1. yle.fi
  2. Uutiset

Suljetaanko kulttuurilaitokset taas kirjastoista elokuvateattereihin? Ateneumin Marja Sakari: "Toivomme, että museot voisivat pysyä auki"

Uudet rajoitukset osuisivat kipeästä museoihin, kirjastoihin ja taidelaitoksiin.

koronavirus
Joonas Hyvönen, God's Flat Earth Is Drowning, mediataide, Oodi
Keskustakirjasto Oodissa on ollut esillä myös mediataidetta. Joonas Hyvösen God's Flat Earth Is Drowning -teos avasi keskustakirjasto Oodin Mediakuutio -näyttelysarjan. Jussi Mankkinen / Yle

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori kertoi tänään tiistaina, että Helsinki, Espoo ja Vantaa valmistelevat julkisten tilojen ja palveluiden sulkemista lähes kokonaan. Rajoitukset koskisivat muun muassa kirjastoja, uimahalleja ja liikuntatiloja. Myös yleisötilaisuudet aiotaan kieltää. Uusista järeistä rajoituksista päätetään torstaina.

Kirjastojen lisäksi myös muissa kulttuurilaitoksissa eletään nyt epävarmuden aikoja.

– Tällä hetkellä tietenkin odotamme, millaisia päätöksiä torstaina syntyy. Jos museoiden sulkeminen on välttämätöntä, kyseessä on harkittu päätös. Toki toivomme, että museot voisivat pysyä edelleen auki, Ateneumin taidemuseon johtaja Marja Sakari toteaa.

Sakarin mukaan esimerkiksi Ateneumissa on tällä hetkellä käytössä kaikki mahdolliset turvatoimenpiteet koronatartuntojen välttämiseksi.

– Meillä on maskipakko, yli 20 hengen ryhmiä ei museossa ole, ja myös yksittäisen salin kävijäkunta on rajoitettu kahteenkymmeneen henkeen.

Kuten muutkin taidegalleriat ja museot, oli Ateneumkin keväällä kiinni kaksi ja puoli kuukautta koronarajoitusten takia. Tuolloin kulttuurialalla siirryttiin pitkälti digitaalisiin kohtaamisiin.

– Järjestimme digitaalisia näyttelykierroksia, ja myös joitakin keskustelutilaisuuksia välitettiin digitaalisesti. On olemassa jonkin verran tällaisia keinoja, joilla yleisöä voi tavoittaa, mutta eiväthän ne fyysistä museokäyntiä korvaa, Marja Sakari sanoo.

Kun taidelaitokset ja museot avautuivat jälleen kesäkuussa, tämä näkyi Sakarin mukaan ihmisten käyttäytymisessä selvästi.

– Ihmisille tuli tauon aikana valtava kulttuurinnälkä, ikään kuin puutostila. Toivoisin – ja kaikki varmaan toivovat – että jos kaikki kulttuurilaitokset suljetaan ja tapahtumat kielletään, se olisi lyhytaikaista.

Egypti, Amos Rex
Amos Rexin Egyptin loisto -näyttelyn sarkofageja. Jussi Mankkinen / Yle

Keväästä oli pakko selvitä

Helsingin Amos Rexissä on parhaillaan meneillään pitkään ja hartaasti valmisteltu Egyptin loisto -näyttely, jonka käy katsomassa tuhat ihmistä päivässä. Näyttelyyn on jatkuvaa jonoa, mikä osittain johtuu siitä, että sisätiloihin otetaan kerrallaan 150 ihmistä.

Myös Amos Rexissä turvatoimet ovat olleet syksystä lähtien kaiken a ja o.

– Meillä oli ensimmäisenä maskipakko julkisessa tilassa, ja olemme olleet äärimmäisen tarkkoja esimerkiksi turvavälien kohdalla. Uskoisin, että meillä olisi edelleenkin turvallista käydä. Toki kuitenkin ymmärrän, että tässä tilanteessa päätöksiä ei yksilöidä, vaan että kyse on kaikista julkisista tiloista, toteaa Amos Rexin museonjohtaja Kai Kartio.

Amos Rex on yksityinen toimija, joten sen kohdalla julkisia tiloja koskevat rajoitukset ovat suosituksia.

– Meillä on huomenna hallituksen kokous, jossa tästä keskustelemme. Uskon että noudatamme yleistä linjaa, ja kyllähän se sitä tarkoittaa, että joudumme sulkemaan siksi ajaksi, kun tämä suositus on voimassa.

Kartion mukaan keväästä oli "pakko selvitä", mutta taloudellisia tappioita syntyi, ja esimerkiksi asiakaspalveluhenkilökuntaa jouduttiin lomauttamaan.

– On kurjaa, että ollaan taas tässä pisteessä, mutta onhan tämä kurjaa myös isossa kuvassa. Egyptin loisto -näyttely on otettu vastaan hurjalla innostuksella, mikä kertoo siitä, että meitä tarvitaan. Kulttuurin sulkeminen kaikissa muodoissaan vaikuttaa myös siihen, kuinka ihmiset jaksavat ja selviytyvät, Kai Kartio summaa.

The Witch in the Window
Andy Mittonin ohjaama kummitustarina The Witch in the Window edustaa elokuvassa tämän syksyn kauhutarjontaa. Night Visions Distribution

Elokuvateattereissa ei massatartuntoja

Pääkaupunkiseudun linjauksella tulee olemaan isoja vaikutuksia myös Finnkinolle, joka on Suomen suurin elokuvateatteriketju.

– Periaatteena meillä on kuitenkin ollut se, että haluamme huolehtia ihmisten turvallisuudesta ja noudatamme aina kulloinkin voimassaolevia viranomaismääräyksiä ja -sääntöjä, Finnkinon myyntijohtaja Hannele Wolff-Mannila painottaa.

Wolff-Mannilan mukaan Finnkinon toimipisteissä ei ole ollut ainuttakaan todettua massatartuntaa sen jälkeen, kun elokuvateatterit kesäkuun lopulla jälleen avattiin.

– Toivomme, että voisimme käydä keskustelua päätösten tekijöiden kanssa siitä, kuinka erilaiset tapahtumat luokitellaan. Esimerkiksi meillä turvavälit ja muut vaadittavat asiat pystytään takaamaan.

Tapahtumien luokitteluun on kiinnittänyt huomiota myös on elokuva-alan yhdistysten keskusjärjestö Suomen Filmikamari Oy. (siirryt toiseen palveluun) Se julkaisi äskettäin tiedotteen, jonka mukaan suomalaisten oikeutta kulttuuriin ja sananvapauteen ei saa rajoittaa tarpeettomasti. Näin tiedotteessa lukee:

"Elokuvateatterit ovat tehneet hartiavoimin töitä, että asiakkaat ovat voineet nauttia rakastamastaan lajista täysipainoisesti. Ei liene salaisuus, että elokuva-ala on tehnyt jo kuukausia tappiota, mutta olemme halunneet pitää elokuvateatterikulttuurin ja erityisesti kotimaisen elokuvan hengissä. Tarpeettoman rajut ja pitkittyneet rajoitukset uhkaavat koko toimialaa."

Kirjastotoimintaa sulkeminen koskisi kokonaisvaltaisesti. Keskustakirjasto Oodilla on kokemusta sulkemisesta jo viime keväältä.

– Ihmiset jäivät kaipaamaan kirjastoja ja lukemista todella paljon. Toki ymmärrämme, että viranomaiset päättävät, mikä laajemmin on kansanterveyden kannalta viisasta, enkä tietenkään ota siihen kantaa, Oodin johtaja Anna-Maria Soininvaara toteaa.

Korona-aika on vaikuttanut monella tapaa myös Oodin toimintaan. Kävijämäärät ovat pudonneet kolmannekseen ja lainausluvutkin ovat vähentyneet jonkin verran. Mutta millä tavalla helsinkiläiset voivat sitten lainata kirjoja, jos sulku tulee voimaan?

– Ehkä yllättäen vanhanaikainen lainaaminen on sinnitellyt korona-aikana eniten. Jos sulku tulee, toivomme, että voisimme lainata esimerkiksi jo varattuja kirjoja. Kirjastoilla on merkittävä rooli pitää yllä toivoa ja iloa. Annamme ihmisille sisältöä elämään kulttuuripalvelujen tuottajana, Anna Maria Soininvaara summaa.

Lue seuraavaksi