1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. viemäriverkot

Imatralla mittava viemäriurakka – kahdeksan kilometriä runkoviemäriä saneerataan neljän vuoden aikana

Betoninen viemäri on rakennettu 1960-luvulla.

Kuva: Yle

Imatran läntisen runkoviemärin saneeraus on alkanut.

Urakalla on pituutta kahdeksan kilometriä ja se kestää neljä vuotta, vuoteen 2023 asti.

1960-luvun puolivälissä rakennettu betoninen viemäri on huonokuntoinen ja siinä on ongelmia erityisesti kaivojen kohdilla. Tämän vuoden aikana Päivärinteenkadun pumppaamolla on sattunut jo kolme ylivuotoa.

– Viemärin kapasiteettia ei tarvitse nostaa, joten saneeraus tehdään sujuttamalla uutta putkea vanhan viemärin sisään, kertoo Imatran veden vesihuoltopäällikkö Kari Pietarinen.

Imatran länsiosassa Kuutostieltä Anunkujalle ulottuvalla alueella tehtävä viemärin sujutus saadaan valmiiksi joulukuun aikana.

Imatran läntisen runkoviemärin saneeraukseen on varattu rahaa tälle vuodelle 250 000 ja ensi vuodelle puoli miljoonaa euroa.

Viemärin rakennuttaa Mitra Imatran Rakennuttaja Oy.