1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kaarina

Kaarinan lukion ex-musiikinopettajan valitus kaatui hovioikeudessa

Hovioikeus katsoi, että rikoksen vakavuus huomioiden perusteita rangaistuksen kohtuullistamiseen ei ollut. 

Kaarina
Lakikirjoja pinossa
Mies vaati valituksessaan rangaistuksen alentamista tai lieventämistä sakoksi. Arkistokuva.Emilia Malin / Yle

Turun hovioikeus asettui Varsinais-Suomen käräjäoikeuden kannalle Kaarinan lukion entistä musiikinopettajaa koskevassa jutussa.

Käräjäoikeus tuomitsi miehen viime vuoden huhtikuussa virka-aseman väärinkäyttämisestä 40 päivän ehdolliseen vankeuteen. Oikeus katsoi, että mies ei toiminut tasapuolisesti ja tehtävänsä edellyttämällä tavalla. Lisäksi hän oli lähettänyt seksuaalissävytteisiä viestejä oppilaalle.

Mies vaati valituksessaan rangaistuksen alentamista tai lieventämistä sakoksi. Hän perusteli vaatimustaan asian saamalla laajalla julkisuudella, minkä seurauksena hän on menettänyt työmahdollisuutensa ja terveytensä.

Hovioikeus katsoi, että rikoksen vakavuus huomioiden perusteita rangaistuksen kohtuullistamiseen ei ollut.

Tuomioon voi hakea muutosta, jos korkein oikeus myöntää valitusluvan.

Lue lisää:

Kaarinan lukion ex-musiikinopettajalle tuomio seksuaalissävytteisistä viesteistä – paikallinen nuorisokuoro arvioi nyt jatkon kuoronjohtajana

Kaarinalaisopettajalle ehdollista vankeutta – lähetti seksuaalissävytteisiä viestejä oppilaille

Syyttäjä vaatii entiselle Kaarinan lukion musiikinopettajalle ehdollista vankeutta tai sakkoja virka-aseman väärinkäyttämisestä

Kuuntele tästä uusimmat radiouutiset Varsinais-Suomesta.

Lue seuraavaksi