1. yle.fi
  2. Uutiset

Itänaapuriin loikanneen isoisän kohtalo selvisi vasta sanomalehden teloituslistasta: "Siellä se oli r:n kohdalla"

Neuvosto-Karjalassa teloitettiin tuhansia suomalaisia 1930-luvun vainoissa.

Kotimaan uutiset
Uuno Rinteen hautaristi Krasnyi borin hautausmaalla

Tuhannet suomalaiset lähtivät 1920-1930 -luvuilla etsimään parempaa yhteiskuntaa ja leveämpää leipää Neuvostoliittoon. Jotkut loikkasivat suoraan Suomesta rajan ylitse. Toiset matkustivat ensin koettelemaan onneaan Pohjois-Amerikkaan ja siirtyivät vasta sieltä Neuvostoliittoon.

Kotkalaiset Uuno Rinne ja hänen vaimonsa Saimi Piensalmi toimivat suoraviivaisemmin He ajoivat vuonna 1931 suoraan Kotkasta moottoriveneellä Neuvostoliiton puolelle.

– Kai he lähtivät etsimään parempaa elämää ja töitä. Pitää muistaa, että silloin elettiin suurta lamakautta Suomessa ja maailmalla, pariskunnan pojanpoika Arto Rinne pohtii.

.

Uuno rinne ja hänen vaimonsa Saimi Piensalmi
Saimi Piensalmi ja Uuno Rinne ennen Neuvostoliittoon lähtöä.Arto Rinteen kotiarkisto/Yle

Suoraan Siperiaan

Vastaanotto itänaapurissa ei ollut yhtä hyvä kuin nuorenparin odotukset luultavasti olivat. Heidät passitettiin ensin tutkintavankeuteen Leningradiin ja sieltä kolmen vuoden karkotukselle Siperiaan Novosibiskin lähelle, jossa Arto Rinteen isä syntyi.

Karkotuksen jälkeen pariskunta pääsi muuttamaan Neuvosto-Karjalaan, jossa Uuno Rinne työskenteli muun muassa sahalla niin kuin moni muukin suomalainen.

– He asuivat siellä esimerkiksi Vilgan kylässä Aunuksessa, joka oli myös isoisän viimeinen asuinpaikka, Arto Rinne kertoo.

Arto Rinne
Uuno Rinteen pojanpoika Arto Rinne.Kare Lehtonen / Yle

Uuno Rinne vangittiin maaliskuussa vuonna 1938.

– Häntä syytettiin tihutöistä, vakoilusta ja osallistumisesta vastavallankumouksellisen järjestön toimintaan, joka olisi toiminut Suur-Suomen hyväksi, Arto Rinne kertoo.

Perättömät syytökset olivat tyypillisiä Stalinin puhdistusten aikana.

Punakankaalle teloitettavaksi

Uuno Rinne oli puoli vuotta tutkintavankeudessa Petroskoissa.

– Sitten kerran mummo meni viemään ruokapakettia vankilaan, mutta hänelle ilmoitettiin, että isoisä oli siirretty muualle, Arto Rinne kertoo.

Ilmoitus ei pitänyt paikkaansa, vaan Uuno Rinne oli viety teloitettavaksi.

Uuno Rinne ammuttiin Krasnyi Borin teloituspaikalla Äänisen rannalla parinkymmenen kilometrin päässä Neuvosto-Karjalan pääkaupungista Petroskoista syyskuun 28. päivä 1938.

Vuosien 1937-38 sorron uhreille pystytetty muistomerkki Krasnyi borissa.
Vuosien 1937-38 sorron uhreille pystytetty muistomerkki Krasnyi borissa.Aleksey Myakishev

Teloituslista lehdessä

Uuno Rinteen kohtalosta ei pitkään ollut varmaa tietoa. Vasta vuonna 1956 omaisille tuli virallinen kirje hänen rehabilitoinnistaan eli maineen palauttamisesta ja kuolemasta. Tällöinkin tietoja kuitenkin vääristeltiin.

– Tuli virallinen paperi, jonka mukaan isoisä olisi muka kuollut syöpään vuonna 1942 suomalaisten miehittämällä alueella Karjalassa. Se oli täyttä valetta, Arto Rinne kertoo.

Uuno Rinteen kuolintodistus
Uuno Rinteen kuolintodistus.Kare Lehtonen / Yle

Isoisän kohtalo selvisikin Arto Rinteelle lopullisesti vasta 1990-luvun lopussa ja silloinkin sattumalta.

– Selasin sanomalehtiä Petroskoin asunnossani ja havaitsin yhdessä niistä listan Krasnyi Borissa teloitetuista. Se oli aakkosjärjestyksessä, joten selasin listaa alaspäin ja huomasin r:n kohdalla isoisän nimen, Arto Rinne kertoo.

Tiedon löytyminen oli helpotus, mutta samalla myös järkytys sukulaisille.

– Mummokin odotti 25 vuotta miestään ennen kuin meni uudelleen naimisiin, Arto Rinne huomauttaa.

Tuhansia suomalaisia kuoli

Uuno Rinne joutui Neuvostoliitossa vuonna 1937 alkaneen suuren puhdistuksen uhriksi. Puhdistusaalto koski koko Neuvostoliittoa, mutta koetteli erityisen ankarasti suomalaisia ja muita vähemmistökansallisuuksia.

Petroskoin yliopiston historiantutkijan Irina Takalan arkistotyön ansiosta tiedetään, että vähintään 11 346 suomalaista tai suomalaissyntyistä kuoli Stalinin vainoissa 1930-luvun loppupuolella.

Kaikkiaan Venäjälle muutti noin 15 000 suomalaista.

Lue lisää: Suurin suomalaisten joukkomurha

Lukuun on päästy tutkimalla vainovuosien uhrien nimilistoja, jotka perustuvat maineenpalautus- eli rehabilitointitietoihin. Tiedot maineenpalautuksista ovat Venäjällä julkisia.

Uhrit tavallisia työläisiä

Krasnyi Borin eli Punakankaan teloituspaikasta kirjan Punakankaan suomalaiset kirjoittaneen lappeenrantalaisen tietokirjailija Aimo Ruususen mukaan useimmat suomalaisuhrit olivat tavallisia työläisiä.

– He olivat 25-40-vuotiaita ja toimivat erilaisissa työläisammateissa, jotka useimmiten liittyivät jotenkin Karjalan suurimpaan elinkeinoon eli metsätalouteen, Aimo Ruusunen kuvailee.

Krasnyi borin teloitus- ja hautapaikalle on teloitettu ja haudattu lähes 1200 ihmistä, joista siis noin puolet on suomalaisia. Suurin osa suomalaisista vangittiin ja teloitettiin vuosina 1937-1938. Sen jälkeen teloitustahti alkoi hiljentyä.

Aimo Ruusunen
Aimo Ruusunen on kirjoittanut Krasnyi borin teloituspaikan uhreista kirjan Punakankaan suomalaiset.Kare Lehtonen / Yle

Terroriaalto oli kuitenkin alku suomalaisvähemmistön jyrkälle alamäelle itänaapurissa.

– Suomalaisten osuus venäläisessä yhteiskunnassa meni vainojen vuoksi varsin mitättömäksi, Ruusunen sanoo.

Tutkimushanke alkamassa

Aimo Ruususen mielestä Venäjällä eläneiden suomalaisten kohtaloissa olisi vieläkin paljon tutkittavaa.

– Jo pelkästään se, kuinka suuri joukko suomalaisia lopulta joutui erilaisten rangaistustoimien kohteeksi, ei ole vielä selvillä. Tämä johtuu osittain siitä, että maa on suuri ja suomalaisiakin asui hyvin laajalta tällä alueella, Ruusunen sanoo.

Toinen syy tutkimustiedon vähyyteen on se, ettei joitakin keskeisiä arkistoja (siirryt toiseen palveluun)Venäjällä ole vielä avattu tutkijoille. Tällainen on esimerkiksi turvallisuuspalvelu FSB:n arkisto, jossa on tietoja monista vainojen uhreista.

Suomen kansallisarkisto aloitti syyskuussa viisivuotinen tutkimushankkeen (siirryt toiseen palveluun)suomalaisten kohtaloista Venäjällä vuosina 1917–1964. Tarkoituksena on tehdä laajaa arkistoyhteistyötä venäläisten kollegoiden kanssa.

FSB:n arkisto saattaa kuitenkin edelleen pysyä kiinni.

– Siinä voi olla haasteita, mutta ainakin sitä täytyy yrittää, Kansallisarkiston tutkimusjohtaja Päivi Happonen sanoo.

Lue seuraavaksi