1. yle.fi
  2. Uutiset

Näyttelijä Merja Larivaara vaatii Oulun teatterilta yli 26 000 euroa korvauksia toteutumattomasta ohjaajapestistä, josta oli suullisesti sopinut miehensä kanssa

Oulun teatterin vastauksen mukaan teatteria sitovaa sopimusta näytelmän ohjaamisesta ei ole syntynyt.

Teatteri
Oulun kaupunginteatteri, ulkokuva
Oulun teatterin ja näyttelijä Merja Larivaaran kiistojen selvittely jatkuu käräjillä tammikuussa. Arkistokuva.Marko Väänänen / Yle

Näyttelijä Merja Larivaaran ja Oulun teatterin välisiä asioita selvitellään jälleen käräjillä.

Larivaara vaatii Oulun teatterilta yli 26 000 euron korvauksia sopimusrikkomuksesta.

Larivaara teki huhtikuussa 2018 aviomiehensä ja silloisen Oulun teatterin taiteellisen johtajan Kari-Pekka Toivosen kanssa suullisen sopimuksen Vihainen leski -näytelmän ohjaamisesta Oulun teatterille.

Teatterin silloinen toimitusjohtaja Tuija Hyppönen ei allekirjoittanut ohjaajasopimusta Larivaaralle.

Asiasta kertoi ensin Kaleva (siirryt toiseen palveluun).

Teatterin hallituksen puheenjohtaja Matti Karhula kommentoi asiaa Ylelle, ja toteaa, että tapaus on yllättävä. Hän kertoo, että teatterin puolelta on annettu vastine asiaan. Oikeudelle toimitetussa vastineessa teatterilta todetaan, että kyseinen, perheen sisäinen, sopimus edellyttää ehdottomasti toimitusjohtajan hyväksyntää. Taiteellinen johtaja toimii toimitusjohtajan alaisuudessa.

– Ydinkysymys tässä on, onko syntynyt sopimus. Nähdäksemme teatteria sitovaa sopimusta ei ole syntynyt.

Teatterin vastineessa kerrotaan, että Vihainen leski -näytelmän ohjaamisesta on käyty neuvottelua syyskuussa 2018. Paikalla olivat tuolloin toimitusjohtaja Hyppönen, Toivonen ja hallituksen puheenjohtaja Matti Karhula. Keskusteluissa todettiin, että Larivaaran kanssa ei tehdä ohjaajasopimusta Vihainen leski - näytelmään ennen kuin työhyvinvointiongelma saadaan selvitettyä. Taiteellinen johtaja Toivonen kertoi ymmärtävänsä asian ja toimivansa tämän päätöksen mukaisesti. Teatterissa oli ollut työilmapiiriongelmia useamman vuoden ajan ja väitteitä epäasiallisesta kohtelusta.

Lue myös: Kymmenet Oulun teatterin työntekijät kertovat vuosien työpahoinvoinnista: "Päällimmäinen tunne oli pelko"

Käräjäoikeus tulee ratkaisemaan myös toisen Merja Larivaaran ja Oulun teatterin välisen kiistan. Viime kesänä Oulun kaupunginteatteri tuomittiin maksamaan Larivaaralle korvauksina 3 000 euroa, koska Larivaara oli joutunut peruuttamaan sopimiaan Seniorisopan esityksiä. Lisäksi teatterin pitää korvata Larivaaran oikeudenkäyntikulut, vähän yli 4 200 euroa. Teatteri vaati asian palauttamista uudelleen käsiteltäväksi.

Teattereissa voi olla epäselvyyksiä valta- ja vastuusuhteissa

OTT, työ- ja sosiaalioikeuden dosentti Jaana Paanetoja selvitti elokuva- ja teatterialan asioita vuonna 2018 ministeri Sampo Terhon asettamana selvityshenkilönä. Paanetojan mukaan yleinen havainto tuolloin oli, että alalla voi olla epäselvyyksiä erilaisissa valta- ja vastuusuhteissa. Teatteripuoli ei kuitenkaan näyttäytynyt tässä erityisen ongelmallisena. Paanetoja ei halua ottaa kantaa yksittäistapaukseen, vaan kommentoi asiaa yleisellä tasolla.

Paanetojan mukaan ei voida antaa yleistä vastausta siihen, kenellä on oikeus palkata henkilöstöä näytelmäproduktioihin. Tilanne on arvioitava kyseessä olevan henkilön toimenkuvan ja hänelle annettujen valtuuksien perusteella.

– Lisäksi tulee ottaa huomioon se, että ohjaaja ei tee välttämättä työtä työsuhteessa vaan voi toimia yrittäjänä tai olla ohjauspalvelun myyvän yhtiön tai yrityksen palveluksessa. Tällöin tulee selvittää, kenellä on oikeus solmia palvelun ostamista koskeva sopimus. Jos kysymys on työsuhteesta, voi sitä koskeva sitova sopimus syntyä vapaamuotoisesti, eli muun muassa suullisesti, Paanetoja kommentoi.

Oulun käräjäoikeus aloittaa asian käsittelyn tammikuun puolivälissä.

Lue seuraavaksi