun kanssa käydyn keskustelun jälkeen päätettiin ottaa ennakoiden käyttöön myös leviämisvaiheeseen suositeltu 10 henkilön rajoite yksityistilaisuuksiin sekä aikuisten harrastustoiminnan rajoitteita.

– Tässä ei ollut mitään patistamisen henkeä, vaan puolin ja toisin informoitiin toisiamme. Näitä (keskusteluja) on tarkoitus jatkaa tulevina viikkoina. Ministeriö haluaa olla aika ajan tasalla siitä missä mennään, Lyly sanoi.

Hallituksen paine alueita kohtaan kasvanut

Pääkaupunkiseudulla ja koko Uudellamaalla koronatoimenpiteitä kiristettiin jo viime viikon lopulla. Sen jälkeen hallituksesta on kuitenkin ilmaistu, että lisää toimenpiteitä tarvitaan.

Ylen tietojen mukaan sosiaali- ja terveysministeriössä on kirjoitettu myös ohjauskirjettä alueille, jotta ne kiihtymis- ja leviämisvaiheessa ottaisivat käyttöön kaikki hallituksen suosittelemat toimet.

Pääministeri Sanna Marin on todennut, että jos tautitilanne pahenee, edessä voivat olla jopa poikkeusolojen julistaminen ja valmiuslain käyttö.

Ylen tietojen mukaan hallitus selvittää myös, voisiko Suomi siirtyä poikkeusoloihin, vaikka valmiuslakia ei vielä otettaisi käyttöön.

Tiistaina perustuslakiasiantuntijat muistuttivat Ylen haastatteluissa, ettei poikkeusoloihin voida siirtyä kevein perustein. Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä (sd.) kertoi, ettei valiokunta ole saanut mitään ennakkovaroitusta hallituksen mahdollisista aikeista poikeusolojen julistamiseen ja valmiuslain käyttöön.

Aiheesta voi keskustella keskiviikkoiltaan 25.11.2020 klo 23.

Lue lisäksi:

Helsinki, Espoo ja Vantaa aikovat kieltää kaikki yleisötilaisuudet, siirtää toisen asteen etäopetukseen sekä sulkea kaupunkien palvelutilat, kuten uimahallit ja kirjastot

Hallitus haluaa ohjata koronatoimia, jos alueet eivät toimi ripeästi – selvityttää poikkeusolojen julistamista

Uusimmat tiedot koronaviruksesta

Lue seuraavaksi