1. yle.fi
  2. Uutiset

Ruotsin ulkoministeri vetosi iranilaiseen virkaveljeensä, jottei lääkärin teloitustuomiota pantaisi täytäntöön

Ahmadreza Djalali pidätettiin Iranissa vuonna 2016. Iranin mukaan lääkäri vakoili Israelin hyväksi.

Iran
Ruotsin tuore ulkoministeri Ann Linde kuvattuna Brysselissä tammikuussa 2018.
Ruotsin ulkoministeri Ann Linde kuvattuna Brysselissä tammikuussa 2018.All Over Press

Ruotsin ulkoministeri Ann Linde kertoi tiistaina keskustelleensa Iranin ulkoministerin Mohammad Javad Zarifin kanssa ruotsalaislääkäriä uhkaavasta teloituksesta.

Ruotsalaismediat kertoivat aiemmin, että Iranin uskotaan lähiaikoina teloittavan vankinaan pitämän iranilaistaustaisen ruotsalaislääkärin Ahmadreza Djalalin. Muun muassa Tukholman Karoliinisessa instituutissa työskennellyttä lääkäriä syytetään vakoiluista.

Ulkomininisteri Linde kertoi Twitterissä, että hän oli keskustellut asiasta iranilaisen virkaveljensä kanssa.

– Ruotsi tuomitsee kuolemantuomion ja työskentelee varmistaakseen, ettei tuomiota Djalalia vastaan panna täytäntöön, Linden kirjoitti.

Iranin ulkoministeriön tiedottaja Saeed Khatibzadeh puolestaan totesi, että Iranin oikeuslaitos on itsenäinen ja ettei Ruotsin tule puuttua sen päätöksiin.

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International on vedonnut kansainväliseen yhteisöön, jotta se toimisi Djalalille langetetun kuolemantuomion estämiseksi.

Djalali pidätettiin Iranissa vuonna 2016. Iranin mukaan lääkäri vakoili Israelin hyväksi. Iranin korkein oikeus tuomitsi hänet kuolemaan vuonna 2017.

Lue myös:

DN: Iran teloittamassa ruotsalaisen lääkärin – sai soittaa viimeisen kerran vaimolleen

Lähteet: Reuters

Lue seuraavaksi