1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Turku

Turun uuden konserttitalon mahdollistava Itsenäisyydenaukion kaavaluonnos äänestettiin takaisin valmisteluun

Lautakunta halusi selvityttää kaavaan liittyviä liikennejärjestelyjä ja rakentamisen vaikutuksia Itsenäisyydenaukion virkistys- ja luontoarvoihin.

Itsenäisyydenaukio sijaitsee Turun kaupunginteatterin ja WAM:in välissä Aurajokirannassa. Kuva: Kalle Mäkelä / Yle

Turun kaupunkiympäristölautakunta palautti tiistaisessa kokouksessaan Itsenäisyydenaukion asemakaavaluonnoksen takaisin virkakoneiston valmisteluun.

Bumerangipäätös syntyi lautakunnassa äänin 7–0, kun SDP, vasemmistoliitto, perussuomalaiset, keskusta ja vihreiden Tapio Van Ooik äänestivät palautuksen puolesta. Kokoomus ja vihreiden Liisa Laukkanen ja Saara Ilvessalo äänestivät tyhjää.

Perusteina palautukselle todettiin, että Itsenäisyydenaukion liikennejärjestelyjen toimivuudesta suhteessa valmisteilla olevaan yleiskaavaan ei saa riittävää käsitystä.

Palautusta kannattaneet valtuutetut pitivät myös kaavan toteutettavuutta suhteessa kansallisen kaupunkipuiston tavoitteisiin epäselvänä.

Lisäksi palautusta kannattaneet vaativat ensi vuoden talousarvion yhteydessä hyväksyttyyn lausekkeeseen vedoten, että merkittävien virkistys- ja luontoarvojen toteuttaminen on varmistettava täydennysrakentamisessa.

Kaava palautuu nyt takaisin valmisteluun. Lautakunta saa sen käsiteltäväkseen myöhemmin uudelleen.

Uutta konserttitaloa on soviteltu teatterin naapuriin

Palautetussa kaavassa (siirryt toiseen palveluun) suunniteltu rakennus on mitoitettu 1 300 katsojalle. Nykyinen konserttitalo vetää noin tuhat katsojaa. Lisäksi kaava mahdollistaisi pienemmän monitoimisalin, johon mahtuisi 350 katsojaa.

Kaavaan sisältyi myös pysäköintilaitos, jossa on kolme maanpäällistä kerrosta.

Konserttitalo rakentuisi kaavaehdotuksessa Itsenäisyydenaukiolle, Paavo Nurmen puistotien ja Itäisen rantakadun kulmaan.

Pysäköintilaitokselle oli osoitettu kaavakartassa tilat kaupunginteatterin takana, virastotalon ja teatterin välissä sijaitsevalla kentällä.