1. yle.fi
  2. Uutiset

Järjestäjiä haukuttiin apinoiksi: Osa vanhemmista suuttui koronarajoituksista lastensa kisoissa, kun ei päässyt katsomoon

Valkeakosken kilpa-aerobicin kisojen katsomoon pääsi kerrallaan 60 vanhempaa. Valtaosa vanhemmista ymmärsi rajoitukset, mutta osalla kuumeni tunteet.

urheilutapahtumat
Kilpa-aerobic voimistelijoita.
Kilpa-aerobicin kisoissa osa vanhemmista ei ymmärtänyt koronarajoituksia. Kuvituskuva. AOP

Koronarajoitukset herättivät tunteita viime lauantaina Valkeakoskella. Valkeakoskella oli viikonloppuna kilpa-aerobicin kisat, jonne saapui yhteensä useita satoja kilpailijoita.

Koronaviruksen takia järjestäjät joutuivat rajoittamaan yleisömäärää, mitä osa kilpailijoiden vanhemmista ei ymmärtänyt. Katsomoon pääsi viranomaisten määräyksellä kerrallaan 60 katsojaa, eivätkä kaikki halukkaat päässeet sisään.

Valkeakosken voimistelijoiden vt. toiminnanjohtaja ja voimistelun tuottaja Johanna Sundström kertoo, että useat vanhemmat vaativat sisäänpääsyä rajoituksista huolimatta. Sundströmin mukaan edes häntä ei uskottu. Tunteet kuumenivat ja järjestäjiä haukuttiin muun muassa apinoiksi.

– Toimisijat eivät ole millään muotoa pystyneet vaikuttamaan rajoituksiin. Onhan se sama kun mennään katsomaan lätkämatsia, siellä on myös rajoituksia. Tämä on uusi normaali, johon kaikkien pitää tottua, Sundström sanoo Ylelle.

Koronavirustilanne on pahentunut Pirkanmaalla nopeasti ja parhaillaan pohditaan uusia rajoituksia.

Osa vanhemmista ei osannut käyttäytyä

Johanna Sundström järkyttyi vanhempien käytöksestä niin, että lähetti kisaan osallistuville seuroille kirjeen asiasta.

– Muutamaan kertaan tilanne eskaloitui niin pahaksi, että eräskin isä haukkui lapsensa läsnäollessa kisaorganisaatiomme henkilöstöä muun muassa apinoiksi. Meiltä tivattiin, mitä tyydytystä saamme, kun emme kiusallakaan päästä väkeä sisään kisahalliin, Sunström kuvasi kirjeessä, jonka Yle on nähnyt.

Valkeakosken voimistelijoiden hallituksen puheenjohtaja Hanna Salminen vahvistaa Sundströmin tavoin Ylelle, että kisoissa oli tiukkaa sanailua. Molemmat korostavat, että valtaosa vanhemmista ymmärsi tilanteen hyvin.

Sundström kertoo, että yhdessä vaiheessa 10-20 vanhempaa huusi lipunmyyjille, mikä järjestäjiä vaivaa ja miksi vanhempia ajelutetaan turhaan ympäri maakuntaa.

– Varmasti turhauttaa matkustaa Seinäjoelta, Turusta tai Kajaanista Valkeakoskelle ja todeta, ettei voida ottaa sisään, Sundström yrittää ymmärtää.

Hänen mukaansa osan vanhemmista käytös oli silti järkyttävää.

– Kyllähän se turhauttaa, että tehdään monta kuukautta töitä, että lapset pääsevät esittämään omat taitonsa, harrastamaan ja kisaamaan, eikä sitten vanhemmat osaa käyttäytyä, Sundström sanoo.

Osa olisi halunnut katsoa ikkunan takaa

Koronaviruksen takia kisojen katsomoon pääsi kerrallaan sisään enintään 60 henkilöä. Liput sai varata nettisivuilta ennen tapahtumaa.

Liput oli myyty tunnin tai reilun blokkeihin. Rajoitusten takia 60 lipun enimmäismäärä oli usein loppuunmyyty. Tätä osa vanhemmista ei halunnut uskoa.

Osa olisi halunnut seurata kisaa sisältä aulasta kisahallin ikkunan takaa ja maksaa seisomapaikasta. Järjestäjät eivät voineet kuitenkaan sallia tätä, ettei aulaan syntyisi ruuhkaa.

Hanna Salmisen mukaan osa vanhemmista suuttui, kun järjestäjät laittoivat kisahallin ikkunan verhon kiinni. Aulan sumpussa ei voitu taata turvavälejä, kuten katsomossa.

Järjestäjät ovat surullisia paikalla virinneestä koronaraivosta, koska kisojen järjestäminen vaati usean kuukauden työn.

Salmisen mukaan kevään kilpailukausi oli peruttu koronan takia, ja nuorille urheilijoille oli tärkeää, että kisat voitiin järjestää nyt.

– Olimme tyytyväisiä, että saimme ottaa edes hiukan yleisöä paikalle, Hanna Salminen sanoo.

Kisoista oli tarjota myös livestriimi. Tämä ei kuitenkaan riittänyt osalle vanhemmista, jotka olisivat halunneet katsomoon.

Lapset eivät purnanneet

Lapset, valmentajat ja kilpailijat osasivat Johanna Sundströmin mukaan käyttäytyä hyvin. Heiltä oli pääsy kielletty kokonaan katsomoon.

Kilpailijat saivat olla pukukopissa ja kisassa oli tarkasti kellotettu, milloin kilpailijat pääsevät lämmittelemään. Kisapaikalta kilpailijat ohjattiin suoraan pukuhuoneeseen ja kotiin.

Koko kisa vaati Sundströmin mukaan tarkkaa kellotusta, että samassa tilassa ei ole monta ihmistä kerrallaan.

– Harmitti, että meitä haukutaan apinoiksi, vaikka yritämme järjestää turvallisen tapahtuman kilpailijoille, tuomareille, yleisölle ja talkooväelle.

Sekä Hanna Salminen ja Johanna Sundström peräävät vanhemmilta malttia ja ymmärrystä koronarajoituksiin.

– Tässä on kyse lasten harrastuksesta. Turvallisuus on ensimmäinen asia eikä se, pääsenkö minä pönöttämään katsomoon. Oma napa voidaan irrottaa ja nähdä vähän laajemmin kokonaiskuva, Sundström toivoo.

Voit keskustella aiheesta 26.11. kello 20. asti.

Lue seuraavaksi