1. yle.fi
  2. Uutiset

Koulukiusattu Isa Melart: "Itsetunto romahtaa, jos ajattelee, että oonkohan mä oikeesti vaan niin huono tai tyhmä, että kukaan ei halua olla mun kanssa"

Se, että joku kuuntelee ja sanoo, että “toimi näin”, siitä on hirvittävän kiitollinen, koulukiusatun äiti kertoo.

koulukiusaaminen
Isa Melart kotonaan Tuusulassa
Jos näkee kiusaamista, siihen pitäisi Isa Melartin mielestä puuttua heti. Jos ei itse uskalla tai saa kiusaamista loppumaan, pitää mennä puhumaan koulun aikuisille.Pekka Tynell / Yle

Tuusulalainen seitsemäsluokkalainen Isa Melart kertoo, että kiusaaminen alkoi hänen siirryttyään kolmannella luokalla toiseen kouluun.

Isa uskoo, että kiusaajaa oli harmittanut jokin asia niin paljon, että se kääntyi kiusaamiseksi. Kiusaaminen ilmeni muun muassa syrjimisenä, vähättelynä ja tönimisenä. Eniten kiusaaminen oli kuitenkin ryhmän ulkopuolelle jättämistä.

“Ei olla Isan kanssa, ollaan kolmistaan tai kahestaan, ei olla sen kanssa”, supattelu tuli Isalle tutuksi.

  • Ylen uutisjutusta voit lukea, miten asiantuntijat arvioivat keinoja koulukiusaamisen kuriin saamisessa: kouluihin selkeät pelisäännöt, aikuisten sitouduttava, rankasti kiusatuksi tulleille turvasuunnitelmat.

– Välillä oltiin vaan ihan täysin hiljaa mun ympärillä tai lähdettiin mun luota pois. Se tuntui siltä, että mä olisin ihan mitätön, tai että mua ei olisi olemassakaan. Halusin kysyä, että ettekste näe mua tai oonko mä muka niin tyhmä?

Isan mukaan koulussa asia huomattiin ja siihen puututtiinkin. Kiusaaminen saatiin loppumaan aina joksikin aikaa, mutta pian se alkoi uudelleen.

– Kiusaajalle sanottiin, että "voisitko lopettaa" ja että "tuo ei näytä yhtään kivalta", mutta ei se auttanut pitkään, Isa kertoo.

Isan mielestä kiusaaminen olisi voitu koulun taholta ottaa vakavamminkin. Isa kertoo tunteneensa, että osa luokkakavereista yritti myös puuttua kiusaamisen.

– Tuntui hyvältä kun jotkut uskalsivat puolustaa, heistä tulikin parhaimpia kavereitani.

Isa Melart on esiintynyt kiusaamisesta kertovassa Jälki, joka jää -dokumenttisarjassa, joka julkaistiin Yle Areenassa lokakuussa:

Jakso 4: Isa ja pelko

Kiusaaminen muuttui Isan mielestä loppua kohden enemmän härnäämiseksi ja “läpän heitoksi” ja päättyi kokonaan kiusaajan perheen muuttaessa pois. Kiusaamisen päättyminen tuntui Isasta vapauttavalta.

Isa uskoo, että pitkään jatkunut kiusaaminen ja yksin jättäminen aiheuttavat nuoressa epävarmuutta ja luottamuspulaa.

– "Mitäköhän toi ajattelee musta, jätetäänköhän mut taas ulkopuolella"? Tai ei uskalla tulla läheiseksi kenenkään kanssa, vaan jää itse vapaaehtoisesti syrjään.

– Itsetunto romahtaa, jos ajattelee, että "oonkohan mä oikeesti vaan niin huono tai niin tyhmä tai inhottava, että kukaan ei halua olla mun kanssa" tai "mua kiusataan, koska mä olen jotenkin niin inhottava ihminen".

Jos koulussa näkee kiusaamista, siihen pitäisi Isan mielestä puuttua heti.

– Pitäisi heti mennä kysymään kiusaajalta, että voisitko lopettaa ja jos se ei tapahdu, sitten mennä puhumaan opettajille tai muille koulun aikuisille tosi vakavasti, että tästä pitää tulla loppu, Isa sanoo.

Verta, epätoivoa ja rikosilmoituksia – viimein näyttää paremmalta

Kahdeksasluokkalainen Tatu on kokenut väkivaltaista kiusaamista vuosia. Kiusaaminen jatkui, vaikka koulu vaihtui alakoulusta yläkouluun siirryttäessä.

Tatun äidin Marjan mukaan minkäänlaista syytä kiusaamiselle ei tänä päivänäkään ole tiedossa, vaikka sitä on paljon pohdittu myös ammattilaisten avulla. Tatu ja Marja eivät esiinny tässä jutussa omilla nimillään asian arkuuden vuoksi.

– Kiusaaminen oli alusta saakka rajua kiinni käymistä, potkimista ja lyömistä, joka tapahtui välitunneilla, Marja kertoo.

Äidin mukaan Tatun vammojen vuoksi on käyty lääkärissä, ja lääkärinlausuntojen kanssa on tehty rikosilmoituksia sekä käyty sovitteluissa.

– Tatulla on ollut kuitenkin myös kavereita koulussa, jotka ovat lähteneet hakemaan aikuista paikalle, kun pojan kimppuun on käyty, Marja kertoo.

Aina kun väkivaltatilanne koulussa tuli ilme, siitä seurasi Marjan mukaan Wilma-viesti tai joskus soittokin koululta. Pysyvää muutosta ei kuitenkaan saatu aikaan.

– Minusta oli uskomatonta, että kun väkivaltaa jatkui vuosia, meitä ei koskaan pyydetty koululle siten, että kiusatun vanhemmat olisivat tulleet sinne samaan aikaan. Jos me ja kiusaajan vanhemmat olisimme kohdanneet jo alkumetreillä, ehkä vuosia kestänyttä piinaa ei ole syntynyt, Marja pohtii.

Marja kertoo, että pahimpina aikoina kiusaaminen näkyi Tatussa nopeina raivostumisina ja toisaalta apaattisuutena.

– Yritin kysellä koululta, mitä voin tehdä, jos Tatu ei enää suostu lähtemään kouluun. Siihen en koskaan saanut vastausta. Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt, mitä pidän myös yllättävänä.

Koulun ulkopuolisen tahon mukaan tulo antoi uskoa, että tilanne selviää

Marja kokee, että poliisi otti aina kiusaamisesta tehdyt rikosilmoitukset tosissaan, mutta niiden eteenpäinviennin hän arvelee päättyneen viimeistään resurssipulaan.

Aseman lasten K-0-projektin (siirryt toiseen palveluun) astuttua kolmisen vuotta sitten kuvaan, tilanne alkoi hiljalleen muuttua.

– Uskon, että K-0-projektista oltiin lisäksemme paljon yhteydessä kouluun ja kiusaajan perheeseen. Monen monituista siinä ehti vielä tapahtua tämänkin jälkeen, mutta se, mikä siinä oli kauhean hyvää, oli, että tiesit perheenne olevan jonkun hoivissa.

Marja kertoo olleensa kiitollinen siitä, että hänellä oli ihminen, jolle pystyi soittamaan asiasta, ja joka kuunteli häntä.

– Kun saa pientäkin apua “että toimi näin”, niin siitä on hirvittävän kiitollinen.

Marjan mielestä paljon on kiinni opettajien asenteesta.

– "Pojat on poikia" pitää unohtaa. Opettajana et voi ohittaa kiusaamista, vaikkei kyse olisikaan oman luokkasi oppilaasta.

Kämmen, johon kirjoitettu "älä kiusaa".
Kiusatun mielestä kavereiden väliintulo on tärkeätä.Nella Nuora / YLE

Tällä hetkellä tilanne on Marjan mukaan parempi, eikä Tatun kimppuun ole käyty puoleen vuoteen. Marja uskoo, että kyse voi olla siitä, että ammattilaiset ovat toimineet yhdessä ja kiusaamisen juurisyyt on kaivettu esiin, kenties myös kiusaaja itse on saanut tarvitsemaansa tukea.

– Jos Tatulla ei olisi ollut kavereita, emme tiedä missä olisimme. Toivoimme koko ajan, että saisimme jotain tukea siihen, ettei kiusaamisesta aiheutuisi myöhemmin oireilua. Nähtäväksi jää, nousevatko nämä asiat vielä jossain vaiheessa pintaan, Marja sanoo.

Tatu itse on sitä mieltä, että jos kiusaamista näkee, siitä on ensi töikseen mentävä kertomaan opettajalle.

– Se auttaa sen verran, että opettaja pääsee siinä hetkessä väliin. Vanhemmille kertomalla voi viedä asiaa eteenpäin, ettei kiusaaminen jatkuisi, Tatu sanoo.

Marja korostaa, että luovuttaa ei pidä, vaan kannattaa jaksaa taistella sen puolesta, että kiusaaminen loppuu.

– Oppilaalla on oikeus turvalliseen koulupäivään ja lapsen tai nuoren on nähtävä, että kiusaamiseen ja väkivaltaan puututaan, muuten heillä menee usko siihen, että se oikeasti voi loppua, Marja sanoo.

Yle Areenan "Jälki, joka jää" -dokumenttisarjan kaikki jaksot voit katsoa täältä.

Lue seuraavaksi